Skeptikko · Skeptikko 4/2020
Vaikuttavinta hömppää on arkinen hömppä
RAEVAARA
KUN ON PUHE HUMPUUKISTA, esiin nostetaan usein kaikkein vaarallisimmat tapaukset. Hopeavesi, lääketieteellisten syöpähoitojen tai skitsofrenialääkityksen korvaaminen luontaishoidoilla sekä diabetesta sairastavan lapsen hoitaminen pelkällä homeopatialla ovat kaikki järkyttäviä esimerkkejä, ja niihin liittyy myös suoranaista julmuutta, välinpitämättömyyttä toisen ihmisen hengestä.
Onneksi ne ovat kuitenkin myös tapahtumina harvinaisia. On hyvä, että niistä puhutaan, mutta useimmille meistä ne pysyvät kuitenkin omasta arkitodellisuudesta varsin kaukaisina.
Paljon enemmän energiaa pitäisi suunnata ääriesimerkkejä yleisemmän, jokapäiväisen humpuukimassan paljastamiseen. Siihen on toisaalta vaikea tarttua: määrä on valtava ja harmaa alue laaja.
Mistä puhun? Puhun siitä hyvinvointi- ja terveyssisällön tulvasta, jota esimerkiksi iltapäivälehdet ovat pullollaan.
Paikkansapitämätöntä tietoa löytyy toki kosolti muiltakin aloilta – vaikkapa talouden saralta – mutta keskityn tässä nyt hyvinvointiaiheeseen. Se on aihe, joka tuntuu paitsi kiinnostavan yleisöä myös luovan mediaan uskoa siitä, että sen ympärille kannattaa valjastaa erillisiä sivustoja, televisio-ohjelmia ja podcasteja, erikoisnumeroita ja kokonaan uusia lehtiä. Väestö vanhenee, terveys kiinnostaa.
Hyvinvointi on alueena valtava. Sen alle mahtuu puhdasta lääketiedettä ja tietoa sairauksista, mutta myös rentoutumisohjeita, liikunta- ja ruokavalioneuvontaa, joogaa, painonnostoa, ravintolisiä, uskomushoitoja, kehonhuoltoa – mitä vain, mikä liittyy kehon tai mielen kuntouttamiseen.
Humpuukinpaljastajalle alue on suorastaan lamaannuttavan laaja. Mihin tarttua, kun yksittäinen aikakauslehden numero voi sisältää kymmenkunta hyvinvointijuttua, joista osa on varsin hyvää, tieteeseen perustuvaa sisältöä, mutta osa esimerkiksi julkkiksen suusta kuultua piilomainontaa, jossa esitetään katteettomia väitteitä vitamiinien vaikutuksesta?
Kun tarttuu yhteen väärään tai vääristelevästi esitettyyn väitteeseen, pitääkö tarttua muihinkin? Työ olisi loputonta.
Silti juuri tämä arkipäiväinen ja laajalevikkinen sisältö on sitä, joka muokkaa terveysuskomuksiamme.
Itse olen huolissani muun muassa siitä jatkuvasta laihdutushömpästä, jota suunnataan erityisesti naisille. Siinä on harvoin mitään tieteellisesti perusteltua. Päinvastoin: elintarviketieteiden tohtori Laura Sares-Jäskeen äskettäin tarkastetussa väitöskirjassa todettiin, että jatkuvat laihdutusyritykset lisäävät riskiä painonnousuun ja kakkostyypin diabetekseen erityisesti normaalipainoisten ihmisten kohdalla.
Tämäkin tutkimustulos kyllä uutisoitiin iltapäivälehden verkkosivuilla, mutta ne samat sivut olivat täynnä myös erilaisia pikapaastomalleja tai neuvoja rajoittaa milloin minkäkin ruoka-aineen saantia painon pudottamiseksi.
Eivät miehiseksi mielletyt elämänalueetkaan jää ilman humpuukia. Crossfit-harrastukseni myötä olen havahtunut siihen, kuinka paljon huuhaata liikkuu vaikkapa lihasmassan kasvattamiseen liittyvissä väitteissä.
Myös palautuminen on tällä hetkellä aihe, joka kiinnostaa kovasti paitsi liikkujia, myös työelämää. Ja kun kiinnostusta löytyy, kysyntään vastataan niin laadukkaalla tiedolla kuin puhtaalla hömpälläkin.
Arkiselle, joka puolelle tunkeutuvalle hyvinvointihumpuukille löytyy kyllä kriitikoita. Juhani Knuuti on kirjassaan ”Kauppatavarana terveys” nostanut näitä aiheita esiin. Kehonrakennuksen ja treenauksen puolella Lihastohtori eli apulaisprofessori Juha Hulmi sekä Dr. Body eli sisätautilääkäri Jan Sundell tekevät tärkeää valistus- ja myytinmurtajatyötä. Erityisesti Instagramissa toimivat Tiedenaiset sekä Lääkäri Anni eli Anni Saukkola käsittelevät nimenomaan nuoria naisia kiinnostavia terveysaiheita.
Hyvinvointisisällön volyymi on kuitenkin niin valtava, että yksittäisten toimijoiden hartiat eivät (hyvin treenattuinakaan) riitä.
Todellisuudessa tarvittaisiin jonkinlainen hyvinvointijournalismin muodonmuutos, joka kehystäisi yleisölle paremmin sen, millaisesta sisällöstä milloinkin on kysymys: onko kyse tutkitusta ja luotettavasta tiedosta tai vaikkapa yksilön tarinasta, josta muiden ei kannata kuitenkaan ottaa opiksi. Nyt kaikki terveyssisältö näyttäytyy mediassa usein samanarvoisena.
Vastuuta voi kantaa myös kuluttaja: äänestäkää lompakollanne tai antakaa ainakin palautetta medialle siitä, millaista hyvinvointisisältöä arvostatte.
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 4/2020. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Minä, skeptikko
Jobinpostia kansalle
Mistä minäkään mitään tiedän?
Kuinka taistella näennäistiedettä vastaan
Sokrates-palkinto Juhani Knuutille
Huuhaa-palkinto Bemer Finlandille
Bemer Finland vastaa: Paheksumme palkintoa
Edelleenkään ei näyttöä hoitovaikutuksista
Maria Nordin: ”En tarvitse taakseni tieteellistä tukea”
Lääketiede, vaihtoehtohoidot ja plasebovaikutus
Denialismi maksaa ihmishenkiä
Tuomas Alatalo ”kirjoittaa” taas
Ihme juttuja
OK, Boomer: Tuppisuun matkassa
Väärinymmärryksiä
Suuri ravintohuijaus
Olen uneni vallaton valtias
Älykkyysloukku
Skeptikon on syytäkin epäillä rodun käsitteen käyttökelpoisuutta
Tieto lisää hybristä?
James Randi 1928-2020
