Korrelaatio ei ole, ei ole, ei ole sama kuin kausaliteetti

TÄMÄN TEKSTIN pitäisi olla tarpeeton. Jokaiselle tulisi iskostaa tajuntaan ekaluokalta lähtien, että korrelaatio on eri asia kuin kausaliteetti. Jos A esiintyy yhtä aikaa B:n kanssa, siitä ei voi päätellä mitään siitä, aiheuttaako A B:n, B A:n, vai kenties jokin ulkopuolinen tekijä C (tai tekijät) sekä A:n että B:n.

Klassikkoesimerkki korrelaation ja kausaliteetin erosta on jäätelön kulutus ja hukkumiskuolemat. Kun jäätelön syönti yleistyy, myös hukkumiskuolemat yleistyvät. Silti sen enempää hukkuminen ei aiheuta jäätelönsyöntiä kuin jäätelönsyönti hukkumisia. Ne esiintyvät yhdessä, koska molemmat tapahtuvat kesäisin.

Netistä löytyy erityisiä absurdeille korrelaatioille omistettuja sivustoja. Yhdeltä käy ilmi, että uimaaltaaseen hukkuminen on yhteydessä elokuviin, joissa Nicolas Cage näyttelee. Toinen tilasto osoittaa, että avioerot USA:n Mainessa ovat yhteydessä margariinin kulutukseen. Kolmannesta selviää, että USA:ssa Mozzarella-juuston kulutus on yhteydessä insinöörin tutkintoihin.

Älyvapaat yhteydet ovat hauskoja ja osoittavat selvästi, että korrelaatio ja kausaliteetti eivät ole sama asia. Mutta silloin, kun yhteys ei ole absurdi, perussääntö unohtuu äkkiä.

Freaconomics on vuonna 2005 julkaistu, suurelle yleisölle suunnattu taloustieteen menestysteos. Se esittelee erilaisia yhteiskunnallisia ja arkisia ilmiöitä, joissa korrelaatio ja kausaliteetti menevät iloisesti sikin sokin.

On esimerkiksi yleisesti tunnettu tosiasia, että poliitikot, joita rahoitetaan enemmän, myös menestyvät vaaleissa paremmin. Se käy ilmi tilastoista. Rahoittajilta saadun rahan ja menestyksen välillä vallitsee korrelaatio, mutta vallitseeko niiden välillä kausaliteetti?

Perussäännön vuoksi emme voi tietää, että juuri kampanjaan käytetty raha saa aikaan poliitikon menestymisen vaaleissa. Freacomicsin mukaan tämän selvittämiseksi pitää aluksi ottaa käyttöön mielikuvitus.

Kuvitellaan kaksi poliitikkoa – toinen vetovoimainen ja toinen ei lainkaan vetovoimainen. Tiedämme, että vetovoimainen saa kerättyä enemmän rahoittajia ja myös voittaa vaalit helposti.

Mistä tiedämme, että juuri hänen käyttämänsä raha eikä hänen luontainen vetovoimansa, oli tekijä, joka toi hänelle voiton? Näillä tiedoilla emme mistään. Miten tuollaista voisi selvittää? Freaconomicsin mukaan on yksi tapa.

Poliitikon vetovoiman vaikutusta voi mitata tilanteessa, jossa poliitikko A taistelee poliitikko B:tä vastaan kaksissa peräkkäisissä vaaleissa. Molemmissa vaaleissa sama vetovoimainen poliitikko A saa vetovoimansa vuoksi enemmän rahoittajia taakseen, mutta käyttää varsinaiseen kampanjointiin B:tä vastaan eri vaaleissa eri määrän rahaa. Silloin voidaan erottaa toisistaan rahan ja vetovoiman vaikutus lopputulokseen.

Freaconomicisin mukaan näillä edellytyksillä USA:sta löytyi analysoitavaksi lähes tuhat poliitikkoa vuoden 1972 jälkeen. Kävi ilmi, että rahalla ei ollut valituksi tulemisen suhteen lähes mitään vaikutusta.

Vetovoimainen poliitikko onnistuu saamaan itselleen sekä rahoittajia että ääniä. Äänet eivät kuitenkaan tule rahan vuoksi, vaan sekä äänet että rahat tulevat poliitikon vetovoiman vuoksi.