Pääkirjoitus · Skeptikko 2/2023
SOS – Save Our Skepsis
Yli 35 Vuotta Kysymyksiä
QUO VADIS, SKEPSIS? kysyi Pauli Ohukainen Skeptikko-lehdessä 4/2022. Hän oli huolissaan Skepsiksen näivettymisestä ja rapistumisesta ja pelkäsi, että korona tappoi yhdistyksen lopullisesti. Seuraavassa Skeptikossa 1/2023 Heikki Poroila totesi, että Skepsiksen suurimmat ongelmat ovat jämähtäminen vanhoihin toimintatapoihin, julkisten kasvojen puuttuminen ja selkeän fokuksen hämärtyminen julkisessa toiminnassa. Samassa lehdessä Vesa Linja-aho kirjoitti, että Ohukaisen mainitsema ongelma yhdistyksen somekanavien puutteesta on selvä. Skepsiksen julkisivu koostuu käytännössä vain yhdistyksen nimeä kantavasta Facebook-ryhmästä, joka on kaikille avoin, ja keskustelun taso on sen mukainen. Tästä on seurannut yhdistykselle lähinnä mainehaittaa.
Ohukainen oli kritiikissään täsmälleen oikeassa, toteaa Kirsi Virtanen tässä lehdessä. Tosin Virtanen huomauttaa, ettei Skepsiksen tarvitse heittää pyyhettä kehään vielä. Someen ehtii edelleen mukaan. Hän muistuttaa, että Skepsiksellä on hallussaan someyhteensopivien tiedonjyvien kultakaivos, valtavasti aiemmin julkaistua materiaalia. Tuota materiaalia voisi käyttää auttamaan Skepsistä pääsemään somejulkaisemisen alkuun.
Ohukaisen mukaan ratkaisu voisi olla siinä, että Skepsis ei pysy mukavuusalueellaan, vaan katsoo asiaa laajemmin ja menee rohkeammin uusille apajille. Yleisön hakemisessa on kyse siitä, kuinka paketoida viestit niin, että ne puhuttelevat ihmisiä jonkun hänelle läheisen teeman kautta. Poroila taas kaipaa enemmän yleisen kriittisen ajattelun opettamisen ja omaksumisen ideointia ja promovointia. Linja-aho näkee Skepsiksen tulevaisuuden yhden kivijalan olevan somesisältöjen lisäksi laadukkaissa luentotilaisuuksissa.
Skepsis tarvitsee ryhtiliikettä. Myös Skeptikko-lehden tulee osallistua vuotavan aluksemme pelastamiseen. Tämän vuoksi otin osaa Kulttuuri-, mielipide- ja tiede- lehtien liitto Kultti ry:n koulutustilaisuuteen huhtikuussa Helsingissä. Siellä Voima-lehden Pinja Nikki puhui otsikolla ”kulttuurilehden markkinointi verkossa”.
Nikki kertoi, että Voimalla on lukijoita verkossa noin 45 000 kuukaudessa. Someen tuutataan artikkeleiden lisäksi myös lehden muuta sisältöä: tilausmainoksia, kehotuksia tilata uutiskirje, arvontoja sekä verkkokaupan ja tapahtumien mainoksia.
Voima on kasvattanut lukijamääräänsä netissä sillä, että lehden kaikki jutut julkaistaan verkossa pian lehden ilmestymisen jälkeen – usein nettiin sopivimmilla otsikoilla. Lukijamäärää on lisännyt myös yhteistyökuviot eri tahojen kanssa. Skeptikko-lehden PDF julkaistaan tällä hetkellä verkossa kahden vuoden viipeellä. Keskustelua on käyty siitä, onko PDF väärä formaatti ja pitäisikö viive lyhentää vuodeksi vai poistaa kokonaan, mutta päätöksiä ei ole saatu tehtyä. Yhteistyökuvioita Skeptikko voisi hyvinkin kehitellä esimerkiksi lehtien Vapaa Ajattelija, Humanisti ja Uskontojen uhrien tu- ki ry:n Muutos kanssa. Tällainen yhteistyö olisi siksikin luontevaa, että viime syksynä Helsingissä järjestettiin ensimmäinen ”rationalistijärjestöjen” sekulaari tapaaminen, jossa oli paikalla mm. kaikkien kyseisten lehtien julkaisijajärjestöt.
