Skeptikko · Skeptikko 3/2017
Kauppalehden jutulle langettava päätös
Julkisen sanan neuvosto antoi Kauppalehdelle alle vuosi sitten myös
langettavan päätöksen vastaavasta ”tiedejutusta”, jossa esitettiin virheellistä
ja harhaanjohtavaa tietoa toisen käden lähteen perusteella.
JSN ANTOI KAUPPALEHDELLE huomautuksen päätöksessään 20.6.2017. Lehti kertoi tutkijoiden olevan varmoja, että äskettäin havaitut radiosignaalit olisivat avaruusolentojen lähettämiä. Tiedot perustuivat toisen käden lähteeseen, jota oli referoitu virheellisesti ja harhaanjohtavasti, ja jota ei ollut merkitty selvästi lähteeksi. JSN:n päätös oli seuraavanlainen:
Kauppalehti kertoi verkkosivujensa tiedeuutisessa, että tutkijat uskovat avaruusolentojen lähettäneen äskettäin havaittuja radiosignaaleja. Jutun otsikko oli ”Moni tutkija varmana: avaruusolennot lähettivät mystiset radiosignaalit”.
Kauppalehden juttu perustui käytännössä kokonaan juttuun, joka oli julkaistu ulkomaisella Tech Times -sivustolla, joka käsittelee säännöllisesti avaruusolentoihin liittyviä kysymyksiä. Kauppalehden jutussa lähdettä ei mainittu, vaikka jutussa toisen työn osuus oli niin merkittävä, että lähde olisi pitänyt mainita jo otsikossa. Tekstiin oli ainoastaan upotettu yksi linkki, joka johti lähteenä käytettyyn juttuun. Jutussa ei mainittu muitakaan lähteitä, mutta siihen oli upotettu linkkejä, jotka olivat samoja kuin Tech Timesin jutussa.
Päätoimittaja vetoaa vastauksessaan siihen, että tiedot perustuivat toisen lehden julkaisemaan juttuun. Neuvosto kuitenkin muistuttaa, että tiedotusvälineellä on velvollisuus tarkistaa tiedot myös silloin, kun ne on aikaisemmin julkaistu.
Tässä tapauksessa ulkomaisen tiedotusvälineen juttua oli referoitu virheellisesti ja harhaanjohtavasti. Tech Timesin jutussa siteerataan tutkijan arviota, jonka mukaan tällaisten signaalien lähteenä voisivat olla ihmisen valmistamat vakoilusatelliitit. Kauppalehden jutussa termi ”manmade” on käännetty siten, että kyse olisi ”älyllisisistä olennoista”.
Kauppalehden jutussa annettiin myös ymmärtää, että kaksi nimeltä mainittua tutkijaa olisivat kommentoineet äskettäin havaittuja radiosignaaleja ja niiden alkuperää. Tutkijoiden lausunnot eivät kuitenkaan liittyneet äskettäisiin havaintoihin. Toisen tutkijan lainaus oli peräisin ennen signaalien havaitsemista tehdystä tutkimuksesta, ja toisen tutkijan lainaus liittyi Maan ulkopuoliseen elämään yleisesti. Lähteenä käytetyssä Tech Timesin jutussa tutkijoita oli lainattu asianmukaisesti siten, että lainauksia ei yhdistetty havaittuihin signaaleihin.
Kantelija on ilmoittanut virheistä lehdelle palautelomakkeen kautta sekä jutun kommenttikentässä. Päätoimittajan mukaan palautelomake ei tullut koskaan perille. Neuvosto kiinnittää huomiota siihen, että vaikka Kauppalehti ohjeistaa lähettämään oikaisupyynnöt ensisijaisesti sähköpostitse, sen tulee huolehtia siitä, että myös muut sen tarjoamat kanavat palautteen lähettämiseksi toimivat. Kantelijan käyttämä lomake on edelleen lehden sivuilla, vaikka se ei toimi.
Kauppalehden jutussa ei kuitenkaan ollut kyse vain yksittäisistä asiavirheistä, vaan juttu oli kokonaisuudessaan harhaanjohtava. Jutussa avaruusolennot tuotiin esiin lähes varmana signaalien lähteenä, kun lähteenä käytetyssä jutussa korostetaan muita mahdollisia syitä, vaikka avaruusolennotkin mainitaan. Kauppalehden jutun otsikko ja virheelliset kohdat vahvistivat kokonaisuuden harhaanjohtavuutta.
Lisäksi jutun otsikko on niin yliampuva kertoessaan, että monet tutkijat olisivat ”varmoina” asiasta, että otsikolle ei löydy katetta jutusta, vaikka juttukin on liioitteleva ja virheellinen.
Neuvosto antoi Kauppalehdelle alle vuosi sitten langettavan päätöksen vastaavasta tiedejutusta, jossa esitettiin virheellistä ja harhaanjohtavaa tietoa toisen käden lähteen perusteella. Neuvosto muistuttaa jälleen, että toisen käden lähteisiin perustuvat, skandaalihakuiset ja virheelliset tiedejutut ovat omiaan heikentämään journalismin uskottavuutta ja koko yhteiskunnallisen keskustelun faktapohjaisuutta.
LÄHTEENÄ VALEUUTISSIVUSTO
KAUPPALEHTI SAI JSN:lta langettavan päätöksen myös 19.10.2016, kun lehti oli väittänyt verkkosivuillaan, että hammastahnan fluoridi heikentää lasten älykkyysosamäärää. Juttu antoi lukijalle väärää ja vahingollista tietoa. JSN:n päätös oli seuraavanlainen:
Kauppalehti julkaisi 11.5.2016 jutun ”Hermomyrkkyä hammastahnassa? Syöpää, autismia, aivovaurioita…”. Myöhemmin jutun otsikko muutettiin muotoon ”Tutkijat väittävät: hammastahnan fluori voi heikentää lasten älykkyyttä” ja sittemmin vielä muotoon ”Tutkijat huolestuivat fluorin vaaroista”.
Kauppalehden jutussa kerrottiin, että joukko tutkijoita syyttää fluoridia yleisistä älykkyyden kehityshäiriöistä. Jutun mukaan hammastahnan käyttö voi heikentää älykkyyttä. Viestiä vahvistettiin sillä, että jutun kuvituksena oli kuva hampaiden pesusta. Näille väitteille ei löydy tukea jutussa mainituista kahdesta tieteellisestä lähteestä Lancet-lehdestä ja Harvardin yliopiston sivustolta.
Sen sijaan Kauppalehden esittämät tulkinnat ovat samoja kuin englanninkielisellä valeuutissivustolla julkaistussa tekstissä. Kyseessä on Earth. We Are One -niminen sivusto, jonka avaamista neuvosto ei suosittele, koska sivusto saattaa levittää haittaohjelmia. Tätä sivustoa ei mainita jutussa, mutta päätoimittaja nimeää sen yhdeksi jutun lähteeksi. Kyseessä on salaliittoteorioita julkaiseva, eijournalistinen sivusto, jossa on tulkittu tiedelähteitä samalla tavalla väärin kuin Kauppalehden jutussa.
Kauppalehti korjasi juttua ainakin kahdesti, ja jutun väitteitä fluoridin ja kehityshäiriöiden vaikutuksesta lievennettiin. Korjaukset eivät kuitenkaan olleet riittäviä, eikä lehti missään vaiheessa kyseenalaistanut tekemiään virheellisiä tulkintoja mainitsemistaan lähteistä. Jälkimmäisestä korjauskerrasta ei myöskään asianmukaisesti kerrottu lukijalle.
Erityisen vakavaksi jutun virheellisyyden tekee se, että Kauppalehden juttu pelottelee kuvassa ja tekstissä hammastahnan vaaroilla, vaikka missään luotettavissa lähdemateriaaleissa ei puhuta hammastahnan vaan juomaveden fluorideista.
Neuvoston mielestä toisen käden lähteisiin perustuvat, skandaalihakuiset ja virheelliset tiedejutut ovat omiaan heikentämään journalismin uskottavuutta ja koko yhteiskunnallisen keskustelun faktapohjaisuutta. Erityisen vahingollista on julkaista tiedeuutisina materiaalia, joka ohjaa yleisöä tekemään oman tai lastensa terveyden kannalta vääriä valintoja.
Sama nimi toistuu
KUMMANKIN JSN:N huomautuksen saaneen Kauppalehden jutun on kirjoittanut toimittaja Kari Hänninen. Hänen aikaisempia Kauppalehden artikkeleitaan kommentoi DI, Kemikaalikimara-blogin pitäjä Anja Nystén kirjassa ”Maito tappaa ja muita outoja tiedeuutisia” (Vastapaino, 2016).
Hänninen kirjoitti Kauppalehdessä 18.6.2015 jutun ”Viagran käyttäjillä uusi hengenvaara: juomavesi”, jonka mukaan juomavedessä voi olla myrkkyä, joka romahduttaa verenpaineen. ”Useilla alueilla Yhdysvalloissa Viagraa syöviä miehiä on varoitettu hanaveden vaaroista.”
Nystén kertoo kirjassa, että uutisen teksti on käännetty amerikkalaiselta ”Mother Jones” -uutissivustolta. ”Ohion osavaltiossa maatalouden valumavedet nitraatteineen ja fosforeineen ovat pilanneet vedenottamoita, jolloin juomaveden nitraattipitoisuudet ovat olleet korkealla. … Nitraattipitoisen juomaveden aiheuttama riski Viagran käyttäjille ei ole suuri, ja kehotus välttää hanaveden juomista annettiin Ohiossa lähinnä varotoimenpiteenä”, Nystén kirjoittaa.
”Jos Ohiossa Columbuksessa on raakavesilähde kontaminoitunut nitraateilla eikä paikallisen jätevesilaitoksen prosessia ole vielä saatu uusittua, onko tarpeen varoittaa suomalaisia sinisten tablettien käyttäjiä vesijohtoveden aiheuttamasta hengenvaarasta?”, Nystén kysyy.
Toinen Hännisen artikeli, jota Nystén kommentoi kirjassa, on Kauppalehdessä 1.9.2015 julkaistu juttu ”Suosikkivihannes ikävään valoon: voi sisältää tappavaa myrkkyä”. Kyseessä on lyhennelmä amerikkalaisen ”Craftmanship Magazinen” artikkelista, joka kertoo että lehtikaali imee maaperästä tehokkaasti tallium-alkuainetta, joka voi aiheuttaa lehtikaalin syöjissä kroonista väsymystä, iho-ongelmia, rytmihäiriöitä, ajattelun sumenemista, gluteeniyliherkkyyttä ja jopa borrelioosin kaltaisia oireita.
Ongelma näyttää Nysténin mukaan liittyvän saastuneisiin maa-alueisiin. ”Ohiolainen saastunut pohjavesi ja Seattlen alueella peltoon laitettu voimalaitosten tuhka eivät aiheuta terveysriskiä Suomessa”, Nystén kirjoittaa. Hänen mielestään moisten artikkeleiden tarkoitus ei ole antaa lukijoille syvällistä tietoa vaan houkutella lukijoita sivustolle. ”Toimitusten kannattaisi silti pitää mielessä, että lukijat saattavat ottaa hutaistunkin artikkelin tosissaan.”
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 3/2017. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Naurava pensas ja muita luokitteluvirheitä
Luottaisitko hulluun tiedemieheen?
Puheenjohtajan palsta
Uskonnonkirjan kertoja, keihin kuulut ja mihin sitoudut?
Lääketieteen harhapoluilla, 1.
Ensin nauratti, sitten oksetti
Sähköherkkyyssäätiö käynnistelee toimintaansa
Litteän maan uusi nousu
Skeptikko 20 vuotta sitten
Nasan kulissit
Ihme juttuja
Älykkyys – onko se mitattavissa?
Askeleita mielenhallintaan
Kirjastot kaipaavat myös laadunvalvontaa
Ydinvoimalla ja säteilyllä pelottelua
Tieteenalojen kirjo
