Lääketiede, vaihtoehtohoidot ja plasebovaikutus

”Hoitosuhdevaikutus ei oikeuta antamaan mitä hoitoa tahansa ja

selittämään mahdollisia myönteisiä vaikutuksia annetulla hoidolla.”

KUULOSTAAKO SEURAAVA VÄITE tutulta: ”Lääketieteellisen koulutuksen saaneen ammattilaisen hoito perustuu tieteeseen ja vaihtoehtohoidosta voi saada apua korkeintaan plasebovaikutuksen välityksellä”? Näinhän monet, esimerkiksi lääkärit ja tämän lehden lukijat ajattelevat. Mutta onko asia noin yksioikoinen? Mitä itse asiassa on lääketiede, mitä ovat vaihtoehtohoidot ja mitä tarkoitetaan plasebovaikutuksella?

MITÄ ON LÄÄKETIEDE?

LÄÄKETIEDE PAKENEE täsmällistä määrittelyä. Pääsyy tähän on se, että puhuessamme lääketieteestä viittaamme sekä lääkärin tekemään työhön että sitä työtä tukevaan tieteeseen. Latinasta lähtöisin olevan medicinatermin johdannaiset (esim. ruotsin medicin, englannin medicine, saksan Medizin ja viron meditsiin) eivät sisällä sanaa ”tiede”, joskin yhtä lailla esimerkiksi englanninkielisessä maailmassa käydään keskustelua ”is medi- cine a science?”.

On selvää, että lääketiedettä tieteenä ei ole olemassa ilman lääkäreitä ja potilaita. Yhtä lailla on selvää, että lääkäri vastaanotollaan ei tee tiedettä.

Tieteessä pyritään yleistettävyyteen. Lääkärin tutkiessa potilastaan intressinä on yksittäisen potilaan auttaminen, ei yleistettävän tiedon hankkiminen. Miksi siis pitäytyä termissä, jonka loppuosa ”tiede” tuntuu tekevän asian kovin monimutkaiseksi?

Yksi mahdollisuus selviytyä tästä käsiteongelmasta on jakaa alue kahtia, medisiinaan ja lääketieteeseen. Edellinen viittaa lääkärin työhön: medisiinan ydintapahtuma on potilaan ja lääkärin välinen hoitokohtaaminen. Lääketiedettä taas on sellainen tutkimus, jonka nimenomaisena päämääränä on tukea medisiinaa. Tieteen yleinen tarkoitus on ymmärtää maailmaa, lääketieteen tarkoitus on muuttaa maailmaa, ainakin pieneltä osin. Olennaista siis ei ole se, mitä tutkimusmenetelmää käytetään, vaan se, mikä on perimmäisenä tavoitteena. Käytännössä jaottelu ei tietenkään ole yksiselitteinen: tutkijan intressit voivat olla sekä tieteelliset että lääketieteelliset.

Medisiinankin osalta voi olla hyödyllistä tarkastella toiminnan tarkoitusta. Useimmiten asia on yksiselitteinen: lääkärin toiminnan tarkoituksena on potilaan kärsimyksen poistaminen tai lievittäminen. Sen sijaan vaikkapa kauneuskirurgia asiakkaan markkina-arvon parantamiseksi tai doping-aineiden määrääminen urheilijalle eivät ole medisiinaa vaan kauneus- ja urheiluteknologiaa. Tässäkään ei toki ole yksiselitteistä rajaa: esimerkiksi hörökorvat tai hyvin epäsymmetriset rinnat voivat tietenkin aiheuttaa kärsimystä, johon tarvitaan medisiinistä kannanottoa.

Ehdotukseni termien medisiina ja lääketiede käytöstä ei ole ehdotus käytännöksi vaan ajatuskoe, jonka tarkoituksena on valaista sitä, mistä lääketieteessa - tieteenä ja käytäntönä - on kysymys.

MITÄ OVAT VAIHTOEHTOHOIDOT?