Voima on lisännyt nettinäkyvyyttään myös käyttämällä hakukoneoptimointia, seuraamalla sivujen analytiikkaa, aktivoitumalla Instagramissa, vaikuttamalla keskustelupalstoilla ja jakamalla lehden juttuja erilaisiin Facebook-ryhmiin. Voiman aktiiviset somealustat ovat Instagram, Facebook, Twitter, LinkedIn, Youtube, Spotify, Apple Podcasts. Lisäksi uutiskirje tavoittaa sitoutuneimmat lukijat, sidosryhmiä ja muuta mediaa.
Algoritmien säätäminen on somejättien käsissä. Nikin mukaan on kuitenkin yksi kaikilla alustoilla pätevä sääntö: ne palkitsevat tunnepitoista sisältöä, joka herättää reaktioita. Nopeus ja tiiviys on trendi, joka on tullut jäädäkseen.
Nikin vinkit pätevät hyvin paitsi Skeptikko-lehteen myös Skepsikseen yhdistyksenä. Meillä on vielä mahdollisuus pitää aluksemme pinnalla. Vain yksi asia puuttuu, tekijät. Heidän peräänsä ovat huutaneet sekä Ohukainen, Poroila, Linja-aho, Virtanen että myös puheenjohtajamme Otto J. Mäkelä: ”Osallistukaa, tarjotkaa työpanostanne ja ideoitanne!” (Skeptikko 1/2023.)
Toki Skeptikko-lehden ilmoituksissa on haettu aktiiveja ja somettajia jo muutaman vuoden ajan. Jokunen on ilmoittautunutkin. Mutta kaikki olemme saaneet karkotettua pian pois. Jotakin me teemme väärin. Niin kuin eräs entinen puheenjohtajamme sanoi minulle: ”Olemme liian sisäänpäin lämpiäviä, outoja ja rasittavia tyyppejä.” Totta. Lisäksi koronan jälkeen aktivoitunut yhdistyksen hallitus on tällä hetkellä riitaisampi ja jakaantuneempi kuin koskaan. Eikä tämän lehden pari vuotta sitten uudistuneesta toimitusneuvostostakaan ole viime aikoina paljon kuulunut.
Muutos alkaa itsestämme. Ehdotan, että Skepsis perustaa sometyöryhmän, jonka johdolla alamme vakavissamme lappaa vettä uppoavasta aluksestamme. Olen valmis astumaan laivaan.
Artikkeli lehden taitossa (PDF) »
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2/2023. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Hyvä peruskoulu on entistä tärkeämpi
Tutkittu juttu: Ravitsemusepidemiologian sietämätön kepeys
Skepsis ja politiikka
Vastine kirjoitukseen ”Skepsis ja politiikka”. Transsukupuolisuus kiinnostaa
Transsukupuolisuus. Mitä tieteellinen tutkimus kertoo herkästä aiheesta?
Kaikki kirjat ovat tärkeitä, mutta yksikään ei pyhä
Terapiaa, henkisiä harjoituksia, uskontoja
Tiede ennusti Espanjan pakkaset kymmenen vuotta aikaisemmin
Näytelmä: Aapo Heikkilän tarina naurattaa ja liikuttaa
Konsensus on hyvä vastalääke virheellisen tiedon leviämiseen
Yli luonnollisen
Kuinka tunteet muokkaavat ajatteluamme
Pyhä, paha ruoka
: Uskomattomat uskomukset – ihmislepakoista energiaterapiaan
Onko Skepsis edelleen poliittisesti puolueeton?
Kritiikki menee ohi ja syyllistyy keskitien harhaan
