Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 3/2017

Älykkyys – onko se mitattavissa?

Marja-Leena Haavisto

”Lukuisien meta-analyysitutkimusten perusteella on havaittu toistuvasti, että

kognitiivisten- ja älykkyystestien tulokset ennustavat parhaiten menestymistä

työtehtävissä.”

IHMISEN ÄLYLLISEN TOIMINNAN perusta on kiinnostanut ihmiskuntaa tuhansia vuosia. Historiankirjoitusten perusteella Kiinassa on ollut jo 2200 eaa. käytössä virkamiesten pätevyyden testaukset. Kuitenkin älykkyyden olemusta selvittävä tutkimustoiminta ja tutkimusmenetelmien kehittäminen käynnistyi toden teolla vasta 1800-luvun lopulla.

IHMISTEN VÄLISET EROT ÄLYKKYYDESSÄ

CHARLES DARWININ SERKKU Francis Galton toi ensimmäisenä esille suuret ihmisten väliset erot älykkyydessä. Hänen mukaansa täytyi olla olemassa ihmisten välisiä eroja perinnöllisessä ”luonnollisessa kyvyssä”, koska jopa yliopistotasolla matematiikan arvosanat ja osaaminen vaihtelivat hyvin paljon yksilöstä toiseen ja vielä niin, että yksilöiden väliset erot olivat pysyviä.

Galton oletti, että ihmisten väliset kykyerot jakautuisivat normaalijakauman muotoon niin, että suurin osa ihmisistä sijoittuu keskitasoon ja erittäin harvat jakauman ääripäihin. Tämä käsitys ihmisten älykkyyden jakautumisesta väestössä on pätevä havainto edelleenkin. Lisäksi Galtonin ajatuksia pidetään lähtökohtina psykometriikalle, jonka avulla tilastotiedettä tai matematiikkaa sovelletaan muun muassa älykkyyden mitaamiseen. Galton oli jopa pakonomaisen kiinnostunut mittaamaan ihmisiä, ja yritti löytää älykkyyden ydintä onnistumatta siinä. Hän perusti antropometriikan laboratorion Lontooseen 1884 ja mittasi siellä muun muassa ihmisten pituuksia, painoja, reaktionopeuksia ja jopa puhallusvoimaa.

Hänen vanavedessään James McKeen Cattell kehitteli 1800-luvun lopun laitteilla mitattavia ”mentaalisia testejä”, jotka olivat kuitenkin vain lähinnä aistien toimintakyvyn erottelun mittoja, eivätkä saman ihmisen eri testien tulokset olleet samansuuntaisia eli eivät korreloineet keskenään.

ÄLYKKYYDEN KÄSITE JA TESTIT

VARSINAISESTI ENSIMMÄISEN TOIMIVAN älykkyystestin kehitti ranskalainen Alfred Binet yhdessä Theodore Simonin kanssa 1905. Ranskan opetusministeriö oli asettanut tehtäväksi kehittää menetelmä, jolla voitiin löytää erityisopetuksen tarpeessa olevat heikkolahjaiset lapset ja siten eriyttämään kouluopetusta.

Binet etsi ja kehitti tehtäviä, jotka vaativat monimutkaisempaa päättelyä ja joiden hän uskoi olevan parempi yleisen suorituskyvyn mitta kuin aistien toimintakyvyn mitat. Ensimmäinen testi sisälsi 30 tehtävää, jotka kehitettiin vaikeutuvaksi sarjaksi 3-11 -vuotiaille lapsille. Tehtävät oli huolella kehitetty ja testattu niin, että eri ikäisille lapsille oli olemassa soveltuvimmat tehtävät tehtäväsarjassa. Siitä, mihin saakka tietyn ikäinen lapsi pystyi ratkaisemaan tehtäviä, laskettiin hänen kehityksen mukainen ikänsä eli kehitysikä.

Ensimmäinen älyykkyystesti oli varsin karkea ja yleinen mitta älykkyydestä. Yhdysvaltalainen Lewis Terman teki suuren uudistustyön testille ja kehitti Standford- Binet -testin, jonka tuloksena oli mahdollista laskea ensimmäistä kertaa älykkyysosamäärä. Älykkyysosamäärä laskettiin jakamalla kehitysikä kronologisella iällä ja kertomalla luku 100:lla. Älykkyysosamäärän oli alunperin kehittänyt saksalainen William Stern, joka oli julkaissut sen sivutuotoksena saksankielisessä julkaisussa, eikä halunnut tulla muistetuksi sen keksijänä.

Standford-Binet -testistä kehitettiin huomattavasti laajempi menetelmä kuin aiemmasta ranskalaisesta testistä, koska sen avulla pystyttiin löytämään sekä lahjakkaat että erityisopetuksen tarpeessa olevat lapset sekä testaamaan nuoria ja aikuisia. Varsinaisesti aikuisten älykkyyden testaus alkoi voimallisesti I maailmansodan aikaan, kun Yhdysvaltojen armeijalla oli nopea tarve rekrytoida väestöä erilaisiin tehtäviin. Tähän tarkoitukseen kehitettiin lukutaitoisten älykkyyden testaukseen Army Alfa -testi ja lukutaidottomien testaukseen Army Beta -testi.

ÄLYKKYYSOSAMÄÄRÄ?

NYKYISIN EI ENÄÄ kirjaimellisesti lasketa älykkyysosamäärää, koska sen laskeminen kehitystason ja kronologisen tason avulla antaa vääristyneitä tuloksia nuorilla ja aikuisilla. Kuitenkin älykkyyttä mittaavan testin tuloksena saatavaa lukuarvoa kutsutaan edelleenkin älykkyysosamääräksi, vaikka kirjaimellisesti ei enää lasketa osamäärää.

Nykyisin yksittäisen testattavan älykkyysosamäärä lasketaan suhteessa testiin kerätyn, yleensä väestöä demograafisten ominaisuuksien (kuten ikä, sukupuoli ja koulutus) edustavan normiryhmän tuloksiin. Väestöä edustavan joukon tulokset jakautuvat yleensä lähelle normaalijakauman muotoa, niin että testatuista noin 68 % sijoittuu yhden keskihajonnan päähän testitulosten keskiarvosta.

Älykkyysosamäärän muunnoksessa käytetään edelleen asteikkoa, jossa keskiarvoksi on sovittu 100. Hajonta on 15, jolloin väestössä keskitasoinen tulos vaihtelee 85-115 välillä (tarkempaa tietoa älykkyyden hajontaluvun laskemisesta: http://blog.mensa.fi/).

NYKYKÄSITYS ÄLYKKYYDESTÄ JA TESTAAMISESTA

ÄLYKKYYDESTÄ EI OLE OLEMASSA täysin yksimielistä teoriaa tai käsitystä, vaan tutkimus aiheen ympärillä jatkuu ja kehittyy. Toki tietoa on kerääntynyt paljonkin siitä, mitä älykkyys on ja miten sitä voidaan mitata. Yleisesti älykkyys liitetään ihmisen tiedon käsittelyn eri osa-alueisiin, kuten havaitsemiseen, tarkkaavuuteen, muistiin, kielellisen tiedon käsittelyyn, numeeriseen tiedon käsittelyyn ja visuaalis-avaruudellisen tiedon käsittelyyn. Myös sosiaalinen älykkyyttä tai tunneälyä on esitetty ihmisten älykkyyttä erottelevana tekijänä. Tutkimus näillä alueilla on ollut huomattavasti vähäisempää kuin ihmisen tehokkaan tiedon käsittelyn tutkimus, eikä esimerkiksi Suomessa ole olemassa tieteelliseen tietoon perustuvaa tunneälyä luotettavasti mittaava testiä.

John Carroll julkaisi vuonna 1993 kirjan ”Human cognitive abilities”, jossa hän tutki maailmalla löydettävissä olleet 461 kattavaa älykyystutkimusaineistoa. Tulosten perusteella hän päätyi siihen, että älykkyys koostuu kognitiivisten kykyjen hierarkkisesta taksonomiasta, jossa ihmisellä on 8-11 osittain toisistaan erillistä kykyaluetta: joustava päättelykyky, kokemuksen kautta kerääntynyt kiteytynyt tietämys, lyhytkestoinen muisti, säilömuisti ja sieltä tiedon palauttaminen, prosessointinopeus, reaktio- ja valintareaktionopeus, näönvarainen tiedon käsittely, kuulonvarainen tiedon käsittely, lukeminen ja kirjoittaminen ja numeerinen/määrällinen tietämys.

Koska kykyalueiden tulostasossa ei yleensä ole suurta epäsuhtaa, eli ne korreloivat voimakkasti keskenään, niin kykyjen yläpuolelle muodostuu g-faktori eli yleisfaktori. Ihmisten väliset erot säilyvät siis eri testeissä suunnilleen samanlaisina pientä vaihtelua lukuun ottamatta.

Charles Spearman oli tutkimuksissaan havainnut jo 1904, että esimerkiksi oppilaiden eri oppiaineiden arvosanat korreloivat toisiinsa. Tosin Spearmanin tuloksia on kritisoitu voimakkaasti, koska hän laski alkuperäisten tulostensa korrelaatiot liian voimakkaiksi sen aikaisen korrelaation laskukaavavirheistä johtuen. Joka tapauksessa Sparmanilta jäi elämään ajatus siitä, että ihmisellä on olemassa yleisälykkyys, jota voidaan mitata useammalla testillä.