YLIOPISTOISSA OPETETTAVAN ja sairaanhoidossa harjoitettavan lääketieteen ulkopuolisista hoidoista ja parantajista on käytetty monenlaisia nimityksiä. Yhteistä niille kaikille on se, että pyritään tekemään jonkinlainen pesäero ”viralliseen” lääketieteeseen, johon viitataan usein sanoilla ”epäluonnollinen”, ”kova” tai ”reduktionistinen”. Pesäeron tekevät joko näiden hoitojen edustajat itse tai sitten virallinen lääketiede jonkun äänitorven kautta. Joskus eroa pyritään tarkoituksella hämärtämään: maallikon voi olla vaikea ymmärtää, että ”kiinalaisen lääketieteen asiantuntija” ei useimmiten ole lääkäri vaan maallikko, jonka ”asiantuntijuus” perustuu tuntemattomaan määrään asian harrastamista.

Nimitykset ovat arvolatautuneita ja kertovat sekä nimitettävästä että nimittäjästä itsestään. ”Vaihtoehtolääkintä” kuulostaa siltä kuin se olisi aidosti vaihtoehto jollekin. Jotkut ilmoittavat harjoittavansa ”täydentävää lääketiedettä”, mikä kuulostaa siltä, että hallussa on tavanomaisen lääketieteellisen tiedon lisäksi jotakin tärkeää ja tehokasta. ”Funktionaalinen lääketiede” on muotitermi, mutta epämääräinen: millä tavoin lääketiede voisi olla ei-funktionaalista? Viime vuosina lanseerattu ”uskomuslääkintä” taas on toisella tavoin leimaava: kukapa haluaisi tunnustautua sen harjoittajaksi? Sanan käyttäjä vihjaa myös siihen suuntaan, että hän itse harjoittaa lääkintää, joka perustuu ainoastaan tutkittuun tietoon.

”Virallisen lääketieteen” käsitettä ei ole helpompi määritellä, koska ”virallisuudesta” ei usein ole yksimielisyyttä edes yhden valtakunnan sisällä, puhumattakaan eri maiden välillä. ”Perinteinen lääketiede” taas voi tarkoittaa melkein mitä tahansa. ”Koululääketiede” on lopulta aika nöyrä nimi, koska se asettaa rajan yksinkertaisesti siihen, mitä lääketieteellisissä tiedekunnissa opetetaan. Ja tämähän tunnetusti vaihtelee ajan ja paikan muuttuessa. ”Näyttöön perustuva lääketiede” on tuorein nimitys, jolla on pyritty tekemään pesäeroa sellaisiin hoitoihin, jotka eivät perustu luotettavaan tieteelliseen arvioon. Olemassa oleva ”kova” näyttö hoidon toimivuudesta ei tosin rajaa lääketiedettä mielekkäästi – monista nykyisin yleisessä käytössä olevista hoitomuodoista kun ei yksinkertaisesti ole vahvimman luokan näyttöä.

Onko siis lääketieteelle olemassa aitoja vaihtoehtoja? Riippuu siitä mitä lääketieteellä ja vaihtoehdolla tarkoitetaan. Vaikka tieteen määritelmästä ja rajoista kiistellään, mitään vaihtoehtoa tieteellisille menetelmille tutkia ihmisen terveyttä ja sairautta ei ole. Myöskään lääkärintyölle, joka perustuu tähän tieteeseen, ei ole vaihtoehtoa, joka tarjoaisi vakavasti otettavaa hyötyä ja vähemmän haittoja. Toki terveydenhuollon järjestelmissä, lääketieteen käytännöissä ja esimerkiksi ihmisten kohtaamisessa on usein parantamisen varaa, mutta niihin liittyvät ongelmat eivät ratkea jollakin ”vaihtoehtohoidolla”.

MITÄ ON PLASEBOVAIKUTUS?

LÄÄKETIETEEN TUTKIJAT VÄITTELEVÄT ajoittain edelleen siitä, onko plasebovaikutusta olemassakaan, ja jos on, mistä oikein on kysymys. Erimielisyydet johtuvat paljolti siitä, että sanaa plasebo käytetään monissa eri merkityksissä.

Plasebon vakiintunut suomenkielinen vastine lume ei sekään ole ongelmaton. Sanan taustalla on silmänlume, joka viittaa hämäykseen tai petokseen. Siitähän ei tässä tapauksessa ole kysymys: lääketieteellisessä tutkimuksessa koehenkilöille kerrotaan avoimesti, että osa heistä saa vaikuttamatonta ainetta. Itse hoitotapahtumaan, potilaan ja lääkärin tai hoitajan kohtaamiseen liittyvä – toivottu tai ei-toivottu – vaikutus on myös todellinen ilmiö.

