Kritiikki menee ohi ja syyllistyy keskitien harhaan

Voisin helposti täyttää jokaisen Skeptikon numeron suurvaltapoliittisia kiistakysymyksiä käsittelevillä artikkeleilla, jotka olisivat vieläpä merkittävästi analyyttisempiä kuin Raigin ja Koivumäen em. tekstit. En kuitenkaan edes harkitse sellaista, koska mielestäni Skeptikon tulee täyttyä Skepsiksen toimenkuvaan liittyviin aiheisiin pureutuvilla teksteillä, joita ryyditetään näihin aiheisiin liittyvällä mielipidekeskustelulla. En haluaisi lukea Skeptikkoa, joka on täynnä poliittista propagandaa samansuuntaisesti kuin itse ajattelen. Haluan lukea Skeptikosta asiantuntijoiden tekstejä kriittiseen ajatteluun liittyvistä aiheista. Kriittinen suhtautuminen poliittiseen, ideologiseen ja uskonnolliseen propagandaan on tervetullutta, vaikka itse propaganda ei olekaan.

Jokaiselle suomalaiselle on tarjolla mittava valikoima ryhmiä ja julkaisuja, jotka keskittyvät oman ideologiansa tai politiikkansa edistämiseen. Olen henkilökohtaisesti jyrkän linjan pasifisti ja sodan vastustaja. En silti haluasi, että Skeptikko ryhtyy aktiiviseksi pasifismin kellokkaaksi. Se ei ole Skepsiksen ja Skeptikon tehtävä.

Meidän tehtävämme on edistää kriittistä ajattelua myös militarismin ja pasifismin kysymyksissä pyrkimättä sanelemaan, mikä on oikea vastaus monimutkaisiin kysymyksiin. Skepsiksen historiallinen tehtävä ei ole määrittää, kuka tai mikä on oikeassa, kuka tai mikä on väärässä. Tehtävämme on kannustaa ja tukea ihmisiä pohtimaan ja analysoimaan erilaisia väittämiä kriittisesti eli eri puolilta ja ilman lukkoon lyötyjä ennakko-oletuksia.

kirjoittaja On Skepsiksen Jäsen Vuodesta 1987.

Tarja Koivumäki vastaa:

JUTTUNI EI KÄSITELLYT informaatiovaikuttamista yleensä, vaan nimenomaan Venäjän informaatiovaikuttamista tiettyyn konkreettiseen pyrkimykseen liittyen.

Informaatiovaikuttamista laajassa mielessä harjoittavat enemmän tai vähemmän kaikki valtioista yrityksiin ja kansalaisjärjestöihin. Sotapropagandaa ja informaatiosodankäyntiä harjoittavat epäilemättä myös nyt käynnissä olevan sodan molemmat osapuolet.

Kansainvälisen oikeuden mukaan Venäjä on tässä myös yksiselitteisesti oikeudettomasti hyökkäävä osapuoli, mutta sekään ei ollut millään tavoin jutun lähtökohtana. Kritiikki menee siinä mielessä ohi ja syyllistyy keskitien harhaan. Kirjoittamisen motiivina on meidän ajassamme ja poliittisessa kulttuurissamme kaikilla mittareilla hyvin poikkeuksellinen hyökkäyksen peruste, joka on de facto maailmalle vasta hyökkäyksen alettua kokonaisuudessaan ja kaikessa karuudessaan paljastunut tosiasia, jota Venäjän valtionjohto ei itsekään kiistä.

Perusta on ideologinen, ns. ”Russkij Mir”, jota Venäjä katsoo olevansa oikeutettu puolustamaan hyökkäämällä suvereeniin maahan. Russkij Mir, Venäläinen maailma on koko sääntöpohjaisen kansainvälisoikeudellisen järjestelmän kannalta täysin poikkeuksellinen konsepti, joka Venäjän mukaan oikeuttaa toisten suvereenien valtioiden valloitukseen ja Venäjän historiallisen suuruuden palauttamiseen ja näiden valloitettavien alueiden hallintaan väkivalloin.

Informaatiosodankäynti on valjastettu tämän tehtävän toteuttamiseen ja sitä on harjoitettu systemaattisesti ja määrätietoisesti hämmästyttävän pitkään ennen varsinaista hyökkäystä, ja pitkään myös sen todellisia tarkoitusperiä salaten. Tämä on siinä määrin poikkeuksellinen tavoite jopa suurvallalta, että sen artikuloiminen ääneen ja jäsentäminen on aiheellista myös vaikuttamisen kohteena olevien näkökulmasta.

Pasifismi on kunnioitettava aate, mutta sillä ei ole kirjoituksen havaintojen kanssa muuta tekemistä kuin että kritiikin esittäjä ei jostain syystä halua käsiteltävän asiaa, jonka Venäjä itse myöntää, ts. että se käy oman ilmoituksensa mukaan Ukrainan maaperällä konkreettista ja ideologista sotaa ”kollektiivista Länttä” vastaan, ja että tämä sodankäynti informaatiorintamalla ulottuu tällä hetkellä kaikille elämän osa-alueille ja koko sen vihamieliseksi määrittelemälle geopoliittiselle alueelle.

Tämä on siis Venäjän oma näkemys asiasta ja monin tavoin todistettavissa oleva fakta, jonka havaitseminen on ollut kohteena olevalle osapuolelle vaikeaa. Tästä lähtökohdasta puntaroin siis vaikuttamisen kohteen tilannetta ja kyvyttömyyttä havainnoida koko pyrkimystä.

Ukrainan puolestaan harjoittama ilmeinen sotapropaganda ja informaatiovaikuttaminen eivät liity tähän ilmiöön, niitä voi joku toinen käsitellä halutessaan erikseen. Venäjän julkista keskustelua ja hallintoa seuraavana minä keskityin tuomaan esiin tämän pitkään jatkuneen ja suunnitelmallisen tavoitteen, joka venäläisille itselleen, niin pasifisteille kuin hurraapatriooteille, on tällä hetkellä selviö riippumatta siitä, mille puolelle kädenvääntöä he itsensä asemoivat.

Pidän ongelmallisena, jos tähän konfliktiin hyökkääjän puolelta osalliseksi vedettyjen vaikuttamisen kohteiden näkökulmaa ei voi tuoda esiin joidenkin pasifismiin verhoutuneiden syiden vuoksi, kun hyökkäyssota kuitenkin on tosiasia, ja informaatiosota kohdistuu myös Venäjän vihollisikseen määrittelemien Länsimaiden kansalaisiin.