Minä, skeptikko

”Olen pohtinut, miksi Antti Heikkilä otti juuri minut tulilinjalleen.”

SYNNYIN SYKSYLLÄ 1980 Salossa, muutin Turkuun opiskelemaan ja valmistumisen jälkeen Helsinkiin. Asun Espoossa vaimoni, poikani ja kahden kissan kanssa. Olen työskennellyt pääasiassa eri järjestöissä ja tehnyt sivutoimisesti toimittajan töitä ja videoita eri tahoille. Tällä hetkellä työskentelen Suomen Opiskelija- Allianssi OSKUssa. Nautin työstäni, sillä saan olla tekemisissä fiksujen nuorten kanssa. Nuorissa on tulevaisuus.

Muistikuvieni mukaan lapsuuteni oli turvallinen. Muistan olleeni jo varhain kiinnostunut uskonnosta ja pohtineeni, mikä on Jumala. Vanhempani olivat eronneet kirkosta, minkä vuoksi minuakaan ei liitetty kirkkoon. Tietyllä tavalla koin menettäväni jotain, kun en ollut uskonnon tunneilla enkä käynyt kavereiden kanssa rippikoulua.

Lukion joulujuhlassa kirkossa kävin spontaanisti ehtoollisella. Kotimatkalla meinasin ajaa tieltä ulos, mutta onnistuin nipin napin pitämään auton tiellä. Jälkeenpäin pohdin, sainko suojelua ylemmältä taholta.

Olen itseopiskellut eri uskontoja. Yliopistossa perehdyin uskonnonfilosofiaan, luin uskontotiedettä sivuaineena ja tein uskonnon opettajan sijaisuuksia yläasteella. Nykyään minua kiinnostaa ensisijaisesti uskontojen suhde kulttuuriin ja elämäntapoihin.

ONNEKSI LÖYTYY TAISTELIJOITA TERVEYSHUUHAATA VASTAAN

ENSIKOSKETUKSENI KRIITTISEEN AJATTELUUN tapahtui yläasteella elämänkatsomustiedon tunneilla, joilla käsiteltiin filosofiaa. Skeptikko minussa heräsi, kun Descartesin systemaattisen epäilyn metodi sai pohtimaan, mitä kaikkea voikaan epäillä. Lukiossa kirjoitin reaalikokeessa filosofian ja elämänkatsomustiedon ja päädyin lopulta yliopistoon lukemaan filosofiaa pääaineena.

Lukioaikoina suosikkifilosofini oli Ludwig Wittgenstein, joka kasvatti kiinnostustani kieleen ja käsitteelliseen ajatteluun. Yliopistossa kiinnostuin enemmän tunnefilosofiasta, tunteiden ymmärtämisestä ja moraalin suhteesta mentaalisiin tiloihin.

Häpeäkseni joudun tunnustamaan, että tunnen Skepsiksen toimintaa vain pintapuolisesti. Joihinkin aktiiveihin olen tutustunut sosiaalisen median kautta. Minua kiehtoo se, miten ihmisiä huijataan ja miksi niin monet ovat taipuvaisia uskomaan asioihin vailla kritiikkiä.

Mielestäni pahinta huuhaata tällä hetkellä on kaikki sellainen, joka vaarantaa ihmisten terveyden. Yksi varoittava esimerkki on Maria Nordin. Erityisen surullista on se, kun jotkut lapset joutuvat kärsimään vanhempiensa hörhöilystä, jos vaikka lapsia ei rokoteta tai ei käytetä fluorihammastahnaa. Onneksi kuitenkin on Juhani Knuutin, Pauli Ohukaisen ja Jan Sundellin kaltaisia henkilöitä taistelemassa terveyshuuhaata vastaan.

HEIKKILÄ ON KUIN LAHKOJOHTAJA

TOIMIN MODERAATTORINA Facebookin Terveystyhymätryhmässä, jossa käsitellään terveyteen liittyvää huuhaata huumorin keinoin. Olen muutaman muun henkilön ohessa joutunut Antti Heikkilän mustamaalauksen ja maalituksen kohteeksi, kun esitin kritiikkiä häntä kohtaan. Asia käsiteltiin lopulta käräjäoikeudessa, missä Heikkilä todettiin syylliseksi kunnianloukkaukseen. Vielä oikeudessa Heikkilä vaimoineen esitti minusta törkeitä valheita, joiden pohjalta tein uuden rikosilmoituksen. Asia on parhaillaan syyteharkinnassa ja Heikkilän vaimoa epäillään paitsi kunnianloukkauksesta niin myös perättömästä lausumasta tuomioistuimessa.

Vaikka Antti Heikkilä onkin pyrkinyt pilaamaan minun maineeni, en ole huolissani. Uskon että jokainen täyspäinen ihminen tajuaa, että Heikkilä on valehtelija. Pidän kuitenkin huolestuttavana sitä, että Heikkilä on viime aikoina ryhtynyt maalittamaan toimittajia. Kun vielä Heikkilän seuraajakunnassa on kasvavassa määrin äärioikeistoon kallellaan olevia, venäjämielisiä ja muita vihapuheeseen taipuvaisia, niin vaarana on, että jotkut toimittajat eivät enää uskalla kirjoittaa tietyistä aiheista Heikkilän hyökkäysten vuoksi.

Ilmiö on ajankohtainen, sillä esimerkiksi toimittaja Jessikka Aro joutui laajan mustamaalaus- ja vihakampanjan kohteeksi kirjoitettuaan Venäjän käymästä informaatiosodasta.

Olen pohtinut, miksi Heikkilä otti kaikista kriitikoista juuri minut tulilinjalleen. Uskoisin syyksi sen, että aikoinaan blogikirjoituksessani paljastin, kuinka ilkeästi Heikkilä ja hänen vaimonsa kohtelivat ihmisiä nettiyhteisössään Dojolaisissa.

Heikkilä haluaa ylläpitää kulissia, että on pyhimys taistelemassa koko muuta väärässä olevaa maailmaa vastaan. Todellisuudessa hän on lahkojohtajan kaltainen hahmo, joka hyökkää aggressiivisesti kaikkia kriitikoita ja eri mieltä olevia kohtaan ja pyrkii mustamaalaamaan ja vaientamaan näitä. Näiltä osin Heikkilän toimintatavat eivät juuri eroa skientologiakirkosta.

ELÄMÄN TARKOITUS?

SUURIMMAT ELÄMÄÄNI MUUTTANEET kokemukset tapahtuivat, kun reilun vuoden sisään minusta tuli isä ja äitini kuoli. Syntymä ja kuolema, elämän rajallisuus.

Koska olen koulutukseltani filosofi, minulta välillä kysytään, mikä on elämän tarkoitus. Totean tällöin, että ”tarkoitus” käsitteenä on inhimillisestä ajattelusta riippuvainen eikä elämällä ole tarkoitusta objektiivisessa merkityksessä.

Koska kuitenkin koemme, että elämällä on oltava tarkoitus, niin vastaus sisältyy alkuperäiseen kysymykseen: elämän tarkoitus on keksiä elämälle tarkoitus.