Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 1/2020

Pääkirjoitus

Risto K. Järvinen

Yli 30 Vuotta Kysymyksiä

ONNESTA HYPPÄÄVÄ MIES JA ANOPIN KISSA

KUN SKEPTIKKO-LEHTI TÄYTTI 20 VUOTTA syksyllä 2008, aloin julkaista palstaa ”Skeptikko 20 v. sitten”, joka sisälsi lainauksia vanhoista lehdistä. Nyt käsissäsi oleva Skeptikko on ensimmäinen, jossa lainaan omia, nostalgisia juttuani. Se tarkoittaa, että olen tehnyt tätä lehteä jo yli 20 vuoden ajan!

Työpaikkahaastattelu tapahtui Skepsiksen kokouksessa, joka pidettiin hallituksen jäsenen Rauni Tiaisen työpaikalla lääkefirma Orionin tiloissa Espoossa. Yhdistyksen puheenjohtajana toimi Jukka Häkkinen, mutta paikalla oli myös edellinen nokkamies Ilpo V . Salmi. Olin osallistunut muutama vuosi aikaisemmin Marco Bjurströmin ja Ritva Enäkosken kurssille ”Voimavaroja toimittajille”, jonka kouluttajana Salmi toimi. Valintaani Skeptikon päätoimittajaksi lyhyt tuttavuutemme ei vaikuttanut suuntaan eikä toiseen, sillä olin paras, mutta myös ainoa hakija.

Ensimmäinen toimittamani Skeptikko (1/2000) ilmestyi samoihin aikoihin, kun Tarja Halonen astui Suomen tasavallan presidentin virkaan. Marketta Ollikainen oli tehnyt upeita lehtiä edeltävinä vuosina, joten koin painetta, että myös minun on saatava hommalle onnistunut alku.

Tunsin henkilön, jonka tiedettiin olleen mukana tallomassa viljakuvioita Etelä-Suomen peltoihin edellisen vuoden elo-syyskuussa. Päätin haastatella häntä Skeptikkoon. Kirjoitin artikkelin otsikolla ”Humanoidia tapaamassa”. Jos onnistumista mitataan huomiolla, jota juttu herätti, voi sitä pitää onnistuneena. Haastattelua siteerattiin Ilta-Sanomissa, Borgåbladetissa, radio-ohjelmissa ja jopa kymmenen uutisten loppukevennyksessä.

Skeptikon tekeminen on ollut palkitsevaa. Muistiin on painunut juttu jos toinenkin, esimerkiksi Nils Mustelinin 70-vuotishaastattelu (2/2001). Minua jännitti tavata skeptikkolegenda Helsingissä ja ehdottaa hänelle, sporalogian keksijälle, että mitä jos otettaisiin juttua varten valokuvia, joissa hän on liftaavinaan raitiovaunuun. 16 vuotta myöhemmin haastattelin sähköpostitse Nilsin tytärtä Linda Mustelinia ”Minä, skeptikko” -palstalle (2/2017). Hän kertoi jutussa, että isän kuolema vuonna 2004 on edelleen hänen elämänsä suurin suru ja menetys.

Kansanedustaja Erkki Tuomioja astui puheessaan Skepsiksen 20-vuotisjuhlassa Helsingin yliopiston Porthaniassa kaapista ulos ja kertoi ensimmäisen kerran julkisesti, että on ateisti. Raportoin Skeptikossa (4/2007), että Tuomioja vaati valtion ja kirkon täydellistä eroa toisistaan sekä sitä, ettei teologisia tiedekuntia voitaisi enää ylläpitää julkisin varoin yliopistoissa ja korkeakouluissa. Uutinen nosti aikamoisen polemiikin.

Mieleen ovat jääneet myös suomalaisten skeptikkojen ja James Randin tekemä homeopaattinen itsemurha

(3/2010), keskustelu Uri Gellerin kanssa ja yhteiskuvaan pääseminen (4/2016) sekä vierailu Anu's Spa -hoitolassa, jossa annoin tartuttaa itseeni ebolan (3/2017). Oikeasti kyseessä oli uskomushoitoja kritisoinut performanssi, joka ensin nauratti ja sitten oksetti.

