KIRJAT

Luna Lindsey: Recovering Agency: Lifting the veil of Mormon Mind Control. CreateSpace, 2014.

KIRJOITTAESSANI ”Harhaanjohtajat – Vahvassa Uskossa” (Docendo, 2017) -kirjaa minulla ei ollut käytössäni Luna Lindseyn teosta ”Recovering Agency: Lifting the veil of Mormon Mind Control”, mikä on toisaalta hyvä, sillä käsikirjoituksen kanssa oli paljon tekemistä ja Lindsayn kirja ansaitsee keskittyneen huomion.

Lindseyn kirja kertoo selkeästi myös taulukoiden ja kuvien avulla siitä, miten mormonikultissa hallitaan jäseniä manipuloinnin ja mielenhallinnan keinoin. Kirja listaa 31 mielenhallinnan tekniikkaa esimerkkeineen ja kuvaa myös, miten tekniikat nivoutuvat toisiinsa.

Osa mielenhallinnan keinoista sopii moniin uskontoihin. Perustavaraa ovat suhde häpeään ja syyllisyyteen. Jos odotukset, jotka kohdistuvat liikkeen jäseneen – ja jo alun alkaen ovat liian vaativia – eivät täyty, seurauksena on syyllisyyttä ja häpeää. Vika on aina jäsenessä. Liikkeen johto ja oppi ovat arvostelun yläpuolella, eli niissä ei voi olla mitään vikaa.

Miljöökontrolli, mustavalkoinen ajattelu, ladattu kieli, pyhyyden (puhtauden, varsinkin seksuaalisen) vaatimus ja elitismi (”me olemme maan suola”) ovat samoin tuttuja monien uskontojen, lahkojen ja kulttien tuntijalle ja kokijalle.

Mielenkiintoinen mielenhallinnan keino on kaksiteräisyys (engl. Double-bind). Kaksiteräisyys tarkoittaa tilannetta, jossa uskonyhteisön jäsen voi valita vain huonoista vaihtoehdoista. Jäsen on ansassa. Hän on ongelmissa, jos valitsee kyllä, ja ongelmissa, jos valitsee ei. Huomionarvoista on, että pyhyyden vaatimus sekä häpeä ja syyllisyys edesauttavat kaksiteräisyyden voimistumista. Jäsen joutuu valitsemaan, pettääkö hän ryhmänsä vai onko epärehellinen itselleen.

Mormonit maksavat kymmenyksiä säntillisesti. Jos mormoni sattuu olemaan köyhä, hän voi valita, maksaako kymmennykset ja ehkä näkee nälkää ja näin pettää itsensä. Jos hän kieltäytyy maksamasta, hän rikkoo Jumalan tahtoa vastaan ja joutuu kärsimään tulevaisuudessa Jeesuksen toisessa tulemisessa.

Kaksiteräisyydestä voidaan ottaa esimerkki myös kotoisesta helluntailiikkeestä, jossa itse olen kasvanut. Ehtoollista ei pitäisi nauttia, jos on väärässä mielentilassa, esimerkiksi keskellä riita-asiaa veljen kanssa. Tästä muistutettiin toisinaan ehtoolliskokouksen kansaa.

Jos joku jättää ehtoollisen nauttimatta, mikä on erittäin harvinaista, hänet varmasti huomataan ja tästä seuraa häpeää ja syyllisyyttä, ja kenties ihmettelyä ja hiljaista tuomitsemista muiden taholta. Jos kuitenkin päättää nauttia ehtoollista mielentilasta huolimatta, tämäkin vaihtoehto johtaa syyllisyyteen ja häpeään.

Eritasoisia muuttuneita tajunnan tiloja saadaan aikaan esimerkiksi meditoimalla, chanttamaalla (toistamalla jotain asiaa) tai rukoilemalla. Dissosisatiivinen, muuntunut tajunnan tila voi johtaa kriittisen ajattelun vähenemiseen. Tätä edesauttaa myös, jos henkilöä rohkaistaan olemaan vastaanottavainen, vaikkapa kehottamalla kuulemaan Jumalan äänen. Ylistysmusiikilla on vapaissa karismaattisissa uskonsuunnissa erityinen merkitys. Samojen säkeiden toistaminen vaikuttaa tajunnantilaa muuttavasti.

MINÄ MATO MATKAMIES MAAN

KAIKKIEN KIRJASSA ESITETTYJEN 31 tekniikan selostamisen sijaan tarkastelen lähemmin kirjassa kuvattuja askeleita kultin tai uskonliikkeen jäseneksi.

Kun etsijä menee ensimmäistä kertaa hänelle uuteen hengelliseen tilaisuuteen, hänestä voidaan olla hyvin kiinnostuneita ja hänet toivotetaan tervetulleeksi. ”Rakkauspommitus” kehittää luottamusta ja alentaa defenssejä sekä vastavuoroisesti saa aikaan tilanteen, jossa etsijä hakee hyväksyntää ryhmältä.

Kun etsijä on koukussa, alkaa hänen persoonansa tasapainon horjuttaminen. Tämä on siinä mielessä kieroa, että liike luo ongelmia ja tarjoaa niihin omia ratkaisujaan. Etsijälle sanotaan, että hän on syntinen ja tarvitsee sovitusta. Oma, aito identiteetti häivytetään. Persoonan tasapainon horjuttaminen lisää etsijän luottamusta ryhmää kohtaan. Kaksiteräisyys myös horjuttaa tasapainoa, joka näin Lindseyn perusteiden mukaan lisää luottamusta.

Kun ihmisellä on kehittynyt luottamus, seuraavana vaiheena on Lindseyn mukaan opin ohjelmointi etsijään. Ajan pitää olla oikea, ettei etsijä ryhdy liiaksi vastustamaan opinkappaleita. Kaikki sellainen, mikä voisi luoda epäilyksiä tai hankalia kysymyksiä, tulee piilottaa. Liikkeen epäedullinen historia, johtajien väärinkäytökset ja opin ristiriitaisuudet unohdetaan tarkoituksellisesti. Liikeen jäsenet ovat mukana luomassa näyteikkunaa: kaikki näyttää hyvältä ja ristiriidattomalta. Jos liikkeen opissa on sellaista, mikä tarjoaa mahdollisuuksia kyseenalaistamiseen, näitä opinkappaleita ei vielä tuoda esiin. Etsijä on hengellisin termein ”maitoruoalla”.

Pikkuhiljaa etsijän oma persoona on kaventunut ja minuus korvautuu lahkon kollektiivisella minuudella, valeminuudella. Ihminen luulee, että hän itse tekee päätöksiä, mutta käytännössä liike antaa raamit ja ohjaa valintoja.

Liike saattaa tietoisesti opettaa, että ihminen on voimaton ja kyvytön itse huolehtimaan itsestään. Suomessa on puhuttu alatien kristillisyydestä: ”Minä mato matkamies maan”.

Liike saattaa myös eristää ihmisen sukulaisista ja ystävistä, jotka tarjoaisivat tukea hädän hetkellä. Joissain kulteissa asutaan temppeleissä, joten eristämisellä on myös fyysinen muoto. Samanmielisten kanssa asuessa epäilykset ja kritiikki sammuvat ja ryhmän toimintakulttuuri ja säännöt imeytyvät ihmiseen. Liikkeen jättäminen voi olla hankalampaa jopa toimeentulon hankkimisen takia, varsinkin jos ihminen on ehtinyt olla mukana pidempään. Jehovan Todistajien (työ)keskus Betel on tästä esimerkki. Siellä tehdään kuusi päivää viikossa työtä nimellistä korvausta vastaan. Siitä ei kerry mainittavia eläkkeitä.

Altistuminen ulkopuoliselle maailmalle voi aiheuttaa kognitiivista dissonanssia (ristiriitaisia ajatuksia) uskonliikkeen jäsenelle ja tämä riski pitää minimoida. Sosiaalipsykologi Leon Festingerin (1919-1989) mukaan ihminen haluaa sisäisen harmonian vallitsevan. Ihminen tavoittelee tilannetta, jossa hänen mielipiteensä, asenteensa, tietämyksensä ja arvonsa ovat mahdollisimman lähellä toisiaan. Tunne-elämä ja käytös tukevat toisiaan, eli vallitsee harmoninen tila psyykkisen kuormittavuuden ollessa pienimmillään.

Ihmisen mieltä voi verrata hiljalleen virtaavaan jokeen, jossa virran voima vaikuttaa koko ajan samaan suuntaan. Virran voiman vastustaminen kuluttaa voimia. Vastaavanlaisesta ilmiöstä on kyse kognitiivisessa dissonanssissa. Ihmisen mieli pyrkii säästämään voimia ja vastustamaan muutoksia ja ristiriitoja. Mielen sisäiset aidat voivat toimia yhtä tehokkaasti kuin fyysinen eristäminen.

Hurskaita kehotetaan etsimään totuutta sydämellään, eikä järjellään. Tämä vähentää kriittistä ajattelua. Tunteisiin on myös helpompi vaikuttaa kuin järkeen. Ihmisen tunteita tai ajattelua ei voi pakottaa, harvemmin ainakaan lyhyellä aikavälillä. Sen sijaan käytöstä voidaan ohjata. Käytöksen ohjaaminen avaa väylän ajatusten ja tunteiden muuttamiselle ja mukauttamiselle, koska mieli haluaa minimoida psyykkistä kuormitusta.