Tieteellisissä tutkimuksissa käytettävällä plasebolla ei määritelmän mukaisesti ole vaikutusta. Siksi ”plasebovaikutus” on jo lähtökohdiltaan ongelmallinen käsite.

Hoitotapahtumaan liittyvästä vaikutuksesta, joka ei ole suoraan selitettävissä annetun lääkkeen biologisilla ominaisuuksilla, käytetään yleensä nimitystä plasebovaikutus. Plasebo-sanaan liittyvien kielteisten merkitysten vuoksi onkin ehdotettu muita käsitteitä (esim. hoivavaikutus, hoitosuhdevaikutus, kontekstivaikutus tai merkitysvaikutus), jotka kuvaavat paremmin vaikutuksen laatua eivätkä sisällä vihjausta petokseen tai hämäykseen. Tämän vaikutuksen olemassaolo on useimmille tuttu, riittäähän joskus pelkkä vastaanottoajan varaaminen oireiden helpottamiseen. Kipu tai muu oire helpottaa usein myös sillä, että lääkäri antaa sille selityksen.

Hoitosuhdevaikutuksen mekanismeja on monia. Joidenkin lääkärien, hoitajien tai vaihtoehtoisia hoitomuotoja käyttävien parantajien persoonaan näyttää liittyvän erityisen suuri hoidollinen vaikutus. Hoitotapahtuman olosuhteet ja potilaan persoona määräävät myös vaikutuksen suuntaa ja suuruutta, vaikka suggestioalttius ei olekaan hoitosuhdevaikutuksen edellytys.

Hoitosuhdevaikutus ei – tietenkään – edellytä hoidon antajalta tiettyä koulutusta, onhan sen eräänlainen arkkityyppi tilanne, jossa äiti tai isä puhaltaa lapselta pipin pois. Hoitosuhdevaikutus ei kuitenkaan oikeuta antamaan mitä hoitoa tahansa ja selittämään mahdollisia myönteisiä vaikutuksia sitten annetulla hoidolla.

artikkeli Perustuu Pekka Louhialan 2. Syyskuuta Pi-*** tämään Skepsis-luentoon, Joka Toteutettiin Vallitse- ***van Koronatilanteen Vuoksi Etänä.

LOPUKSI

SEKÄ LÄÄKETIETEELLISESTI tutkittuihin ja vaikuttavaksi havaittuihin että ns. vaihtoehtohoitoihin liittyy riskejä. Edellisissä riskit havaitaan usein tutkimuksen yhteydessä, mutta joskus valitettavasti vasta kun hoito on laajassa käytössä.

Vaihtoehtohoitoihin liittyy toisenlaisia riskejä. Jos potilaan vointi muuttuu hoidon myötä paremmaksi, voidaan tulkita sen johtuneen vaihtoehtohoidosta, vaikka syy-yhteyttä ei olisikaan. Vaarallisinta on, jos vaikuttavan hoidon saanti tällöin viivästyy. Vaihtoehtohoitojen -ja menetelmien haittoja tunnetaan huonosti, ja esimerkiksi yrttihoidossa vaikuttavien aineiden määrät eivät usein ole edes tiedossa.

Moniarvoisessa yhteiskunnassa aikuisen ja mieleltään terveen pitää halutessaan voida valita mitä tahansa hoitoja, vaikkapa ”vaihtoehtohoitoja”. ”Vaihtoehtolääketiedettä” ei kuitenkaan ole olemassa. Lääketieteellinen tieto uusiutuu koko ajan, toimimattomia hoitoja hylätään ja uusia, tutkittuja hoitoja ilmaantuu tilalle. Oikeasti toimivat hoidot tulevat ennen pitkää osaksi lääketieteen keinovalikoimaa, eikä prosessi tule koskaan valmiiksi.

LOUHIALA P . MEDISIINA JA LÄÄKETIEDE. Suomen Lääkärilehti 2001;56:1789.

Louhiala P . Onko lääketieteelle vaihtoehtoja? Yliopisto 2007:3: 60-61.

katso Luento: Youtube.com/user/skepsisfinland/videos