Ufoja kannattaa jahdata!

Ufouskomuksista filosofian tohtoriksi väitellyt Jaakko Närvä kirjoittaa Pentagonin kesäkuussa julkaisemasta uforaportista ja ufokysymyksen tieteellisyydestä. ”Käytännössä kiistatonta ufohavaintoa ja sen tutkimusta ei edelleenkään ole.”

UFO TARKOITTAA KIRJAIMELLISESTI sanoja ”Unidentified Flying Object”, tunnistamaton lentävä esine tai kohde. Toisinaan käytetään termiä UAP , ”Unidentified Aerial Phenomena”, tunnistamaton ilmakehäilmiö. Tällöin halutaan erottautua ufoharrastajien sensaatiomaisista väitteistä. Näin tehdään myös Pentagonin 25. kesäkuuta julkaisemassa ufohavaintojen tutkimusraportissa. UAP-termin käytöstä huolimatta Pentagonin tutkimukset ovat vastaavan tyyppistä selvitystyötä kuin aikaisemmassa sekä virallisessa että harrasteisessa ufotutkimuksessa on tehty vuosikymmeniä – voidaan puhua tieteellisestä tai maltillisesta ufologiasta.

Kirjaimellisen merkityksensä mukaan ufo voi olla mikä tahansa lentävä kohde, mitä ufohavaitsija ei ole tunnistanut, kuten lentokone, satelliitti tai lintu. Ufon käsitteeseen liitetään kuitenkin vahvasti ajatus kumouksellisista, nykyfysiikan lait ja tietämyksen ylittävistä lentävistä laitteista, superteknologiasta. Termi ”paranormaali” sopii hyvin tähän yhteyteen. Paranormaali ilmiö on määriteltävissä joksikin arkijärkemme vastaiseksi tapahtumaksi, joka toteutuessaan vaatisi mullistavia muutoksia tieteeseen.

Takavuosina puhuttiin enemmän ”lentävistä lautasista”. Ufo on terminä sikäli parempi, ettei laitteiksi miellettyjä tai kuvattuja ufoja aina esitetä kiekkomaisina eikä edes aluksina, vaan myös pienehköinä tutkimuslaitteiden kaltaisina lentävinä esineinä.

Olennaista on idea havaintopohjaisista, mullistavista lentolaitteista Maan piirissä. Esimerkiksi vaikka Star Trek -sarjan U.S.S. Enterprise -alus on kumouksellinen lentolaite, se ei ole ufo, koska sen idea ei perustu havaintokokemuksiin vaan fiktioon.

Populaaristi ja usein myös ufologisesti ufojen on ajateltu tulevan Maan ulkopuolelta. Lisäksi on viitattu esimerkiksi salaiseen inhimilliseen alkuperään tai toisten ulottuvuuksien olentoihin.

Ufo- tai UAP-havainnoilla tarkoitetaan yleisest i havaintoja, joissa havaitsijat eivät ole tunnistaneet ilmakehässä tai lähellä maan pintaa yleensä visuaalisesti havaitsemiaan kohteita. Tällaiset havaintokokemukset innostavat, ihmetyttävät tai pelottavat kokijoita. Yleensä he yhdistävät havaintokohteet länsimaalaisittain hyvin tiedettyyn ”ufon” käsitteeseen ja siihen liittyviin populaareihin merkityksiin ja mielikuviin. He ovat varmoja, että näkivät ufon tai pohtivat tällaista mahdollisuutta. Yleensä he ovat nähneet pimeän- tai hämäränaikaisia pistemäisiä valoja taivaalla, mutta kertovat myös havainneensa monen kokoisia ja muotoisia (säännönmukaisuuttakin näissä esiintyy) ufoja.

Ufohavainnoissa kuvataan niin ikään ufojen huimia nopeuksia, yhtäkkisiä ilmestymisiä ja katoamisia sekä jyrkkiä käännöksiä valtavissa vauhdeissa. Siipiä ja työntövoiman lähdettä kuten potkureita, roottoreita tai suihkumoottoreita ei kuvailla näkyvän, vaan ufot näyttävä t kuin kumoavan painovoiman.

PENTAGONIN RAPORTTI: ”HAVAINNOISSA ONGELMIA”

USA:N VIRANOMAISET pitivät selittämättömiä ilmiöitä uhkana lentoturvallisuudelle ja siten myös kansalliselle turvallisuudelle, jonka takia Pentagon tutki USA:n sotilaslentäjien UAP-havaintoja vuosilta 2004-2021. Tutkittuja havaintoja oli 144. Raportin mukaan tutkitut ufohavainnot eivät ole tarpeeksi korkealaatuisia selkeiden johtopäätösten tekemiseksi havaintojen viittaamista kohteista. Tunnistamattomat ilmoitukset ovat jääneet tunnistamattomiksi lähinnä havaintojen ongelmien, kuten tiedollisten puutteiden ja ristiriitaisuuksien vuoksi. Ei siis siksi, että tiedettäisiin kyseessä olevan nykytieteellisesti selittämättömät ufolaitteet.

Yksi raportissa mainittu ilmoitusten ongelma on, ettei asevoimien havaintolaitteita ole suunniteltu havainnoimaan ja tunnistamaan kaikkea mahdollista, mihin laitteet saattavat kuitenkin reagoida. Joka tapauksessa suurin osa tutkituista havainnoista (80) viittaa raportin mukaan todennäköisesti fysikaalisiin (ulkoisiin) kohteisiin, koska havaintosisällöt on rekisteröity yhtä aikaa useilla eri havaintokanavilla. Kohteita on havainnoitu yhtä aikaa visuaalisesti, tutkalla ja/tai jollakin muulla laitteella. Näin kyse ei ole esimerkiksi silmän optisista ilmiöitä tai virheistä, kuvittelusta tai hallusinaatioista.

Vaikka useimmille kohteille ei ole varmoja tunnistuksia havaintojen puutteiden vuoksi, selitysten on raportin mukaan järkevää arvioida löytyvän viidestä eri kategoriasta: 1) ilmassa oleva ”sotku” (airborne clutter) 2) luonnonilmiöt ilmakehässä 3) USA:n hallinnon tai teollisuuden kehityshankkeet 4) vihollisvaltioiden järjestelmät 5) muut.

Sotku-kategoria sisältää ufoilmoitusten tyypillisiä virhetulkintakohteita. Tällaisia ovat esimerkiksi tavanomaiset lentolaitteet, lennokit, linnut ja säähavaintopallot. Muut-kategoria tarkoittaa mahdollisia oikeita ufoja eli kumouksellisia lentolaitteita, tai ainakin sisältää myös tämän ajatuksen. Raportissa esitetään, että 18 havainnoissa on jonkinasteista kaavamaisuutta kohteiden muodossa, koossa, työntövoiman kuvauksessa ja epätavallisessa lentotavassa. Muutamassa tapauksessa havaitaan myös radiotaajuusenergiaa. Näiden esitetään viittaavan mahdollisesti jopa läpimurtoteknologiaan (breakthrough) ja vaativan tieteen edistymistä, jotta ne voisi selittää.

Pentagon-raportin mukaan havainnoista saattaa siis löytyä ufoja tai UAP:eja, jotka ovat mullistavia lentolaitteita. Tutkimuksia jatketaan ja havaintojen laatua pyritään edelleen parantamaan sekä tekemään entistä tarkempia analyysejä.

KUMOUKSELLISET UFOT EIVÄT RAPORTIN PÄÄASIALLINEN HUOLI

MITÄ PENTAGON-RAPORTIN pohjalta pitäisi ajatella ufojen, siis avaruudesta tai ehkä Kiinasta tai Venäjältä tulevien (kuten raportissa lyhyesti spekuloidaan) superteknologisten lentolaitteiden olemassaolosta? Mikä on raportin tieteellinen merkitys? Raportin sisältö houkuttelee kysymään perinteisiä ufologisia kysymyksiä, joihin ufologeilla on monenlaisia vastauksia. Raportin myötä myös suomalainen media heräsi hetkeksi eräänlaiseen maltillis-ufologiseen kiinnostukseen ja keskusteluun.

Mielestäni Pentagon-raportista syntyy vaikutelma, ettei siinä oteta ufojen (superlaitteiden) olemassaolon mahdollisuutta kovin vakavasti, muut-kategorian olemassaolosta huolimatta.

Ensiksi, raportissa todetaan, että muut-kategorian havaintojen selittäminen vaatii tiukkaa lisäanalyysiä ja että ne voivat osoittautua havaintolaitevirheiksi tai -anomalioiksi, havainnontekijöiden virhetulkinnoiksi ja puijauksiksi.

Toiseksi, se seikka, että UAP:t otetaan vakavasti turvallisuusuhkana, ei tarkoita, että superlentolaitteiden olemassaoloon suhtauduttaisiin kovin vakavasti. Raportissa todetaan, että turvallisuusasia koskee pääasiassa (primarily) ”sotkuista ilmatilaa” ja että UAP:t olisivat turvallisuusuhka myös, jos niistä löytyisi todisteita vieraan vallan läpimurtoteknologiasta.

Jos ufot, superlaitteet, todella otettaisiin tosissaan, ne olisivat ehdottomasti isompi turvallisuushuoli kuin sotkuinen ilmakehä. Ellei sitten tiedettäisi, että ufot ovat ja tulevat olemaan rauhanomaisia tai liittolaisia. Pentagon-raportista ei voi päätellä, että raportin laatijoilla olisi mitään tällaista tietoa.

Kolmanneksi, jos Pentagonissa ajateltaisiin, että lentäjien näkö- ja laitehavainnot todella voisivat viitata ufoihin, tällaisia ilmoituksia videoineen ei varmasti paljastettaisi julkisesti. Maailmalle ei myöskään laverreltaisi, että Pentagonissa ollaan tätä mieltä. Kyseessä olisi luultavasti top secret -sotilassalaisuus. Havaintojen pohjalta yritettäisiin ymmärtää, miten ufot toimivat ja miten USA osaisi itse rakentaa moisia vehkeitä, eikä annettaisi toisille aineistoa ja virikkeitä tähän mahdollisuuteen. Pentagon ei ole myöskään hyväntekeväisyysjärjestö, joka pikkuhiljaa, paniikkia estääkseen, paljastelisi ufoasioita, kuten ufologisesti on ehdotettu. Tosin emme tietysti voisi tietää kaikista asiaan liittyvistä seikoista ja motiiveista, jos Pentagonissa tiedettäisiin ufojen olevan todellisia.

Neljänneksi, tiedekirjailija Mick West on todennut, että koska USA:n puolustusvoimat ei sijoita miljardeja täysin mullistavaan ufomahdollisuuteen, näytön ufoista täytyy olla ohutta, epäuskottavaa. Voidaan tietysti väittää, että sijoittaminen tapahtuu salassa, mutta Pentagon-raportin perusteella emme tätä voi tietää. West on myös löytänyt lentäjien havainnoille mielestään järkeviä tavanomaisia selityksiä (joista monet ufotutkijat ovat toki eri mieltä).

Joidenkin havaintojen superteknologiaan viittaava kaavamaisuus ei myöskään välttämättä kerro todellisista ufoista. Kyse voi olla valintaefektistä: kiinnitetään tahattomasti huomiota populaarin, hyvin tiedetyn ufon mallin mukaisina näyttäytyviin kohteisiin, jolloin tällaisia kasautuu myös hankalasti selitettäviin aineistoihin.

Moni ufotutkija painotti Pentagon-raportin tiimoilta, kuinka merkittävää on, että todella arvoituksellisten, ufohavaintojen tieteellisen tutkimuksen oikeuttavien tapausten olemassaolo myönnetään raportissa. Kansainvälisesti myös mediassa oli vastaavanlaisia tulkintoja. Raportissa kyllä epävarmasti viitataan ufojen mahdollisuuteen, mutta aiemmin mainitsemistani syistä johtuen raportti on mielestäni ufotodisteena heikohko. Virikkeen se kuitenkin antaa oikeiden ufojen todenperäisyyden tarkasteluun.

Suhtautuisin varauksellisesti, vaikka Pentagon ilmoittaisi, että he ovat täysin varmoja ufojen eli superlentolaitteiden olemassaolosta. USA:n puolustusvoimien ufohavaintotutkimuksia on vuosikymmeniä syytetty kyvyttömyydestä, kieroilusta ja salailusta. Silloinko pitäisi, ja ylipäätään, noin vain uskoa, että Pentagonista puhutaan totta?

Esimerkiksi USA:n ilmavoimien ufotutkimukset 1940-luvun lopulta 1960-luvun lopulle (projektit Sign, Grudge ja Blue Book) olivat usein alimitoitettuja ja huonolaatuisia. Niissä esiintyi myös jonkinasteista velmuilua ja tietojen salassapitoa. Nämä seikat johtuivat monista inhimillistä syistä sekä sotilaallisista käytännöistä. Ufologit pitävät usein syynä sitä, että projektit olivat vain savuverho todellisille ufotutkimuksille, mutta tämän osoittaminen on ongelmallista.

Vaikka luottaisimme Pentagonin rehellisyyteen, normaalin tieteellisen tavan mukaan sen julkaisemista tuloksista olisi käytävä kriittistä keskustelua. Pentagonin tarkastelut ja päätelmät olisi tutkittava puolueettomasti. Miksi uskoisimme ehdottomasti, ettei Pentagon tee tutkimusvirheitä, kun varsinkin metodisesti/tunteellisesti hankalissa asioissa tutkijat yleensäkin kamppailevat logiikkansa kanssa? Tiede on epätäydellistä ja erilaiset virheet, puutteet ja epämääräisyydet tavallisia.

Warppppp5 / Pixabay.com

moni Skeptikko On Sitä Mieltä, Että Ufoja Ei Ole, Eikä Aiheellista Tutkimuskysymystä Ufojen Olemassaolosta.*** perusteena Tälle On Ollut Mm. Se, Että Ufoista Ei Edelleenkään Ole Olemassa Tarkkoja Kuvia, Vaikka Kaikilla On ***ollut Älypuhelin Jo Pitkään.