Nykyisin kokeellisen kognitiivisen psykologian tutkimuksen keinoin on osoitettu satoja ellei tuhansia kertoja, että ihmisen työmuistin kapasiteetin laajuus saattaa olla älykkyyttä selittävä tekijä. Jo 1960-luvulla Raymond Cattell osoitti, että ihmisellä täytyy olla joustavaa päättelykykyä, joka on edellytyksenä uuden oppimiselle, jos vaan ympäristö tukee ja sallii oppimista.

Joustavaa päättelykykyä mitataan esimerkiksi kuviopäättelytesteissä, joissa aikapaineen alla testattavan tulee päätellä useiden sääntöjen perusteella puuttuva osa, joka kuuluu isompaan kuvioon. Tällainen päättely vaatii nopeaa ja tehokasta tiedon käsittelyä työmuistissa eli aktiivista muistettavien sääntöjen vertailua ja yhdistelyä, tiedon säilömistä väliaikaisesti muistiin ja sen hakemista uudelleen aktiiviseksi.

Yleensä ihminen kohdentaa tarkkaavuutensa yhteen tietoon tai sääntöön kerrallaan ja pystyy pitämään aktiivisena keskimäärin noin neljä tietoyksikköä. Työmuistin kapasiteetissa on kuitenkin ihmisten välillä suuria suhteellisen pysyviä eroja, ja nämä erot ovat lähes suoraan samanlaisia kuin erot älykkyystesteissä tai yleisälykkyydessä (g-faktorissa). Työmuistin prosessointikykyä pidetäänkin tällä hetkellä älykkyyden ydinprosessina.

ÄLYKKYYS JA KÄYTÄNNÖN ELÄMÄ

YKSI YLEINEN MYYTTI on, että älykkyystestin tuloksella ei olisi tekemistä työelämän tai käytännön elämän kanssa. Lukuisien meta-analyysitutkimusten perusteella on havaittu toistuvasti, että kognitiivisten- ja älykkyystestien tulokset ennustavat parhaiten menestymistä työtehtävissä. Ennustearvo on sitä voimakkaampi, mitä vaativimmista tehtävistä on kyse. Nyky-yhteiskunnan työtehtävät vaativat juuri nopeaa tiedon käsittelyä, päätöksentekoa epävarmojen tietojen pohjalta, säännönmukaisuuksien löytämistä – eli kaikkea sitä, mitä esimerkiksi pelkistetyillä kuviopäättelytestillä mitataan.

Nykyisin älykkyystestausta tehdään yhteiskunnassa paljon erilaisiin tarkoituksiin. Älykkyyden käsitettä ei kuitenkaan nykyisin Suomessa käytetä juurikaan testausten yhteydessä, vaikka kyse testauksessa saattaa olla juuri älykkyyden testauksesta. Kognitiivisia kykyjä testataan muun muassa työhönoton yhteydessä, uusiin työtehtäviin siirtymisen alussa, työkyvyn arvioinnissa, koulupsykologin tutkimuksessa, mielentilatutkimuksessa, ajoterveyden arvioinnissa, joidenkin sairauksien tutkimuksissa tai armeijan eri pääsykokeissa. Kuitenkaan Suomessa ei panosteta niin paljoa lahjakkuuksien seulontaan ja tukemiseen kuin joissakin Euroopan maissa tai Pohjois-Amerikassa.

Yhteenvetona voidaan todeta, että älykkyys koostuu monien eri kykyjen yhdistelmästä, jossa työmuistin prosessointiteho määrittää suorituskyvyn tason. Laajalla älykkyystestillä saadaan näyte henkilön suorituskyvystä eritasoisissa ja erityyppisissä tehtävissä. Lyhyellä älykkyystestillä saadaan selvyyttä älykkyyden ydintoiminnoista. Molemmilla testaustavoilla jää yleensä jotain älykkyydestä myös selvittämättä. Kaiken kattavaa älykkyyystestiä ei siis ole olemassa.

kirjoittaja On Psykologian Lisensiaatti, väitöskirjatutkija Ja Suomen Mensa Ry:n Testausta valvova Psykologi.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 3/2017. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Naurava pensas ja muita luokitteluvirheitä
Luottaisitko hulluun tiedemieheen?
Puheenjohtajan palsta
Uskonnonkirjan kertoja, keihin kuulut ja mihin sitoudut?
Lääketieteen harhapoluilla, 1.
Ensin nauratti, sitten oksetti
Sähköherkkyyssäätiö käynnistelee toimintaansa
Litteän maan uusi nousu
Skeptikko 20 vuotta sitten
Nasan kulissit
Ihme juttuja
Kauppalehden jutulle langettava päätös
Askeleita mielenhallintaan
Kirjastot kaipaavat myös laadunvalvontaa
Ydinvoimalla ja säteilyllä pelottelua
Tieteenalojen kirjo

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit