Skeptikko · Skeptikko 3/2021
Pseudojulkaisujen maailma
AVOIN JULKAISU on edistänyt modernia tiedettä merkittävin askelin. Tiedonvälitys on aivan omaa luokkaansa, kunhan julkaisuissa suoritetaan pätevää vertaisarviointia. Valitettavasti apajille on uinut myös ahneita ja laiskoja julkaisufirmoja. Pseudojulkaisujen maailmassa ei välitetä tieteestä. Niissä ei tehdä vertaisarviointia. Sivuille päätyy jatkuvasti kaikkein ala-arvoisinta höttöä. Pseudojulkaisuissa tärkeintä on repiä rahat pois epätoivoisilta. Jostain löytyy aina niitä, jotka haluavat nimensä ja paperinsa minkä tahansa julkaisun sivuille.
Tällaisten julkaisujen menestyksen salaisuus piilee niiden nimissä. Ne yrittävät matkia arvostettujen julkaisujen nimiä. ”International Journal of Pediatric Otorhinolaryngology” on aito ja pätevä julkaisu, mutta ”Global Journal of Pediatric Otorhinolaryngology” on pseudojulkaisu. Ei liene tarpeen kertoa kumpaan on helpompi saada nimensä. Sopivaa käsittelymaksua vastaan, tietenkin. Kitsaat tutkijat ovat joskus jopa tinkineet käsittelymaksuista. Ja onnistuneet siinä.
Pseudojulkaisujen valtava määrä tekee niiden tunnistamisen haastavaksi pelkän nimen perusteella. Coloradon yliopistossa työskentelevä Jeffrey Beall on laatinut useamman vuoden ajan ns. Beallin listaa. Sitä selaamalla voi kätevästi tarkistaa, millaisen julkaisun kanssa on tekemisissä. Valitettavasti listan päivittäminen päättyi joitain vuosia sitten. Sinne oli päässyt vasta yli 10 000 julkaisua, joten kyseessä ei missään nimessä ole kaiken kattava lista.
Toinen tärkeä sivusto tällaisten pseudojulkaisujen tunnistamisessa on ”Cabells Scholarly Analytics”. Sitä pyöritetään vapaaehtoisten voimin eri oppilaitosten ja opistojen välillä. Päättymättömältä näyttävä työ on kuitenkin tarpeen. Pseudojulkaisuja toimii jossakin aktiivisuuden muodossa jatkuvasti useita tuhansia.
Tietokirjailija ja tiedepolitiikan professori Timothy Caulfield huomasi pseudujulkaisujen vyöryn postilaatikossaan. Yhä useampi uusi tulokas kerjää sisällöntuottajia itselleen. Yksi tällaisista julkaisuista on ”Nova Publishers” -nimellä esiintyvän firma. He lähettivät Caulfieldille pyynnön heinäkuussa:
”Olemme saaneet tietää, että olette tehneet tutkimusta homeopatian alalla ja haluaisimme pyytää teitä osallistumaan julkaisutoimintaamme.”
Cauldfield ryhtyi heti tuumasta toimeen. Hän kirjoitti juuri sellaisen paperin, jonka arveli ylittävän julkaisukynnyksen.
Otsikko: Homeopatia on näennäistieteellistä potaskaa. Tutkimuksen taustaa: Homeopatia on näennäistieteellistä potaskaa.
Tutkimuksen menetelmät: Homeopatia on näennäistieteellistä potaskaa.
Tutkimuksen tulokset: Homeopatia on näennäistieteellistä potaskaa.
Johtopäätökset: Homeopatia on näennäistieteellistä potaskaa.
Tällaisen paperin hän lähetti vertaisarvioitavaksi 30. heinäkuuta. Tarkkaavainen arvioija voisi nähdä tutkimuksessa hieman parantamisen aihetta. Ellei se päädy suoraan roskapostikansioon.
Kaikki osapuolet voivat olla tyytyväisiä Cauldfieldin toimintaan. Jos teksti julkaistaan, niin johtopäätös julkaisun huonosta tasosta on itsestään selvä. Homeopatian puolestapuhujat näkevät välittömästi, ettei julkaisu ole seuraamisen arvoinen. Homeopatian vastustajat voivat aivan samalla periaatteella tehdä saman johtopäätöksen.
Pystyisikö Nova Publishers tekemään edes alkeellisimman tason valvontaa?
Caulfield sai vastauksen 3. elokuuta.
”Hyvää päivää. Kiitos sähköpostiviestistänne. Ilokseni voin ilmoittaa alustavan hyväksynnän tiivistelmänne perusteella luvullenne. Pyydän teitä lähettämään viimeistellyn version luvustanne liitetiedostona ennen julkaisun takarajaa.”
Ei näytä siltä, että Nova Publishers on sieltä tasokkaimmasta päästä avointen tiedejulkaisujen kaartia. Mahdollinen vertaisarviointi on vasta edesspäin tälle mullistavalle paperille.
Ehkä vaadimme liika kyseiseltä firmalta. Tarkistin, miten heidän kotisivuillaan esitellään avoimen julkaisun etuja. Pintapuolisesti kaikki on kunnossa: lisääntynyt näkyvyys, nopea pääsy tekstien pariin, nopeutettu tieteen edistäminen ja niin edelleen. Viimeisenä kerrotaan mielenkiintoinen asia: ”Vertaisarviointi on vielä mahdollista.”
Firma ei siis väitä, että se tekee vertaisarviointia. Sen kerrotaan vain olevan mahdollista.
Caulfield saa tietää lopullisen päätöksen mahdollisesta julkaisusta vasta syyskuun 30. päivä.
Beallin lista. https://beallslist.net/ Cabells Scholarly Analytics. https://www2.cabells.com/
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 3/2021. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Lääkärit ja potilaat puoskarilain kannalla
Minä, skeptikko
Ufojen paluu
Hyvä tiede tarvitsee rahaa
Ufoja kannattaa jahdata!
Valtsun tuolissa: Tappavia rokotteita ja järjestäytynyttä rokotekritiikkiä
Covid-19 ja salaliittoteoriat. Osa 2: Salaliittoteoriat ja ajattelun mekanismit
Kaivonkatsojan paluu
Homeopatiaa potilaan parhaaksi
OK Boomer: Pahin virheeni ikinä
Anna lääkettä ruttoon! Kummituskävely Helsingissä
Salaliittoteorioiden filosofia
Mitä en koskaan oppinut
Fantasia
Panics and Persecutions
Skeptikko kunnostautuu totuuden etsinnässä