RISTIRIITAISTEN TUTKIMUSTEN HISTORIA

PENTAGON-RAPORTISSA EI OLE varsinaisesti mitään uutta. Historiasta löytyy virallisten tahojen dramaattisempiakin ufologisia ja myös skeptisiä päätelmiä.

Kesällä 1947 USA:n ilmavoimissa annettiin salainen määräys tutkia ufohavaintoja silloisessa Wright Pattersonin tukikohdan teknisessä tiedustelukeskuksessa (Technical Intelligence Division, TID) Ohion Daytonassa. Tutkijat pitivät lentäviä lautasia todellisina, joko Neuvostoliiton (suosituin oletus) tai Yhdysvaltain laivaston tuotteina tai Maan ulkoisina laitteina.

Wright-Pattersonin lentovälineistön päällikkö Nathan F. Twining esitti syyskuussa 1947 johtopäätöksen, että kuvatut kohteet viittaavat huipputeknisiin lentolaitteisiin, ehkä kotimaisiin laitteisiin tai ulkomaiseen ydinkäyttöiseen teknologiaan.

Syyskuussa 1948 ilmavoimien esikuntapäällikölle kenraali Hoyt S. Vandenbergille annettiin salainen tilannearvio (Estimate of the Situation). Siinä todettiin lentävien lautasten olevan Maan ulkopuolelta. Vandenberg palautti asiakirjan lokakuussa katsoen todisteet epäuskottaviksi. Alkuvuodesta 1949 skeptikot saavuttivat tutkijoissa enemmistön. Päätelmä oli, ettei järkevää näyttöä lentävien lautasten todellisuudesta ole.

Kuitenkin heti 1950-luvun alussa CIA suositteli USA:n turvallisuuselimille, että tieteellinen paneeli tutkisi ufoasiaa turvallisuussyistä ja että saataisiin selvyyttä arvoituksellisiin ufoilmoituksiin. Suositusta noudatettiin, ja CIA:n pyynnöstä paneelin johdon otti Kalifornian teknologisen tutkimuslaitoksen fyysikko H.P. Robertson. Hän kokosi merkittävien tieteilijöiden ryhmän, joka tarkasteli ilmavoimien parhaimmiksi katsomia ufoaineistoja tammikuussa 1953. Paneelin tuolloin salaisten päätelmien mukaan ufoilmoitukset hyvin todennäköisesti eivät sisällä tieteellisten käsitteiden uudistamista vaativia fysikaalisia ilmiöitä. Raportissa painotettiin ufoilmoituksiin liittyviä epäsuoria turvallisuusuhkia sekä suositeltiin kansalaisten koulutusta ja kiinnostuksen vähentämistä ufoihin. Tämä tapahtuisi korostamalla ensin tosilta vaikuttaneita, mutta sitten tavanomaisin ilmiöin selittyneitä ufotapauksia.

Joulukuussa 1951, jo ennen paneelin kokoontumista, ilmavoimien ufotutkimuksen silloinen päällikkö, kapteeni Edward J. Ruppelt antoi arvostetulle ”Battelle Memorial Institute” -tutkimuslaitokselle tehtäväksi tutkia ufoilmoituksia. Tutkimuslaitoksen virkailijat esittivät huolensa Robertsonin paneelin ennenaikaisuudesta Ruppeltille kirjeessään 9.1.1953. He katsoivat, että aineiston laatua olisi parannettava, sillä annetun materiaalin pohjalta ei pystyttäisi tekemään kunnollisia päätelmiä. Arviolla ei ollut vaikutusta paneelin toimintaan. Lisäksi, esimerkiksi paneelin lisäjäsen J. Allen Hynek, astrofyysikko ja ilmavoimien ufotutkimusneuvonantaja, sanoi ettei paneeli saanut tarkasteltavakseen ilmavoimien arkistojen arvoituksellisimpia ufohavaintoja.

Battellen 1950-luvun alkupuolella valmistuneen tilastollisen ufohavaintotutkimuksen mukaan selittämättömiksi jääneiden ilmoitusten piirteet erosivat tilastollisesti merkittävästi selitetyiksi tulleiden raporttien piirteistä. Samaten havaittiin, että mitä luotettavampi ilmoitus, sitä todennäköisemmin sen taustalla ei vaikuttanut olevan mitään tavanomaista ilmiötä. Tunnistamattomuuden syy ei siis ollut ilmoitusten huonolaatuisuus, vaan se, että oudot ilmoitukset näyttivät aidosti arvoitukselliselta: todellisilta mutta toistaiseksi tuntemattomilta ”ufomaisilta” ilmiöiltä.

Kanadan hallituksen ufotutkimusohjelman (Project Magnet, 1950-1954) johtajan, insinööri Wilbert B. Smithin mukaan ufot ovat todellisia ja todennäköisesti Maan ulkopuolista alkuperää. Kanadan hallitus ei vahvistanut päätelmiä.

Tohtori Peter Millmann Kanadan puolustusministeriöstä johti Kanadan toista ufotutkimuskomiteaa (Project Second Storey) vuosina 1952-1954. Komitean johtopäätösten mukaan laajat tutkimukset eivät olleet tarpeen. Ufohavaintojen ei siis nähty viittavan avaruustai mullistavaan teknologiaan.

Ilmavoimien lehdistötiedotteessa lokakuussa 1955 todettiin, että kaikki ufohavainnot selittyisivät, jos tietoa olisi riittävästi. Tiedotteessa palattiin myös Battellen tutkimukseen ja ilmoitettiin, etteivät Battellen tarkastelemat ufohavainnot hyvin todennäköisesti sisällä kumouksellista teknologiaa.

1960-luvun loppupuolella Coloradon yliopisto (Boulder) perusti USA:n ilmavoimien pyynnöstä ja rahoituksella tutkimusryhmän tavoittelemaan ufo-ongelmaan ratkaisua. Loppuraportti julkaistiin tammikuussa 1969. Analyysissä esitellään tapaustutkijoiden mukaan mahdollisesti, todennäköisesti ja lähes varmasti aitoja ufoja. Toisaalta tutkimuksen johtaja, fyysikko Edward U. Condon totesi samaisen raportin päätelmissään, ettei ufoilmoituksista varmastikaan löydy vieraita avaruusaluksia ja etteivät ufoilmoitukset muutenkaan ole tieteellisesti kiinnostavia.

Yhdysvaltain kansallinen tiedeakatemia arvioi Condon-raportin. Akatemian mukaan tutkimus on asiallisest i tehty. Akatemia yhtyi Condonin käsityksiin. Mielenkiintoinen kysymys on, että jos Condonin ufot kieltävät päätelmät olivat akatemian mukaan asianmukaisia, kuinka todellisiin ufoihin viittaavat raportin analyysit saattoivat myös olla asiallisesti tehtyjä.

Condon-raporttiin liittyen Kanadan skeptisen ufoprojektin johtaja Millmann totesi, että tarkasteltuaan ”kovia” ufotapauksia kaksi vuosikymmentä hän aikoo suositella ufoilmoitusten kansainvälistä käsittelyä.

Kellepics / Pixabay.com

kirjoittajan Mielestä On Olemassa Analyyttisesti Varsin Kestäviä Ufotapauksia, Joissa Silminnäkijät Näyttävät*** ***kuvailleen Tuntematonta Voimanlähdettä Käyttäviä Laitemaisia, Outoja Lentolaitteita.

ARVOITUKSELLISIA TAPAUKSIA LÖYTYY KAIKKIALTA

VUONNA 1969 AMERIKKALAISEN tieteenedistämisyhdistyksen (American Association for the Advancement of Sciences, AAAS) symposiumissa esitettiin ufoista useanlaisia käsityksiä. Ilmakehäfysiikan professori James McDonald piti tutkimiaan tutka-näköhavaintotapauksi a todenperäisinä (oikeita ufoja). Tähtitieteen professor i, skeptikko Donald H. Menzel, katsoi ufohavainnot myytiks i. J. Allen Hynek esitteli kiinnostavia ufohavaintoja. Ilmavoimia pyydettiin säilyttämään ufohavaintoarkistonsa lisätutkimuksia ajatellen.

Amerikkalainen ilmailu- ja avaruuslentoinstituutti (American Institute of Aeronautics and Astronautics, AAIA) tutki ufohavaintoja 1960-luvun loppupuolella ja esitti tulokset ”Journal of Astronautics and Aeronautics” -lehdessään. Laajojen tutkimusten todettiin olevan tarpeen ja ufokysymyksen olevan teknis-tieteellisen yhteisön huomion arvoinen. Vuonna 1970 julkaistussa artikkelissa Condonin raportin painotettiin viittavan aitoon tieteelliseen ongelmaan. Kerrottiin, että AIAA:n aineistojen perusteella löytyy hyvin dokumentoituja ja hankalasti selitettäviä uforaportteja, jotka muodostavat ufo-ongelman vakavasti otettavan ytimen.

Ranskan puolustusministeriö perusti valtiollisen avaruustutkimusjärjestönsä (CNES) yhteyteen virallisen ufotutkimusyksikkönsä vuonna 1977 (tunnistamattomien ilmakehä- ja avaruusilmiöiden tutkimusryhmä; Groupe d´Études des Phénomènes Aérospatiaux Nonidentifiés, GEPAN). Paikallispoliisilaitokset (santarmit) määrättiin tutkimaan ufoilmoitukset alustavasti. Vaikeasti selitettävät ilmoitukset annettiin GEPAN:lle. Se suoritti kenttätutkimuksen kolmen luonnontieteilijän ja yhden psykologin yhteistyönä. Tarvittaessa tehtiin lisäkyselyjä ja tarkkoja asiantuntija-analyyseja.

Vuoden 1978 loppupuolella GEPAN tutki pienen otoksen arvoituksellisilta vaikuttaneita ufoilmoituksia. Vähintään kuudessa niistä tulkittiin tosiasiallisesti kuvatun täysin tuntematonta voimanlähdettä käyttävä outo lentolaite. CNES:n johto suhtautui päätelmiin skeptisesti, eikä julkaissut niitä. Vuosien varrella organisaation nimi on usein vaihtunut ja ufoilmoituksia on tutkittu entistä vähemmän. Yksikkö on kuitenkin toistuvast i saanut ilmoituksia, jotka ovat sen mukaan jääneet arvoituksiksi.

Vastaavan kaltaisia virallisia analyysejä ja päätelmiä on tehty monissa maissa. Arvoituksellisia tapauksia löytyy esimerkiksi Britannian virallisista ja Suomenkin puolustusvoimien arkistoista. Kyseisten tutkimusten jatkona on suuri määrä ufologisia ja skeptisiä analyysejä ja väittelyitä tapauksista, joita mainitut viralliset tutkimuksetki n ovat käsitelleet. Näitä on esitetty erilaisissa ja monentasoisissa julkaisuissa, mutta moni tarkastelu on tehty asiallisesti ja perusteellisesti, tieteellisellä otteella.

UFOTUTKIMUKSEN MERKITYKSESTÄ

ON SIIS OLEMASSA virallinen tutkimushistoria merkittävimmiksi katsottuine tarkasteluineen ja siitä käyty ja etenevä, osin tieteellisesti varteenotettava keskustelun kenttä. Tässä mielessä ufojen (superlaitteiden) olemassaolo on kiistanalainen asia, ja edelleen aito tutkimusongelma.

Moni tieteilijä ja skeptikko on ufohistorian alusta lähtien ollut toista mieltä: ufoja ei ole, eikä aiheellista tutkimuskysymystä ufojen olemassaolosta. Perusteita on esitetty lukemattomia: ”Ajatus minkään tällaisen paranormaali n tai kumouksellisen olemassaolosta on jo lähtökohtaisesti epäuskottava. Ufoasiaa on tutkittu ja ei ole. Maahan on valtavan vaikea tulla avaruudellisten etäisyyksien päästä ja lennellä täällä tiuhaan (ja vieläpä pikkualuksilla). Ei ole olemassa isoa määrää tarkkoja tai aitoja valo- ja videokuvia, vaikka kaikilla on ollut älypuhelin jo pitkään. Eipä ole ufo laskeutunut Valkoisen talon nurmikolle, jos niitä kerran on. Ufot ja humanoidit ovat antropomorfisia ja vastaavat uskomusolentoja (keijuja ym.). Hyviä luonnollisia, sosiaalisia ja psykologisia selityksiä löytyy kaikenlaisille ufokokemuksille ja ufologialle.” Ja niin edelleen. Näille perusteille puolestaan löytyy ufologisia vasta-argumentteja, hyviä ja oivaltaviakin.

Se, miten nämä argumentit ja näkökulmat (kuten luonnon- ja ihmistieteellinen tai uskonnollinen/psykologinen taso) suhteutuvat toisiinsa, on kiinnostavaa. Joka tapauksessa ufotutkimukselliselta tai luonnontieteellistekniseltä kannalta asian ydin on aidosti arvoituksellisilta vaikuttavien ufohavaintojen todistusarvo. Mitä havainnot lopulta kertovat? Yleisemmät argumentit, muut kysymykset sekä nokkeluudet ovat tässä mielessä täsmentäviä, täydentäviä tai toisarvoisia.

Mielestäni aiemmin kuvaamani virallinen ufotutkimuskenttä sekä sen ufologis-skeptinen laaja jatkokeskustelu osoittavat luonnontieteellis-tekniselle yhteisölle aidon haasteen – ei yksittäinen Pentagon-raportti, mutta se mukaan lukien.

Yliopistollista ufotutkimus-erityistiedettä ei ole. Kuitenkin virallinen ufotutkimusjatkumo edustaa vähintäänkin muodollisesti parasta ufotutkimusasiantuntijuutta. Muodollisesti se tulee myös lähimmäksi erityistieteellistä näkökulmaa, jota on lähtökohtaisesti kuunneltava kaikissa tieteellisissä asioissa (ei siis tässä tapauksessa esimerkiksi yleisesti tiedeyhteisöä, tähtitieteilijöitä, fyysikoita, skeptikoita tai harrastajaufologeja).

Minulla on omat ufo- ja henkiset kokemukseni ja näkemykseni. Mutta tieteellisestä näkökulmasta olen vain yksittäinen pohtija, enkä tieteellisesti katsoen voi olla täysin varma tietämykseni ja päätelmieni pitävyydestä. Mielestäni kuitenkin löytyy analyyttisesti varsin kestäviä ufotapauksia, joissa silminnäkijät todella näyttävät kuvailleen laitemaisia ufomaisia kohteita. En pysty selittämään ilmoituksia millään tavanomaisilla luonnollisilla, teknisillä (tavallisilla tai harvinaisemmilla), psykologisilla, psykiatrisilla tai fysiologisilla ilmiöillä enkä huijauksilla.

Silminnäkijöiden ilmoitusten perusteella ufoista on selkeämpiä (kesto, yksityiskohdat, tapauskohtaiset havaitsijamäärät jne.) havaintoja kuin pallosalamoista, eikä pallosalamoistakaan liene kiistatta aidoiksi todettuja kuvia tai videoita. Mallikkaiden havaintoilmoitusten osalta voidaan aina lopulta kääntyä huijausolettamuksen puoleen, mutta se ei tietysti voi olla automaattinen päätelmä. Sekin on arvioitava erikseen. Pallosalamoiden olemassaoloa tukee kuitenkin niiden normaalitieteellinen luonne, se että niitä voidaan ymmärtää tavanomaisen fysikaalisesti. Väite ufoista sen sijaan on nykytieteellisestä lähtökohdast a niin hämmentävän oloinen, että on ankarasti varmistettava, ettemme puijaa itseämme todellisuuden suhteen.

Mielestäni tässä tilanteessa tieteellisellä uteliaisuudella ja ennakkoluulottomuudella on paikkansa. Ufoja kannatta a jahdata. Mitä epäuskottavampi hypoteesi on etukäteen, sitä informatiivisempi se on toteutuessaan.

YHTENÄISTÄ UFOTUTKIMUSTIEDETTÄ EI OLE

UFOTUTKIMUS ON kuitenkin hankalaa. Miten osoittaa, ettei havaintokohteen tunnistamattomuus johdu havaintojen epämääräisyydestä, tietojen puutteesta, erikoisista sattumista tai ainutkertaisista kohteista (ihmisen luovuudesta juontuvat loputtomat kohteet ilmakehässä) vaan yllättävästä tai uudenlaisesta, toistaiseksi tuntemattomasta tai aidosti selittämättömästä ilmiöstä? Miten perustella, että silminnäkijä on kuvannut kohteen tunnistettavasti, mutta kohdetta ei voi tunnistaa (palauttaa tiedettyyn) sen tuntemattomuuden vuoksi? Kun emme etukäteen tiedä, onko kuvatun kaltaisia ilmiöitä olemassa, emme voi verrata kuvailuja mihinkään.

Tämä ongelma liittyy väitetysti niin havaintoväittämiin pohjautuvien tuntemattomien luonnonilmiöiden, erikoisten tai salattujen (mutta nykyfysiikan puitteissa toimivien) lentolaitteiden kuin nykytieteelle selittämättömien ufojenkin todentamiseen. Se koskee myös vaikkapa väitettyjä, yllättäviä havaintoja jättiläiskengurusta Hiidenportin kansallispuistossa. Arkiset epämääräisetkin havainnot hyväksymme helposti havaintokohteiden tavallisuuden vuoksi, mutta yllä mainituissa tilanteissa on vaadittava tiukempia ja tilanteen mukaan sovellettuja, tutkimuksellisesti harkittuja havaintokriteereitä (aistillisia ja välineellisiä).

Ufohavaintojen osalta olisi tiedettävä luotettavan ufohavaintotapahtuman kriteerit. Miten osoittaa, etteivät havaintokohteen ufomaisiksi kuvatut piirteet ja liikkeet ole minkäänlaisia havaintovääristymiä, liioitteluja tai kuvitteellisia, vaan että kumouksellisen lentolaitteen kuvaileva ufohavainto/ilmoitus vastaa todellisuutta?

