Onko Skepsis edelleen poliittisesti puolueeton?

NIIN SANOTTU INFORMAATIOVAIKUTTAMISEN analyysi sopii ehdottomasti kriittistä ajattelua ja epäilyä edistävän Skepsiksen toimenkuvaan. Mutta jos Skepsiksen lehti päättää toistuvasti julkaista artikkeleina mielipidekirjoituksia, joiden sisältönä on ottaa aika jyrkästi kantaa käynnissä olevan sodan toista osapuolta vastaan, alan olla huolissani Skepsiksen imagosta. Leimautuminen suurvaltapoliittisen agendan ajajaksi tuskin on jäsenkunnan yhteinen ja yksimielinen toive.

Vuonna 2009 hyväksytyissä säännöissä on kohta: ”Yhdistys on poliittisesti, aatteellisesti sekä uskonnollisesti sitoutumaton.” Itse luen tämän kohdan koskevan sekä kansallista että kansainvälistä politiikkaa. Skeptikossa on nyt julkaistu lyhyessä ajassa kaksi artikkelia, joissa otetaan voimakkaasti kantaa Ukrainan sotaan ns. läntisestä eli Venäjän vastaisesta näkökulmasta. Ensin Kulle Raig numerossa 3/20223 otsikolla ”Slava Ukraini!” ja nyt Tarja Koivumäki numerossa 1/2023 otsikolla ”’Venäjä ottaa sen, mikä sille kuuluu’”.

Minusta kummankaan julkaisemista juuri Skeptikossa on vaikea sovittaa yhteen em. sääntöjen puolueettomuusperiaatteen kanssa. Kumpikin kirjoitus on sisällöllisesti poliittisesti motivoitunutta mielipidepuhetta, jolle antaa lisäarvoa julkaiseminen Skepsiksen lehdessä artikkeleina sekä Skepsiksen maine ja arvovalta. Vaikka ne eivät edusta yhdistyksen tai lehden virallista näkemystä, kuten jokaisessa numerossa erikseen mainitaan, mielikuva jotenkin Skepsiksen toimenkuuluvista aihepiireistä kuitenkin syntyy. Mielestäni se on yhdistyksen maineelle huono asia.

Kyse ei ole siitä, mitä mieltä Ukrainan sodan tai jonkin muun suurvaltapoliittisen kiistan syistä tai syyllisistä itse kukin on. Kyse on siitä, sallitaanko poliittisen debatoinnin asettuvan Skepsiksen tontille. Itse en sitä kannata ja perustelen lyhyesti, miksi en kannata.

Politiikassa ei ole kysymys totuudesta tai epätotuudesta, vaan arvovalinnoista ja niistä kumpuavista yhteiskunnallisista ratkaisuista. Ilmoittautumalla poliittisesti, aatteellisesti ja uskonnollisesti sitoutumattomaksi Skepsis jättäytyy mielestäni harkitusti näihin kolmeen liittyvän polemiikin ulkopuolelle eli ei ryhdy väitteleväksi osapuoleksi. Skepsis menettää uskottavuutensa kriittisen ajattelun edustajana osallistumalla suoraan tai lehtensä kautta ajankohtaiseen tai ikuiseen väittelyyn arvoista.

Itselleni Skepsis on järjestö, joka edistää, sääntöjensä sanoin ”tieteelliseen ja järkeen perustuvaa käsitystä maailmasta”. Arvovalinnat eivät välttämättä ole ristiriidassa tieteellisen maailmankuvan kanssa, mutta ne eivät ole sama asia.

Emme voi tehokkaasti edistää kriittistä ajattelua, jos julkaisemme lehdessämme minkään sodan minkään osapuolen propagandaa. Tarja Koivumäki ei jutussaan analysoi informaatiovaikuttamista ilmiönä, vaan hänen tekstinsä selkeänä tarkoituksena on luoda mielikuva, että vain toinen sodan osapuolista eli Venäjä syyllistyy informaatiovaikuttamiseen. Se ei ole totta.

Kun Koivumäki ei tarkastele millään tavalla Ukrainan koko läntisen median tuella harrastamaa informaatiovaikuttamista, hänen kirjoituksensa on propagandaa, yksittäisen Ukraina-aktivistin mielipide. Voisin kuvitella sellaisen julkaisemisen keskustelupalstalla esimerkiksi vastauksena lehdessä olleeseen Venäjä-myönteiseen kirjoitukseen. Sellaisia ei kuitenkaan ole ollut. Päätoimittajan lyhyt juttu samassa lehdessä taas ei ollut propagandaa, koska se nosti esiin sodan molempien osapuolten valehtelemisen kuvilla.