Keskustelua · Skeptikko 3/2017
Tieteenalojen kirjo
na ja vaarallisena, vaikka se on historiallisesti turvallisin tapamme tuottaa energiaa. Ionisoivan säteilyn ympärillä käytävässä keskustelussa paistavat vastuuton pelottelu ja unohdetut mittasuhteet. On esimerkiksi tilastollinen fakta, että säteilyn pelko ja siitä johtuvat säteilyn hysteerinen välttely ja regulaatio ovat huomattavasti vaarallisempia kuin itse säteily esimerkiksi onnettomuustilanteessa on.
Fukushimassa evakuoinnit ja evakuointien (säteilyaltistuksen näkökulmasta tarpeeton) jatkaminen on aiheuttanut valtavia terveyshaittoja ja yli 1600 kuolemaa. Onnettomuudesta vapautuneeseen säteilyyn ei ole kuollut ketään, eikä evakuoitujen palaaminen kotiseudulleen olisi tätä tilannetta merkittävästi muuttanut. Säteilyannokset evakuointivyöhykkeellä ovat vastaavia kuin monissa paikoissa Suomessa on luonnostaan.
Vaikka pahenevan ilmastonmuutoksen seurauksena uhreja ja vahinkoja tulee olemaan aivan toisessa mittakaavassa, ydinvoima sivuutetaan ilmastokeskustelussa usein edelleen sanomalla taikasana ”Fukushima”. Kuitenkin Fukushiman kolmen ytimen sulamiseen johtanut onnettomuus ja sen vähäiset säteilyseuraukset ovat todiste nimenomaan ydinvoiman verraten pienistä terveyshaitoista, myös vakavissa onnettomuustilanteissa.
Ydinvoiman ja säteilyn kohdalla voi toki tapahtua virheitä siinä missä muussakin uutisoinnissa ja oppimateriaaleissa. Kertoo kuitenkin jostain, että nämä virheet sattuvat lähes aina samaan suuntaan, ja ovat usein useita kokoluokkia. Ei ole sinällään mikään ihme, että monet ihmiset eivät pidä ydinvoimasta ja jopa pelkäävät sitä – heille kun on järjestelmällisesti annettu siitä virheellistä tietoa. Vaikka vaihtoehtofaktat ovat eri yhteyksissä saaneet maailmalla paljon julkisuutta ja niillä perustellaan monenlaisia toimia, olisi suotavaa, että oppimateriaaleissa pysyttäisiin valtavirran tutkimuksessa, neutraalissa ja analysoivassa ilmaisussa ja tarkistettaisiin materiaalit huolellisemmin. Varsinkin kun lähdekriittisyys on lukion uuden opintosuunnitelman yksi keskeisiä tavoitteita.
1 Jos henkilö seisoo kahdeksan tuntia päivässä joka päivä kahden metrin säteellä americiumia sisältävästä palohälyttimestä, hän voi saada noin 0,0001 mSv lisäannoksen.
KIITOS RISTO K. JÄRVISELLE Skeptikko-lehden 1/2017 kirjoituksesta, jossa nostetaan väitöskirjani esiin. Kirjoitus käsitteli Tiina Sarjan kirjaa ”Kuka oikein tietää – Kun mielipide haastoi tieteen” (Docendo 2016). Sarjan kirjan ansiona on käsitellä kansantajuisesti tieteen määrittelykysymyksiä ja tieteen rajatyötä. En kuitenkaan pidä ansiokkaana tapaa, jolla Sarja haastatteluani siteeraa, enkä ole tyytyväinen siihen, miten kirjassa on haastattelupuhetta limitetty, muokattu ja väritetty kirjoittajan omalla tekstillä.
Järvisen kirja-arvostelu on otsikoitu ”Paha Skepsis”. Sillä hän ilmeisesti viittaa oletukseen, että pitäisin Skepsis-yhdistystä pahana. Tämä oletus ei pidä paikkaansa. Skepsis tekee mielestäni arvokasta työtä tieteen popularisoinnissa ja tieteen rajojen määrittelyssä. Skepsiksen osallistuminen esimerkiksi täydentäviä ja vaihtoehtoisia hoitomuotoja koskevaan keskusteluun on arvokasta ja tärkeää.
Skepsiksen toiminnassa on kuitenkin myös kehitettävää, kuten kaikessa inhimillisessä toiminnassa. Toin näitä kehittämiskohteita ilmi artikkelissa, jonka kirjoitin väitöskirjani valmistuttua ja joka ilmestyi Skeptikossa (4/2013, s. 30-32). Käsittelin niitä myös Tiina Sarjan kirjassaan siteeraamassa haastattelussa. Näiden lisäksi sukupuolikysymykset ovat tieteen rajoja määrittelevässä Skepsiksen toiminnassa merkityksellisiä.
Sekä haastattelussa sanomani että Skeptikko-lehdessä kirjoittamani ytimessä on käsitteen ”tiede” ymmärtäminen luonnon- ja lääketieteeksi. Yliopistoissa on monenlaisia tieteenaloja, joiden asemaan yliopistollisina oppiaineina on moninaisia historiallisia syitä. Tieteenalat myös käyttävät erilaisia lähestymistapoja ja suhtautuvat esimerkiksi totuuteen perustavanlaatuisesti eri tavoin. Rajautuminen vain luonnon- ja lääketieteen näkökulmaan ei tee oikeutta tieteenalojen koko kirjolle. Kyse on siis siitä, että kaipaisin Skepsiksen kannanottoihin nykyistä syvällisempää ymmärrystä erilaisista tieteenaloista ja niiden lähtökohdista.
rauli Partanen On Tietokirjailija, Energia-analyytikko ja Suomen Ekomodernistit Ry:n Varapuheenjohtaja. mikko Muukki On Suomen Ekomodernistit Ry:n hallituksen Jäsen. suomen Ekomodernistit Ry On Ihmis- Ja tiedemyönteinen Ympäristöliike, Jonka Päätavoitteena on Ympäristön Ja Ihmisten Hyvinvoinnin parantaminen, Ei Tiettyjen Ratkaisujen Vastustaminen tai Edistäminen.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 3/2017. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Minä, skeptikko
Naurava pensas ja muita luokitteluvirheitä
Luottaisitko hulluun tiedemieheen?
Puheenjohtajan palsta
Uskonnonkirjan kertoja, keihin kuulut ja mihin sitoudut?
Lääketieteen harhapoluilla, 1.
Ensin nauratti, sitten oksetti
Sähköherkkyyssäätiö käynnistelee toimintaansa
Litteän maan uusi nousu
Skeptikko 20 vuotta sitten
Nasan kulissit
Ihme juttuja
Kauppalehden jutulle langettava päätös
Älykkyys – onko se mitattavissa?
Askeleita mielenhallintaan
Kirjastot kaipaavat myös laadunvalvontaa
Ydinvoimalla ja säteilyllä pelottelua