Lähtökriteerit pitää olla selvillä, mutta ne eivät riitä, sillä ne antavat vain yleisen lähtökohdan tapauskohtaisten asioiden erittelylle, yhdistelylle ja tarkemmille analyyseille. Jokainen ufohavainto on aina enemmän tai vähemmän erilainen kuin toinen. Havaintoympäristöt, -tilanteet, -ajat, -säät, valoisuusolosuhteet, havaintoetäisyyde t, havaitsijamäärät, silminnäkijöiden piirteet, silmien tilat, tajunnan- ja terveydentilat, havaintokanavat (eri aisteja, instrumentteja), kuvausten sisällöt, yksityis- ja vertailukohdat, käytetyt sanat, ilmoitukset fysikaalisista todisteista (kuten jäljistä maassa) ja laitevaikutuksista (kuten autojen toimintahäiriöistä) ja fyysis-psyykkisistä jälkivaikutuksista vaihtelevat eri kokoonpanoissa.

Haasteena on myös, että parhaiksi katsottujen yksittäisten tapaustutkimusten todistusvoima olisi arvioitav a havaintojoukkona, sillä tämä sallisi mahdollisimman monipuolisen ja luotettavan päättelyn. Ilmoituksia yksittäin arvioiden ufojen on toistaiseksi kuvattu käyttäytyneen välttelevästi ja todistelun kannalta ”liukkaasti” (skeptisesti tätä voidaan toki pitää merkkinä koko asian haihtuvuudesta sitä lähemmin tarkasteltaessa). Käytännössä kiistatonta havaintoa ja sen tutkimusta ei ole. Tällainen tapaus olisi esimerkiksi laadukkaassa tiedejulkaisussa kuvattu pitkäkestoinen ”laskeutumistapau s” lukuisine lähietäisyyshava i nt oineen, vaikutuksinee n, tallenteineen ja tapahtum a-aikaisine viranomaisvarmistuksineen.

Ongelma on, että selkeitä ja yhteisesti käytettäviä, toimivia kriteereitä ei ole muotoiltu. Ei ole yhtenäistä ufotutkimustiedettä. Selkeiden kriteerien ja tutkimuskäytäntöjen vakiintumattomuus on ainakin yhtenä seikkana mahdollistanut jatkuvan kiistelyn ufotapauksista.

Ufohavaintojen tutkimus on omanlaisensa ongelma, mutta vastaavan kaltaisista esimerkkejä löytyy menneisyydestä. Vielä 1700-luvun lopulla käytiin kiistaa siitä, putoileeko taivaalta kiviä. Vuonna 1803 Ranskassa l’Aiglessa sattui kuitenkin päiväsaikaan kivisade, jota fyysikko Jean-Baptiste Biot tutki tuoreeltaan. Hän haastatteli suuren määrän silminnäkijöinä olleita kyläläisiä ja keräsi runsaan määrän kivinäytteitä laajalta alueelta. Biot päätteli, etteivät eri yhteiskuntaluokkia edustavat lukemattomat haastateltavat voineet huijata häntä, eikä hän löytänyt huijaukselle mitään syytä.

Kivien keskinäisestä samankaltaisuudesta ja niiden ympäristöstä eroavuudesta (kiviä ei ollut aiemmin havaittu alueella) sekä kivissä muutamassa viikossa tapahtuneista muutoksista Biot päätteli, että kivet olivat saapuneet paikkakunnalle äskettäin ja jollakin erikoisella tavalla. Hän myös vertasi kiviä Pariisin museossa säilytettyihin kiviin, joiden väitettiin pudonneen taivaalta, ja totesi tutkimansa ja museon kivet keskenään samanlaisiksi. Lisäksi Biot löysi fyysisiä todisteita siitä, että kovia kappaleita oli lentänyt suurella nopeudella ylhäältä alaspäin. Esimerkiksi talojen katoilla oli reikiä ja puiden oksat olivat katkeilleet.

Tästä kaikesta muodostui vakuuttava johtopäätös kivisateen eli meteoriittien todellisuudesta.

Kirjallisuus

Condon, Edward U. (Scientific Director) & Gillmor, Daniel S. (Editor) (1969). Scientific Study of Unidentified Flying Objects. New York & Toronto & London: Bantam Books. Haapanen, Atso (2009). Puolustusvoimien ufohavainnot 1933- 1979. Helsinki: UFO-Finland ry.

Kuure, Kari A. & Kyröläinen, Juhani & Nyman, Göte & Piironen, Jukka (1993). Katoavatko ufot? Ufoilmiön kriittistä tarkastelua. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa. Kyröläinen, Juhani & Teerikorpi, Pekka (1980). Ufojen arvoi- tus. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa.

Närvä, Jaakko & Sohlberg, Jussi (toim.) (2020). Arvoituksia avaruudesta. Näkökulmia ufouskomuksiin. Helsinki: Gaudeamus.

Peebles, Curtis (1994). Watch the Skies! A Chronicle of the Flying Saucer Myth. Washington & London: Smithsonian Institution Press.