Kun uskonliike on saanut vahvan otteen ihmisestä, hänellä ei juuri ole keinoa kyseenalaistaa tai epäillä liikkeen opetuksia. Hänellä ei ole ajattelun välineitä, vaan opittu tapa ajatella ratkaisee ongelmat lahkon eduksi, kuten kaksiteräisyydestä olemme oppineet. Liikkeen profeetat välittävät erehtymättömästi erehtymättömän Jumalan tahtoa, tai ainakin tältä jäsenestä tuntuu. Viimeistään tässä vaiheessa saatetaan sanoa seurakuntaan tulleelle avoparille, että heidän tulisi joko avioitua tai muuttaa erilleen ja pidättäytyä seksin harrastamisesta.

Ihminen on tässä vaiheessa menettänyt palan minuuttaan ja tullut riippuvaiseksi liikkeestä. Ulkopuolella ei ole pelastusta. Liikkeen ulkopuolella riehuvat demonit ja ikuinen tulijärvi odottaa. Esimerkiksi Suomessa vanhoillislestadiolainen liike pitää itseään ainoana pelastuksen tuojana. Liike on aikojen saatossa jakautunut useampaan otteeseen. Olisi mielenkiintoista tietää, miten liikkeessä tulkitaan ”ainoan oikean pelastuksen tuoja”.

Evankeliointi, ilosanoman levittäminen on uskonliikkeen jäsenelle tärkeä tehtävä. Esimerkiksi mormonilähetyssaarnaajan tulee harrastaa käännyttämistä arkipäivisin kymmenen tunnin ajan aikavälillä 9.30-21.30. Kun lähetyssaarnaaja käännyttää muita, hän samalla todistaa itselleen.

Äärimmilleen viedyssä lahkoutumisprosessissa vahvauskoinen henkilö on sopeutunut itsensä kustannuksella. Hän on menettänyt sen, mikä ihmisessä on kauneinta, eli yksilöllisyytensä. Hän on luopunut minuudestaan ja vieraantunut itsestään ja muuttunut odotusten mukaiseksi. Ääriajatteluun sitoutunut henkilö on saattanut menettää kokemuksen itseydestä, aidosta yksilöllisyydestä ja välittömyydestä. Lisäksi hän on menettänyt suuren osan mahdollisuuksista kasvaa ja kypsyä sekä olla onnellinen omista lähtökohdistaan lähtien. (Erich Fromm: Pako vapaudesta, 1976.) Hän on päätynyt vahvauskoisten pyhien yhteisön symbioosiin. Kyseessä on totaalikokemus, jonka tehtävä saattaa olla korvata jokin aiempi riippuvuus.

Uskonlahkossa tai -kultissa vietettyjen vuosien jälkeen ihminen voi olla hajalla. Hänellä voi olla tarve saada apua aidon itsensä takaisinlöytämisessä. Tässä voivat auttaa Kelan hyväksymät psykoterapeutit. Myös Uskontojen uhrien tuki ry tarjoaa apua niille, jotka ovat joutuneet uskonliikkeiden riistämiksi.

KESKUSTELUA

Työnnä Lusikkasi Soppaan. Kiihkeää Mielipiteenvaihtoa Joka Siunatun Päivä:

keskustelu.skepsis.fi

KIRJAT

Risto K. Järvinen

USEIMMAT IHMEET OVAT TYÖVOITTOJA

Ulla Pihkala: Osasto 10. Toivoa ja taistelua. Otava, 2017.

PROFESSORI ULLA PIHKALA on lasten veri- ja syöpätautien erikoislääkäri. Hän toimi vuosina 1986- 2013 HYKS:n Lastenklinikan osasto 10:n ylilääkärinä. Kirjassaan hän muistelee kokemuksiaan työkavereiden, sairaiden lasten ja heidän vanhempiensa kanssa. Vaikka lasten syöpien hoitotulokset ovat parantuneet valtavasti vuosikymmenten aikana, kirjan tarinat ovat usein rankkoja. Myös ihmeitä tapahtuu. Pihkalan mukaan jokainen parantunut lapsi on ihme. ”Useimmat näistä ihmeistä ovat työvoittoja.”

Jehovan todistajat ovat olleet erittäin hoitomyönteisiä ja positiivisia muuten, mutta verituotteiden antoon he ovat suhtautuneet jyrkän kielteisesti. Pihkala kertoo kuitenkin hoitaneensa useita jehovalaisia leukemiapotilaita ja jopa tehneensä luuydinsiirtoja heille. Alaikäisen hoidon turvaamiseksi voidaan Suomessa tehdä ns. pakkohuostaanotto, mikä näissä tapauksissa merkitsee ainoastaan sitä, että määräysvalta lapsen hoidosta otetaan vanhemmilta pois. ”Vanhemmat vapautuvat syyllisyyden taakasta, eikä uskonnollinen yhteisökään voi heitä asettaa vastuuseen.”

ERITYISESTI VIISIVUOTIAAN PIKKU-LAURAN tarina jäi skeptikkolukijan mieleen. Tytön päivät olivat luetut, mutta vanhemmat olivat käyttäneet hänet hivenaineanalyysissä. Lapselle oli määrätty seitsemää eri valmistetta, joita piti ottaa kolme kertaa päivässä. Vanhemmille oli sanottu, että niiden ottaminen varmasti auttaisi syöpään. Laura ei enää saanut nieltyä kunnolla edes jäätelöä, joten pillereiden kanssa meni pitkään, lapsi yökkäili välillä ja oksensikin. ”Siinä sitä taas oltiin. Vanhemmat olivat takertuneet humpuukiin kuin hukkuva oljenkorteen.”

Pihkala käänsi keskustelun hoidon tavoitteisiin: ”Te pyritte epätoivoisesti etsimään jotakin, millä Laura vielä voisi parantua. Mutta mitään sellaista ihmekeinoa ei valitettavasti enää ole. Hoidon tavoitteena pitää nyt olla Lauran mahdollisimman mukava ja hyvä elämä, niin kauan kuin sitä kestää. Kaikki haahuilut näiden humpuukien ja uskomushoitojen perään vievät teidän ajatuksenne ja toimintanne aivan väärille urille.”

Pihkalaa olivat jo monet kerrat suututtaneet kylmäveriset ja raha-ahneet roistot, jotka käyttivät hädänalaisia ihmisiä hyväkseen ja myivät vaikka mitä moskaa, itsekin tietäen sen olevan täysin tehotonta syöpään. Hän oli kerännyt tietoa niistä ”humpuukimappiin” hyllyssään. ”Viranomaisten toiminta ei ollut pystynyt näitä yrittäjiä estämään, ja minusta vaikutti siltä, etteivät ne olleet edes yrittäneet. Oli jopa lääkäreitäkin, jotka olivat löytäneet leipäpuunsa humpuukihoidoista.”

Kirja on raskasta luettavaa, mutta sellaista elämä on.

JOS NENÄ RATKEAA VUOTAMAAN…

Matti Hako (toim.): Kansanomainen lääkintätietous. SKS, 2017.

SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURAN opuksen ”Kansanomainen lääkintätietous” ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1957. Viimeisin uusintapainos ilmestyi maaliskuussa 2017. Kirja perustuu kansanlääkintäkortistoon, jonka pohjalta Matti Hako toimitti teoksen. Kirjan alkukirjoitus on ilmeisesti vuoden 1982 painoksesta. Pekka Laaksonen kertoo, että viime vuosien kasvava kiinnostus kansanlääkintää, vaihtoehtoisia hoitomuotoja tai ”pehmeää lääketiedettä” kohtaan on kaikissa teollistuneissa länsimaissa havaittava ilmiö. Kun kirja ensimmäisen kerran ilmestyi, usko länsimaisen oppilääketieteen kaikkivoipuuteen saattoi olla lujempi kuin nykyisin.

”Ei ollut luontaistuotekauppoja, ei akupunktuuraa, eivätkä kertomukset ihmeparantumisista ja -parantajista olleet aikakauslehtien suosikkiaineistoa. Suomalaiset kulttuurintutkijat eivät puolestaan vielä tuolloin olleet kiinnostuneita kehitysmaiden kansanlääkinnästä ja niistä opetuksista, joita kansanlääkinnän ja oppilääketieteen kohtaamisesta kehitysmaissa oli jo saatavissa. Muuttunut tilanne on herättänyt kysymyksiä myös lääkärikuntamme piirissä.”

Kaipasin kirjaan päivitettyä alkukirjoitusta. Mikä kansanlääkinnän ja lääketieteen suhde on nyt? Oliko muuta syytä julkaista opus uudelleen kuin se, että edellinen painos vuodelta 2000 on loppunut? Kansanomaiset diagnoosit, parannustavat ja lääkitykset olivat tietysti mielenkiintoista luettavaa edelleen.

Jos nenä ratkeaa vuotamaan, niin pitää asettaa itsensä nuoralla riippumaan johonkin orteen (Nurmes).