Tutkimus paljasti:

”Totuus läpsi poskelle myös itseäni”

SUOMALAISET OVAT TUNNETTUJA rehellisyydestään, ja tämä hämmentää aina ulkomailla asti. Aiheesta liikkuu monenlaisia tarinoita ja toki tutkimustietoakin. Tuorein esimerkki lienee tapaus, jossa helsinkiläistyöpaikan siivooja löysi vitosen setelin pöydän alta ja jätti sen post-it-lappusen kera italialaisen työntekijän pöydälle. Tapaus ylitti uutiskynnyksen Italiassa asti, kertoi Iltalehti 26.1.2020.

Tämän saman lehden kirjoituksessani ”Valehtelua, valehtelua” käsittelin muun muassa verovilppiä valehtelun muotona sekä ihmisten selviytymisstrategioita valheesta kiinni jäädessä. Verovilpintekijänäkin suomalaiset ovat suoraselkäisiä: Yle kertoi 4.5.2016, että tarkastuspäällikkö Timo Säkkisen mukaan suomalaiset eivät kiinni jäädessään paljoa selittele, vaan toteavat, että kiinni jäätiin.

Tammikuisena aamuna hieraisin silmiäni Hesaria lukiessani, kun mobiililehden etusivulla otsikko kirkui: ”Espoo valvoi oikomishoidon potilaita mikrosirulla: paljastui ‘masentava’ totuus hammasrautojen käytöstä.” Myöhemmin otsikko oli muutettu vielä iltapäivälehtimäisempään muotoon: ”Tutkimus: Oikomishoidon potilaat huijasivat lääkäreitä Espoossa – Jatkossa seuraamukset voivat olla kovia.”

Kun itse jutun luki, mitään ”huijaamista”, ainakaan siinä merkityksessä, jossa sana esiintyy Kielitoimiston sanakirjassa, ei tapahtunut. Potilaat – jotka olivat keskimäärin 13-vuotiaita lapsia – vain ali-ilmoittivat oikomishoitovälineiden käyttöä. Espoossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin keskimäärin kahden tunnin ero kerrotun ja mikrosirun rekisteröimän käyttöajan välillä. Se, että hoito-ohjetta ei noudateta, on lääketieteessä tunnettu riesa, jota käsitellään jo alan perusopinnoissa. Mikä oli siis se ”masentava totuus” joka ”paljastui”? Printtilehdessä mentiin asialinjalla: ”Mikrosiru osoitti hoidon puutteet.” Juuri näin.

Itse juttu ei sisältänyt suoranaisia asiavirheitä, mutta näkökulman valinta kummastuttaa. Artikkelin mukaan Espoon talousjohto on erittäin kiinnostunut tuoreista tutkimuksen tuloksista. Otsikossa mainitut ”kovat jatkoseuraamukset” ovat hoidon keskeyttäminen, jos kojetta ei pidetä. Se kaikkein mielenkiintoisin asia, eli miksi kojetta ei pidetä, jäi käsittelemättä kokonaan.

Kyseisen hoidon läpikäyneille se lienee itsestäänselvyys, mutta muille lukijoille olisi voinut kertoa, että vekottimen kanssa on mm. hankala nukkua, puhua tai hengittää. Nämä käyvät ilmi itse tutkimusartikkelista, joka julkaistiin Hesarin jutun jälkeen. Juttuun liittyvän faktalaatikon viimeisellä rivillä sentään todetaan, että kahdeksan lasta (52:stä) halusi keskeyttää hoidon epämukavuuden takia.

Artikkelin mukaan oikomiskojeiden käyttöaikaa ei ole aiemmin seurattu Suomessa vastaavalla tavalla systemaattisesti. Myöhemmin todetaan lyhyesti, että maailmalla oikomishoitokojetta on kerrottu käytetyn keskimäärin viisi tuntia enemmän kuin mikä on todellinen pitoaika. Suomalaistutkimuksessa ero oli kaksi tuntia. Tämä on artikkelin mukaan ”hivenen rehellisempää”. Itse sanoisin, että aika paljon rehellisempää.

Jos nyt edes voidaan puhua rehellisyydestä. Huijaaminen tai valehteleminen on tahallista toimintaam virhearvio tai väärässä oleminen ei. Itse kuvittelin pitkään nukkuvani 7-8 tuntia yössä ja joskus tekeväni satunnaisia poikkeuksia tästä. Puhelimeni unikello (jota voidaan pitää luotettavana, koska laitan puhelimen pois juuri ennen nukkumaanmenoa ja käytän sitä herätyskellona) kertoo, että totuus on valitettavasti kuukaudesta riippuen 6-7 tunnin välillä. Surullinen pohjanoteeraus löytyy viime vuoden tammikuulta, kun kylpyhuoneremontin ansiosta keskimääräinen yöuneni jäi 5 tuntiin 42 minuuttiin

Totuus läpsi omaa perustuntumaa poskille myös seuratessani systemaattisesti kaikkia syömiäni ruokia, koska työterveyshuolto oli huolissaan kohonneesta kolesterolista. ”Joskus” kahvilasta haettu suklaapatukka tarkoitti oikeasti useaa patukkaa päivässä.

Jutun kirjoittanutta toimittajaa on turha nostaa tikun nenään, koska tökeröintä jutussa oli asenteellinen otsikko (jonka päättää verkkotoimitus) ja toiseksi Helsingin Sanomien kokoisessa lehdessä itse jutunkin tekoon osallistuu useampi käsipari. Lisäksi editoija voi vaikuttaa jutun käsittelykulmaan paljonkin.