Kun vuonna 2000 aloin tekemään Skeptikkoa, lehti oli mustavalkoinen ja B5-kokoinen (176 x 250 mm). Yhtä lisäväriä sai käyttää vain muutamalla määrätyllä sivulla. Neliväriset kannet sekä lisäväri kaikille sivuille lehteen tuli 2005. Painotyön hinta laski koko ajan ja niinpä vuonna 2012 tapahtui lehden siihen asti suurin muutos: Skeptikosta kasvoi A4-kokoinen ja täysin nelivärinen julkaisu. Tämä tietysti innosti järjestämään ufovalokuvakilpailun. Toimitukseen saapui 123 kuvaa, joista parhaimmat esiteltiin lehdessä näyttävin värikuvin (3 ja 4/2012).

Päätoimittajana olen vastannut myös lehden kuvituksesta. Alkuaikoina käytin paljon itse ottamiani valokuvia eri huuhaamessuilta. Hoidin myös symboliset kuvituskuvat. Lehdessä on ollut Photoshopilla ”taiteellisiksi” muokattuja kuvia omasta kädestäni, suustani, mahastani sekä kummipoikani siskosta, naapurin naisesta, anopin kissasta ja lähitallin hevosista. Kuviin on päätynyt myös kouluikäinen tyttäreni työntämässä kättään Linnanmäen ennustusautomaattiin ja siristämässä silmiään arpakuutiot luomiensa päällä.

Skeptikon kannessa on ollut ottamiani kuvia ilmaan onnesta hyppäävästä mieskaveristani, söpöstä koiranpennusta ja säteilyn uuvuttamasta itsestäni röhnöttämässä mikroaaltouunin päällä. Atlantis on päässyt lehden kanteen kaksi kertaa: tyttäreni piirroksessa tuhoutuvasta mantereesta ja tyttäreni valokuvassa uponneesta sivilisaatiosta. Todellisuudessa kuva oli napattu korsolaisen pitserian akvaarion lasiseinän läpi.

Neljä vuotta sitten sain palautetta kansikuvasta (4/2015), jonka olin ottanut huuhaamessuilla. Kuvassa näkyi esittelypöydällä olevan chakra-ruletin mainos ja kaksi lasta pöydän ääressä ihmettelemässä menoa. Kansikuva oli kuulemma vanhahtava, kuin Ultra-lehdestä konsanaan. Tämän jälkeen en ole kansia tehnyt itse, vaan tilannut ne taiteilijalta tai ostanut Lehtikuvasta. Ratkaisu on ollut järkevä. Esimerkiksi tämän lehden mainiosta kannesta vastaa Tampereen seudun Työllistämisyhdistys Etappi ry:n Mediapaja, joka myös on taittanut lehteä ansiokkaasti jo vuodesta 2008 alkaen. Näin hyvännäköistä lehteä on palkitseva tehdä edelleen, aina vaan.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2020. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Tieteestä näkyy julkisuuteen vain aavistus
Häirintää ei tarvitse hyväksyä
Vihapuheesta selvitään
Valehtelua, valehtelua
Antti Heikkilä sai Valviralta kirjallisen varoituksen
Yhdistykselle uusi kippari
Esoteerisyys taitelijoiden työkaluna
Korrelaatio ei ole, ei ole, ei ole sama kuin kausaliteetti
Kuolema museossa
Kiviä, natsiesoteriaa ja jumaltaruja
Skeptikko 20 v. sitten
Ihme juttuja
Huuhaa-väitteitä Australian metsäpalojen aiheuttajista
Missä kuljimme kerran - Eli mitä jo ehdimme unohtaa sukupuolieroista?
Väärennetyt videot uhkaavat demokratiaa
Tutkimus paljasti: Suomalaiset ovat tässäkin tunnollisempia kuin muut
Älä usko yleistäjää
Kielet: Kivikuntaa, kasvikuntaa vai elänkuntaa?
Biodynamiikka on horoskooppitiedettä

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit