Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 1/2020

Väärennetyt videot uhkaavat demokratiaa

Juha Leinivaara

VÄÄRENNETTYJEN VIDEOIDEN AIKAKAUSI ei näytä koskaan päättyvän. Skeptikot ovat aina joutuneet arvioimaan, ovatko videoille kuvatut UFOhavainnot tai levitoivat esineet manipuloituja. Huijauksia ilmestyy edelleen jatkuvasti. Temput ovat digitalisaation ansiosta monipuolistuneet.

Teknologian kehityksen myötä videomuokkaukset on tehty hämmästyttävän hyvin. Mitä enemmän aikaa käytetään yksityiskohtien hiomiseen ja useiden eri digitaalisten kuvankäsittelyohjelmien yhdistämiseen, sitä mahdottomammaksi tulee erottaa aitoa videota käsitellystä. Lentäviä lautasia esittävät kuvanmuokkasvideot ovat tosin vieläkin enemmän kuriositeetteja ja tarkoituksella epäselviksi tehtyjä.

Parhaillaan on menossa uuden kuvanmuokkauksen aalto, joka saa monet varpailleen: kuolleet elävät jälleen valkokankaalla. Elokuvissa ja mainoksissa on pitkään käytetty digitaalista käsittelyä, joka nuorentaa näyttelijöitä jopa vuosikymmenien verran. Samoin tehdään iän muuttamista toiseen suuntaan. Teknologialla pystytään myös vaihtamaan ihmisten kasvoja. Näin saadaan edesmenneitä näyttelijöitä takaisin ruudulle haudan takaa.

Tähtien sota ”Rogue One” -elokuvassa käytettiin vuonna 1994 kuolleen Peter Cushingin kasvoja. Näyttelijä Guy Henryn kasvojen tilalle vaihdettiin vuosikymmeniä vanhemmista elokuvista tutun näyttelijän kasvot. Muokkauksen digitaalinen jälki oli hämmästyttävän hieno, sillä käytettävissä oli runsaasti tarkkaa videomateriaalia.

Tavallisten kansalaisten käytettäväksi on saapunut ns. Deepfake-menetelmä. Siinä sovelletaan neuroverkkojen, syväoppivan keinoälyn ja valtavan valokuvakokoelman tietokantaa. Alkuperäisen videokuvan liikkuva kasvo saadaan muutettua ilmeiden yksityiskohtia myöten toisen ihmisen kasvoiksi. Mitä enemmän ohjelmaan syötetään vaihdettavan ihmisen valokuvia, sitä parempi on lopputulos. Kuvat kasvojen eri kulmista auttavat tekemään ilmeiden jäljittelemisestä saumattoman.

Kasvojen vaihtamiseen on ilmestynyt useita sovelluksia, joilla matkapuhelimien käyttäjät pääsevät lisäämään itsensä mihin tahansa videoon. Muokausten suosio on sitä suurempi, mitä paremman näköisiä videoista saadaan.

Videoilla poliitikot saadaan sanomaan niin noloja asioita, että ne ylittävät jopa heidän aitojen puheidensa nolouden. Tällaisella mediavaikuttamisella kansalaisten luottamus uutisiin rapautuu entisestään. Poliitikkoihin luottamisessa äänestäjä on toki aina saanut tasapainotella arpaonnen ja tuuliviirin välillä. Ongelma muodostuu, jos kohua aiheuttavien uutisten sisältö muuttuu entisestään epäluotettavammaksi, koska silloin äänestäjiin voi asettua ns. todellisuusapatia. Päätösten tekemisen perusteet muuttuvat epävarmemmiksi, ja näin usko demokratiaan pääsee hiljalleen rapautumaan.

Myös vaaleihin voidaan vaikuttaa väärennetyillä videoilla. Temppu ei ole vaikea. Ehdokkaasta laitetaan leviämään video, jossa hän sanoo tai tekee vääränlaisia asioita. Onko ehdokas oikeasti puhunut tai tehnyt videolla tehtyjä asioita? Onko ehdokas saanut sairauskohtauksen tai tukistanut jonkun lasta? Videon tekijän kannalta tärkeintä on, että kansalaiset saadaan väittelemään videosta. Kaikkein parasta on saada ehdokas kommentoimaan videon sisältöä.

Yksi esimerkki tällaisesta videosta oli Yhdysvaltain edustajainhuoneen puhemies Nancy Pelosin änkyttävä ja sammaltava puhe. Videossa Pelosi vaikuttaa olevan huppelissa. Sitä jaettiin kymmeniä tuhansia kertoja, vaikka alkuperäinen haastattelu oli helposti katseltavissa, ja jokainen olisi voinut tarkastaa, onko video aito. Vasta näkyvästi tehty väärennnöksen paljastusuutinen hidasti videon leviämistä.

Touhun salakavaluus piilee siinä, ettei videoita heti välttämättä edes epäillä tekaistuiksi. Videoilla esiintyy kuitenkin aito ja tunnistettavissa oleva ihminen. Niissä ei ole isojalkoja, avaruusolentoja tai muita yliluonnolliseksi miellettyjä ilmiöitä. Ellei kohdetta ole laitettu tekemään jotain täysin päätöntä ja selkeästi mahdotonta temppua, moni uskoo ensimmäisellä katselukerralla, että video on aito. Kuperkeikkoja sarjana pomppiva Paavo Väyrynen olisi epäilyttävä. Rappusissa kompastuva Väyrynen taas olisi uskottava video ja siksi heti helpommin aidoksi miellettävä.

Joskus on käynyt niin, että pornonäyttelijöiden kasvojen tilalle on vaihdettu elokuvatähtien kasvoja. Ohjelmien kehityksen myötä tällaisia videoita tehdään entistä enemmän. Jo tavallisella kannettavalla tietokoneella pystytään ajan kanssa tuottamaan uskomattoman tarkkoja videoita. Amatöörien tekemät kasvojenvaihtovideot pystyy vielä erottamaan aidoista melko yksinkertaisilla keinoilla. Vaikeampien projektien kohdalla vaaditaan jo tietämystä erilaisten Deepfake-ohjelmien rajoituksista.

Poliitikot ja julkisuuden henkilöt eivät ole ainoita uhreja. Tavalliset kansalaiset voivat päätyä esimerkiksi kostopornon uhreiksi. Suositulta Reddit-sivustolta jouduttiin poistamaan useita Deepfake-viestejä, joissa pornonäyttelijöille oli vaihdettu tavallisten naisten kasvot. Tällaiset videot ovat onneksi selkeämmin havaittavissa tekaistuiksi. Se ei kuitenkaan tee niistä vähemmän haitallisia uhreille. Valitettavasti lainsäädäntö ei ole kirinyt teknologian muutoksen tahdissa.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2020. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Minä, skeptikko
Tieteestä näkyy julkisuuteen vain aavistus
Häirintää ei tarvitse hyväksyä
Vihapuheesta selvitään
Valehtelua, valehtelua
Antti Heikkilä sai Valviralta kirjallisen varoituksen
Yhdistykselle uusi kippari
Esoteerisyys taitelijoiden työkaluna
Korrelaatio ei ole, ei ole, ei ole sama kuin kausaliteetti
Kuolema museossa
Kiviä, natsiesoteriaa ja jumaltaruja
Skeptikko 20 v. sitten
Ihme juttuja
Huuhaa-väitteitä Australian metsäpalojen aiheuttajista
Missä kuljimme kerran - Eli mitä jo ehdimme unohtaa sukupuolieroista?
Tutkimus paljasti: Suomalaiset ovat tässäkin tunnollisempia kuin muut
Älä usko yleistäjää
Kielet: Kivikuntaa, kasvikuntaa vai elänkuntaa?
Biodynamiikka on horoskooppitiedettä

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit