Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 4/2020

Ihme juttuja

Mann romaanissa ”Taikavuori”. Sata vuotta sitten Saksassa ihmetystä herätti myös lämminverinen orlovravuri ”Viisas Hans”, joka osasi laskea muun muassa neliöjuuria. Selityksenä oli, että omistaja teki tiedostamattaan liikkeen aina kun Hans oli koputtanut oikean vastauksen yleisön kysymykseen.

Fasilitaatio iski erityiskasvatuksen kentälle kansainvälisesti 1980-luvulla ja Suomeen 1990-luvulla. Meilläkin opittiin liikuttamaan syvästi kehitysvammaisen henkilön kättä niin, että hän näytti itse kirjoittavan. Vammaisjärjestöt, yliopistojen erityispedagogiikan laitokset, Opetushallitus ja tiedotusvälineet älykköineen olivat myytyjä. Graduja ja väitöskirjoja tehtiin kiittävin arvosanoin.

Näkyvin pioneeri oli syvästi kehitysvammainen Tuomas Alatalo, joka oli monien kunnianosoitusten kohteena. Fasilitoimalla kirjoitettu kirja ”Olen ja saan sanoa” (WSOY) pääsi Helsingin Sanomien kirjapalkintoehdokkaaksi vuonna 1999. Intellektuelli toisensa jälkeen pani päänsä pantiksi, että Tuomas oli nero.

LAAJASTI KIELLETTY JA TUOMITTU

FASILITAATION AALTO TAITTUI jo 2000-luvun alussa Ruotsissa, missä eri viranomaiset panivat sille sulkuja. Suomessa alkoi sama kehitys hieman myöhemmin. HYKS kielsi fasilitaation käytön henkilöstöltään vuonna 2013, ja Suomen Lastenneurologinen yhdistys tuomitsi sen 2014. Samana vuonna Autismiliito, Suomessa metodin suurin levittäjä, taipui happamaan lausuntoonsa: ”Liitto edunvalvontajärjestönä ei suosittele eikä voi myöskään kieltää fasilitoinnin käyttöä.” Menetelmää vahvasti markkinoinut Kehitysvammaliitto antoi oman kielteisen lausuntonsa vuonna 2015.

Puheterapeuttiliitto oli vuonna 1996 ottanut kaksiselitteisen kannan, jonka mukaan fasilitaatiota voidaan käyttää, mutta siinä tarvitaan ”äärimmäisen tarkkaa harkintaa”. Vuonna 2016 liitto kypsyi muiden perässä selkeään tuomioon: ”Koska tuettua kirjoittamista ei voida pitää luotettavana kommunikointimenetelmänä, sitä ei tule käyttää puhetta tukevana ja korvaavana kommunikointimenetelmänä. Puheterapeuttien on jaettava tietoa tuettuun kirjoittamiseen liittyvistä riskeistä ja ohjattava asiakkaita sekä heidän lähihenkilöitään (esim. hoitohenkilökuntaa, opettajia, avustajia) käyttämään muita puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointimenetelmiä.” Kommunikaation asiantuntijajärjestö tuli siis mukaan vasta jälkijunassa, mikä usein tuntuu olevan virallisten asiantuntijoiden helmasynti.

FASILITOIJA SAI 12 VUOTTA LINNAA

KANSAINVÄLISTÄKIN VAIKUTTAVUUTTA oli tamperelaisen puheterapeutin Marjatta Leppäsen ja erityisopettaja Ulla Ojalammen kriittisellä gradutyöllä fasilitaatiosta. Siitä tehty tieteellinen artikkeli ”Authorship in Facilitated Communication: An Analysis of 11 Cases” julkaistiin USA:n Puheterapeuttiliiton tiedelehdessä ”Augmentative and Alternative Communication” vuonna

  1. Työssä analysoitiin Tampereen kouluissa tapahtunutta fasilitointia ja osoitettiin, että siitä oli ainoastaan haittaa vaikeavammaisten kommunikoinnille.

Gradu sai Tampereen kaupungin palkinnon ja artikkeli runsaasti huomiota USA:ssa. Huomio johtui siitä, että se oli pitkään aikaan ensimmäinen huolellisesti tehty kokeellinen tutkimus, joka lyttäsi fasilitaatiota koskevat perusteettomat haaveet. Jyväskylän yliopistossa siellä tehtyyn graduun suhtauduttiin kuitenkin nuivasti, ja taikavarpuja harrastanut vararehtori suorastaan vainosi sitä.

Fasilitaatio koki takaiskuja myös Yhdysvalloissa. Asiaa kaikkein voimakkaimmin ajanut TASH –järjestö otti 2014 kannan, ettei se enää kiellä eikä käske. Seuraavana vuonna amerikkalainen filosofian professori ja kiihkeä vammaisaktivisti Anna Stubblefield (45) sai vankilatuomion vaikeavammaisen miehen (34) seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Luvan seksiin Stubblefield oli hankkinut uhriltaan fasilitaation avulla. Stubblefield vangittiin suoraan oikeussalista istumaan 12 vuoden kakkua. Oikeudessa todisteena käytettiin myös Leppäsen ja 1 Ojalammen tamperelaistutkimusta.

IUJY DSKYVBUUFZ<

TAKAISIN Tuomaksen runokirjaan.

Vipuun oli siis tällä kertaa mennyt Lumilapiolla palkittu Aamulehden tähtitoimittaja Matti Kuusela. Veteraanitoimittaja hehkutti fasilitointia ylitsevuotavasti: ”Katselen kirjoittamista lumoutuneena, huojentuneena: ei pienintäkään epäilystä, hän kirjoittaa itse, jokaisen kirjaimen, jokaisen jumalaisen sanan!” Yhtä pöllämystynyt on taitelijaprofessori Risto Ahti: ”Ei pienintäkään epäilystä, Tuomas kirjoittaa runonsa itse – niitä pitäisi tutkia oikein kunnolla.”

Uutiseen on liitetty myös video Tuomaksen kirjoittamisesta, joka todistaa katsojalle sen, että Tuomas EI kirjoita itse. Avustaja ohjaa jäykän tönkköä Tuomaksen kättä samalla, kun Tuomas ( lääkkeillä rauhoitettuna?) katselee ympärille ja taakseen, mutta kaikkea muuta kuin näppäimistöä. Yrittäkääpä itse kirjoittaa silmät kiinni ilmasta käsin ilman, että tuette sormet näppäimistölle lähtöasentoon! Tässä oma yritykseni allekirjoitukseksi: iujy dskyvbuufz<.

Toisin kuin vuonna 1999 Tuomaksen ensimmäisen kirjan aikana, kommentit uudesta kirjasta ovat jääneet niukoiksi. Aina riittää silti älypäitä valmiina lainaamaan oman persoonansa hyvän asian eteen. Runsaimmin tapaus sai tällä kertaa huomiota vauva.fi -keskustelupalstalla. Siellä sympatiat olivat Tuomaksen puolella, jota koko aikuisiän on kiusattu tällä käsivarren nykimisellä.

1 Rutgers Professor Anna Stubblefield Sentenced to 12 Years in Prison. https://jezebel.com/rutgers-professor-anna-stubblefield-sentenced-to-12-yea-1753270092

MARADONIAANISEN KIRKON jäsenet kokoontuivat torstaina Buenos Airesissa sanomaan hyvästit jalkapallojumalalleen, Diego Maradonalle.

Kirkko sai alkunsa vuonna 1998, kun Maradonan fanit kokoontuivat juhlimaan 30. lokakuuta Maradonan syntymäpäivää, maradoniaanista joulua. … Maradoniaaninen kirkko on ottanut vaikutteita kristinuskosta. Uskonnossa on käytössä maradoniaaniset käskyt ja maradoniaaninen rukous. … Maradoniaaniseen kirkkoon kuuluu muitakin tapoja. Uudet jäsenet kastetaan uskoon rituaalissa, joka jäljittelee Maradonan tekemää jumalan käsi -maalia vuoden 1986 MM-kisoissa. … Maradoniaanisen kirkon toinen tärkeä juhlapäivä on maradoniaaninen pääsiäinen, jota juhlitaan 22. kesäkuuta. Kyseisenä päivänä Argentiina kaatoi Englannin Meksikon MM-kilpailuissa vuonna 1986.

AFTONBLADETISSA JULKAISTUSSA kolumnissaan (Alex) Schulman kirjoitti, että (Anders) Tegnellin voisi hyvin siirtää sivuun (Ruotsin) valtionepidemiologin paikalta. Tilalle hän esitti mustekalaa nimeltä Paul. Maailmankuulu mustekala ”ennusti” jalkapallon vuoden 2010 MM-kisojen otteluita ja osui oikeaan kaikissa ennustuksissaan.

