RAEVAARA

ON SELVÄÄ, etteivät ongelmat ihmiskunnan ympärillä tule ratkeamaan lähivuosina tai edes seuraavina vuosikymmeninä. Ilmastonmuutos ja luontokato ovat kiihtyneet tämänhetkiseen vauhtiinsa hitaasti, ja samoin niiden pysäyttäminen on hidasta. Maailmanpolitiikan vyyhti tuntuu taas kiertyneen umpisolmuille, joiden avaamiseen tarvitaan taitoa, kärsivällisyyttä ja voimaa.

Isojen ongelmien ratkaisu on talkootyötä. Tarvitaan ymmärrystä siitä, kuinka luotettavaa tietoa hankitaan, sekä halua puhaltaa yhteen hiileen.

Peruskoulu on Suomessa tärkeä tapa tuottaa yhteistä näkemystä maailmasta sekä luoda pohja ihmisten suhteelle yhteiskuntaan ja tietoon. On kuitenkin selvää, ettei suomalaisessa peruskoulussa ole kaikki tällä hetkellä niin hyvin kuin pitäisi. Monia ongelmia ehkä liioitellaan julkisuudessa – uutisoinnin mekaniikka usein kärjistää ja pelkistää –, mutta koulun ongelmista on puhuttu nyt sen verran pitkään ja niin monelta kantilta, että savun lähteenä on varmastikin ihan oikea tulipalo. On näyttöä muun muassa oppimistulosten heikentymisestä ja opettajien turhautumisesta työhönsä.

Peruskoulua käyvien ikäluokkien ympärillä on viime vuosina tapahtunut paljon muutakin. Koululaisten fyysinen kunto laskee. Koronapandemian aikaiset koulusulut jättivät moninaiset jälkensä nuoriin. Lukioon, ylioppilaskirjoituksiin ja korkeakouluvalintoihin on tehty muutoksia viime vuosina – ja uusia muutoksia on ilmeisesti jälleen tulossa. Lukiolaisten ja opiskelijoiden raportoidaan kärsivän uupumuksesta.

Koulukeskustelussa sivutaan myös monia muita yhteiskunnan ilmiöitä. Digitalisaatioon, sosiaaliseen mediaan ja älypuhelinten jatkuvaan läsnäoloon vaikutetaan suhtautuvan nyt kriittisemmin kuin vielä joitakin vuosia sitten, ja yhtenä syynä tähän lienevät juuri heikentyneet oppimistulokset.

Oli uuden hallituksen opetusministeri kuka tahansa, hän joutuu suurten kysymysten äärelle. Paljon on tekeillä, ja ministerin pitäisi muodostaa oma käsityksensä siitä, mihin huomio ja resurssit kannattaa suunnata. Tilannetta ei tietenkään helpota se, että uusi hallitus aikoo ”sopeuttaa” eli siis säästää rankasti, ja on vaikea uskoa, etteivätkö leikkaukset osuisi myös opetussektoriin.

Perusopetuksesta riippuu kuitenkin valtavasti. Siellä tapahtuneita virheitä on vaikea korjata myöhemmin.

Kun seuraa keskustelua peruskoulusta, selviää nopeasti, että asiasta on mielipide kaikilla. Miksei olisi: jokainen keskusteluun osallistuva on käynyt koulua ja kokee itsensä vähintäänkin kokemusasiantuntijaksi. Tämä on yksi niistä seikoista, joka harmittaa opettajia: julkisuudessa esiintyy kirjava joukko väitteitä koulusta ja kommentteja siitä, mitä kouluissa pitäisi tehdä enemmän tai paremmin.

On tietenkin hyvä, että koulutus kiinnostaa. Julkinen paine saa toivottavasti päättäjätkin toimimaan. On kuitenkin syytä pitää huolta, että nimenomaan tieteellinen tieto on se, jonka varassa päätökset tehdään.

Moni vanhojen aikojen perään haikaileva ei ehkä ymmärrä, millaisia haasteita nyky-yhteiskunta ihmismielen eteen heittää. Esimerkiksi internetin ja sosiaalisen median koko ajan lisääntyvä sisältö vaikuttaa monella tapaa lapsiin ja nuoriin. Tekoälyn avulla voidaan tuottaa aina vain uskottavampia valeuutisia, valokuvia ja muita tallenteita. On aiempaa hankalampi luottaa yhtään mihinkään informaatioon.

Entä vaikuttaako verkko myös yhteiskunnallisen keskustelun laatuun? Sosiaalisen median keskustelu on kärjistävää ja pinnallista, ja yhtä lailla perinteinen media tuntuu siirtyneen nopeaan, jatkuvasti keskeneräiseen uutisoinnin tapaan, jonka kautta on vaikea muodostaa kokonaiskuvaa asioista. Tarttuuko tällainen nopeus ja pinnallisuus myös muuhun ihmistenväliseen kommunikaatioon? Miten se vaikuttaa politiikkaan?

Toivottavasti suomalainen peruskoulu pitäisi pintansa ja vapauttaisi maailmalle ihmisiä, jotka ymmärtävät maailman ja tiedon monimutkaisuuden, kykenevät asioiden perinpohjaiseen ja kriittiseen tarkasteluun sekä haluavat kuunnella toisiaan ja saavuttaa yhteisen ymmärryksen.