VAPUN (PIMIÄ) SEURAAJAT sosiaalisissa medioissa tietävät, että puiden halailu on hänelle mieluista energian tankkausta. Yksi suurimmista kiitollisuuden aiheista on avioliitto Teemun kanssa. … Kannustaminen ja kuunteleminen toimivat molemmin päin. Myös Vappu kuuntelee Teemua ja yrittää valaa uskoa aviomieheensä tämän heikolla hetkellä. Vappu kertoo, että hänellä on ”hihhulipuolensa”, johon puoliso suhtautuu lempeän ymmärtäväisesti. ”Nykyisin myös Teemu halailee puita ja annan hänelle energiaa käsilläni. Uskon, että voin kosketuksen kautta välittää voimaa läheisilleni.”

JAMES RANDI vihasi minua elämänsä loppuun saakka. Kun tapasin hänet viimeksi, ojensin käteni ja ehdotin rauhaa välillemme, mutta hän ei halunnut kätellä minua. Kun kysyin miksi, hän vastasi, että inhoaa minua sisimmässään. … Kuinka surullista, että James Randi kuoli vihaa sielussaan.

MONET SUUTTUIVAT edellisestä kirjoituksestani, joka koski James Randia. Ehkä ilmaisin asiani liian voimakkaasti. Kuitenkin hän antoi minusta tuhansia loukkaavia ja häpäiseviä kommentteja urani aikana. … Uri Geller oli hänen pakkomielteensä kuolemaan saakka. Hän oli katkera ja anteeksiantamaton mies. Kaikesta huolimatta sydämessäni ei ole vihaa. Levätköön Randi rauhassa. URI GELLER: FACEBOOK, 24.10.

BERLIININ KESKUSTA-ALUEEN Museumsinselin museoissa on sotkettu ainakin 70 taideteosta ja muinaisesinettä öljymäisellä aineella. … Vandalisoitujen esineiden joukossa on ainakin egyptiläinen sarkofagi, veistoksia ja 1800-luvulta peräisin olevia maalauksia. … Mediassa on spekuloitu sillä, että liikkeellä olisivat saattaneet olla salaliittoteoriasta innostuksensa saaneet tekijät. Salaliittoteoreetikot ovat nimittäin levittäneet väitettä, että Pergamonmuseum olisi satanistien kansainvälinen keskus, koska siellä on Baalille omistettu uhrialttari. Erilaisia salaliittoteorioita levittävä ja esimerkiksi koronavirusrajoituksia vastustava julkkiskokki Attila Hildmann on jakanut väitettä seuraajilleen sosiaalisessa mediassa useampaan kertaan. Hän on nimittänyt Pergamonmuseumia satanistien ja koronarikollisten keskukseksi ja puhunut ihmisuhreista.

MONI KANSALAINEN ON nykyajasta ymmällään. Alkaa olla henkisesti yhä vaikeampi suunnistaa oikeaoppisuuden viidakossa, jossa jatkuvasti on vaarassa astua miinaan. Hiljattain esimerkiksi absurdin raivon kohteeksi joutui Twitterissä Marimekon hallituksen puheenjohtaja Mika Ihamuotila, joka kertoi, että aina saadessaan hyvää palvelua maahanmuuttajalta hän kysyy, missä ovat tämän juuret ja toivottaa ihmisen tervetulleeksi Suomeen. Maalaisjärjellä tämä kuulostaa kovin ystävälliseltä ja kohteliaalta käytökseltä. Mutta tämä hyväntahtoiseksi tarkoitettu ele sai aikaan pöyristymistä ja eräskin väitellyt tutkija kutsui Ihamuotilaa ”moukaksi”. ...

Miksi kaikella tällä on väliä? Siksi, että yhä useampi tavallinen ihminen itsekseen kysyy, onko maailma ympärillä tullut hulluksi. Kun tänään viattomasti ostat suklaapatukan (Geisha) tai kauniisti toivotat toisen tervetulleeksi, huomenna oletkin sortaja. Osa jaksaa nauraa kehitykselle, mutta osa ei. Osa ärsyyntyy tai ahdistuu. Tässä piilee se suuri vaara yhteiskunnan kannalta. Mitä vaikeampaa ihmisen on ymmärtää ympäröivää yhteiskuntaa ja sen logiikkaa, sitä vieraammalta se voi alkaa tuntua ja sitä suurempi houkutus voi monelle olla alkaa etsiä vastauksia kovan luokan ääriliikkeistä tai salaliittoteorioista. ULLA APPELSIN: IS.FI 17.10.

THE TIMES- LEHDEN tutkimus on paljastanut Venäjän disinformaatiokampanjan, jonka tarkoituksena on heikentää ja levittää pelkoa Oxfordin yliopiston koronavirusrokotetta kohtaan. Venäjällä on suunniteltu kuvia, meemejä ja videoleikkeitä, jotka kuvaavat Isossa-Britanniassa valmistettua rokotetta vaaralliseksi, ja nyt niitä pyritään ”kylvämään” sosiaalisen median verkostoissa ympäri maailmaa. Vääristyneiden kuvien raaka teema on, että rokote, jonka miljoonat annokset tulee valmistamaan lääkejätti Astrazeneca, voi muuttaa ihmiset apinoiksi, koska siinä käytetään simpanssavirusta vektorina. Kampanja on kohdistettu maihin, joille Venäjä haluaa myydä omaa Sputnik V -rokotettaan. THETIMES.CO.UK 16.10.

TÄMÄNHETKINEN KORONAN kokonaan kieltävä ilmiö koskettaa joogamaailmaa valitettavan paljon, ja viime päivinä on nähty opettajilta ja studionomistajilta erilaisia tiedettä, akateemista tutkimusta ja medioiden toimitustyötä vähätteleviä ulostuloja (jopa sodanjulistuksen kaltaisia pamfletteja; niitä lukiessani silmäni olivat pudota). Siksi on tärkeää kirjoittaa sekin näkyviin, että meitä, toisin ajattelevia joogeja, jotka irtisanoudumme tästä QAnon-retoriikasta täysin, on paljon. ...

En usko, että monetkaan suomalaisjoogit ymmärtävät, kenen pussiin pelaavat nyt ”totuuteen ja vapauteen” tähtäävillä postauksillaan. Se jää ehkä käsittämättä, että useimmat nykypäivän salaliittoteoriat on tehtailtu jossakin ihan systemaattisesti. Eivät suomalaiset vaihtoehtopiirit ole keksineet tätä nyt kannattamansa ”valon ja rakkauden ja tiedostamisen” teoriaa siitä, että koronaa-ei-ole ja että meidän ”pitää vapautua pelosta” ja kontrolloivasta hallinnosta. Teoria esiintyy melko tismalleen samoin sanakääntein USAssa, Kanadassa, Australissa, Venäjällä, naapurimaa Ruotsissa ja monessa muussa maassa.

Kyseisillä toimilla ja kielellä politisointi on tyypillistä niille tahoille, joiden päämäärä on luoda epäluottamusta demokratiaan, kyseenalaistaa avointa tiedonvälitystä ja tiedettä sekä aiheuttaa yhteiskunnallista epävakautta – lopulta sekasortoakin. Monet demokratian rapauttamisesta kiinnostuneet, inc. populistiset, fasistiset ja nationalistiset (joskus myös avoimesti väkivaltaan valmiit) ryhmittymät ovat oikein iloissaan, kun saadaan aikaan vahva epäily tiedettä ja objektiivista tiedonvälitystä sekä journalismia kohtaan. Ne hyötyvät siitä: Sisäisestä sekasorrosta ja kansan kahtia jakautumisesta on taas pienempi askel siihen, että jonkun puolueen agenda tai ”vahva johtaja” saa tilauksen tulla näyttämään, miten eripuran tilaan lietsottu ja maailman nykytilaa kauhisteleva kansa saadaan järjestykseen.

Joogista tästä toiminnasta ei kuitenkaan saa sitten millään nimittämällä sitä ”tiedostamiseksi”.

Tämän, nyt paljon suomalaisiakin joogeja paljon sisältävä porukan vastakkainasettuminen tieteen kanssa pelaa samaan pussiin kuin QAnon ja monet kansalliset ja ylikansalliset, äärioikeistolaiset ryhmittymät. Itse en halua olla millään muotoa osa sellaista. MIAJOKINIVA.COM 13.10.

LEUKEMIAAN VUONNA 2006 15 vuoden iässä kuollut Carlo Acutis julistettiin autuaaksi lauantaina italialaisessa Assisin kaupungissa pidetyssä seremoniassa ja hänen julistamistaan pyhimykseksi ennakoidaan jo, uutisoi muun muassa BBC. Autuaaksi julistaminen on viimeinen välivaihe ennen pyhimykseksi julistamista. Mikäli pyhimykseksi julistaminen toteutuu, tulisi Acutisista ensimmäinen millenniaali, jonka katolinen kirkko on julistanut pyhäksi. …

Acutisin tie kohti pyhäksi julistamista sai alkunsa vuonna 2013, jolloin hänen katsottiin puhuneen taivaasta harvinaisesta haimasairaudesta kärsineen brasilialaispojan pelastamiseksi. Vatikaani tulkitsi Acutisin tehneen ihmeteon ja pelastaneen sairaan pojan hengen. BBC:n mukaan Acutisiin viitataan jo nykyisin internetin suojelupyhimyksenä. Nimitys juontaa juurensa siitä, että tietokoneista ja koodaamisesta kiinnostunut Acutis käytti internetiä uskostaan kertomiseen saavuttaakseen mahdollisimman laajan yleisön. ...

Acutisin kanonisointi vaatisi katolisen kirkon virallisen protokollan mukaan sitä, että hänen tekemäkseen voitaisiin osoittaa myös toinen kuolemanjälkeinen ihmeteko. BBC:n mukaan paavi Franciscus on kuitenkin luopunut tästä säännöstä jo aikaisemmissa yhteyksissä. IS.FI 13.10.

NEW YORKIN osavaltiossa sijaitsevan Cornellin yliopiston tutkimuksen mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ollut maailman suurin koronavirukseen liittyvän väärän informaation ajuri pandemian aikana. Tutkimusryhmä arvioi 38 miljoonaa englanninkielistä artikkelia perinteisissä medioissa tammikuun alun ja toukokuun lopun väliltä. … Aineiston joukosta löytyi yli puoli miljoonaa artikkelia, jotka vahvistivat tai toistivat koronavirukseen liittyvää misinformaatiota. Maailman terveysjärjestö WHO käyttää ilmiöstä nimitystä ”infodemia” (eng. infodemic).

Väärää tietoa levittävät artikkelit jaettiin kategorioihin kuten salaliittoteorioihin, hyökkäyksiin Yhdysvaltain korona-asiantuntijaa, tohtori Anthony Faucia kohtaan ja väitteisiin, joiden mukaan korona olisi Kiinan kemiallinen ase. Suurimmaksi kategoriaksi muodostui ihmehoidot (eng. miracle cures). Ihmehoitoihin liittyviä virheellisiä artikkeleita löytyi peräti 295 351 kappaletta, enemmän kuin muiden kategorioiden artikkeleita yhteensä.

Ihmehoitojen kategoriassa oli vahvasti esillä myös presidentti Trump. Tutkijoiden mukaan Trumpin kommentit näkyivät kategoriassa suurina piikkeinä. Piikkejä aiheuttivat esimerkiksi Trumpin huhtikuiset kommentit desinfiointiaineiden käytöstä koronan torjunnassa, ja vastaavat puheet hydroksiklorokiinista. ”Tulimme siihen johtopäätökseen, että Yhdysvaltain presidentti on ollut todennäköisesti suurin ‘infodemian’ ajuri”, tutkimusryhmä kirjoittaa. Tutkimuksen mukaan Trumpin kommentit linkittyvät 37,9 prosenttiin misinformaatiota sisältävästä tutkimusaineistosta.

artikkelin Kirjoittaja Timo Saloviita On Jyväskylän yliopiston Erityispedagogiikan Professori Ja tietokirjailija. Hän Väitteli Psykologian Tohtoriksi vuonna 1990.

Iltalehti.fi 1.12.

Hs.fi 16.11.

Apu.fi 15.11.

Uri Geller: Facebook 22.10.

Yle.fi 21.10.

Iltalehti.fi 2.10.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 4/2020. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Pääkirjoitus
Minä, skeptikko
Vaikuttavinta hömppää on arkinen hömppä
Jobinpostia kansalle
Mistä minäkään mitään tiedän?
Kuinka taistella näennäistiedettä vastaan
Sokrates-palkinto Juhani Knuutille
Huuhaa-palkinto Bemer Finlandille
Bemer Finland vastaa: Paheksumme palkintoa
Edelleenkään ei näyttöä hoitovaikutuksista
Maria Nordin: ”En tarvitse taakseni tieteellistä tukea”
Lääketiede, vaihtoehtohoidot ja plasebovaikutus
Denialismi maksaa ihmishenkiä
Tuomas Alatalo ”kirjoittaa” taas
OK, Boomer: Tuppisuun matkassa
Väärinymmärryksiä
Suuri ravintohuijaus
Olen uneni vallaton valtias
Älykkyysloukku
Skeptikon on syytäkin epäillä rodun käsitteen käyttökelpoisuutta
Tieto lisää hybristä?
James Randi 1928-2020

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit