KIRJAT

TUHAT TAPAA YMMÄRTÄÄ VÄÄRIN

Arto Mustajoki: Väärinymmärryksiä. Miten voisimme puhua ja kuunnella paremmin? Gaudeamus, 2020.

MUISTATKO, minkä järven jäällä Lalli surmattiin?

Ei, Lallia ei tapettu Köyliönjärven jäällä, vaan tarinan mukaan Köyliönjärven kirvesmurhassa talonpoika Lalli riisti hengen piispa Henrikiltä. Taisit sortua ajatusvinoumaan, jota psykologiassa kutsutaan Mooses-illuusioksi. Nimi tulee ajatustestistä, jossa kysytään, montako eläintä jokaista lajia Mooses otti mukaansa arkkiin. Testissä moni vastaa ”kaksi”, vaikka Mooseksella ei ollut mitään tekemistä arkin kanssa.

Professori Arto Mustajoen ”Väärinymmärryksiä”kirjan parasta antia ovat konkreettiset esimerkit syistä, jotka aiheuttavat katkoksia keskinäisessä kommunikaatiossamme. Mooses-illuusion lisäksi Mustajoki esittelee muun muassa priming-ilmiön, Dunning-Krugervaikutuksen ja sädekehävaikutuksen, jotka vilahtelevat usein myös julkisessa keskustelussa.

Mustajoki osoittaa lukuisin – myös omakohtaisin – esimerkein, miten ihmismieli vie helposti harhaan tulkitessaan arkista kommunikaatiota. Toisaalta myös käytetty kieli voi olla epämääräistä ja monitulkintaista.

Aivomme esimerkiksi pyrkivät yksinkertaistamaan ympäröivää maailmaa stereotypioiksi, jotka vahvistavat ryhmähenkeä omassa kuplassa, mutta samalla johdattavat ihmiset arvioimaan muita tietyn ryhmän edustajina, eikä yksilöinä. Toinen aivojen toimintaan liittyvä vinouma on tarve löytää kaikelle selitys, mieluiten yksinkertainen ja helposti ymmärrettävä. Sattuma ei kelpaa selitykseksi. Voimme esimerkiksi ajatella, että kompastumisemme oli Jumalan rangaistus, Mustajoki konkretisoi.

Ihmisen aistien ja muistin toiminta on subjektiivista ja valikoivaa. Siksi keskustelijat voivat olla itsepintaisen vakuuttuneita siitä, että he ovat oikeassa. Sorrumme kognitiivisiin harhoihin, koska tietoa on tarjolla liian paljon, se on hajanaista, meillä on kiire tehdä päätelmiä, eikä muistimme ole kovin luotettava.

Yksi kirjan kiinnostavimmista luvuista käsittelee tahallista väärinymmärtämistä, jota käytetään retorisena aseena. Väärinymmärtäminen on hyvinkin ajankohtainen teema, sillä politiikassa, mediassa ja eritoten sosiaalisen median keskusteluissa asioita ymmärretään jatkuvasti tahallaan väärin. Mustajoen mukaan tahallinen väärinymmärrys perustuu eräänlaiseen teeskentelyyn, joka johtaa saivarteluun: kuulija leikkii, ettei hän ymmärrä piiloviestintää vaan takertuu sanatarkkaan ilmaisuun.

Toinen mukaansatempaava luku koskee sosiaalista valehtelua, joka Mustajoen mukaan onkin ihan luontainen osa ihmisten vuorovaikutusta. Paheksuttavin valehtelu tapahtuu omaksi eduksi, mutta on olemassa myös valehtelua, jota edellyttää jokin sosiaalinen normi. Saatamme esimerkiksi kehua työkaverin karmeaa uutta hiusväriä tai vakuuttaa ystävällemme hänen pärjäämistään kilpailussa, vaikka olisimme varmoja, ettei hänellä ole mahdollisuuksia.

Joku voi kysyä, miksi venäjän kielen tutkijana profiloitunut Mustajoki on kirjoittanut kirjan aiheesta, jota odottaisi puheviestinnän tutkijalta. Mustajoki on Helsingin yliopiston venäjän kielen emeritusprofessori, joka sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon kirjallaan ”Kevyt kosketus venäjän kieleen” (Gaudeamus) vuonna 2012. Mustajoki itse perustelee asiaa sillä, että kielentutkijana hänellä on hyvät lähtökohdat aiheen käsittelyyn.

Näin onkin, ja ehkäpä juuri siksi Mustajoen lähestymiskulma on virkistävä. Hänellä on myös rohkeutta koota yhteen ja kommentoida eri alojen tutkimustietoa, mitä toivoisi useammin muiltakin tieteentekijöiltä. Yleistajuista tietokirjaa on vaikea tehdä, jos pitäytyy tiukasti vain omassa tieteenalassaan. Kielitieteilijän kirja ammentaa erityisesti psykologiasta ja aivotutkimuksesta, mutta löytää yhtymäkohtia myös antropologiasta, sosiologiasta ja jopa filosofiasta.

Kepeän humoristinen kirjoitustyyli ei onnistu täysin häivyttämään sitä, että 343-sivuinen teksti tuntuu paikoitellen kaiken kattamaan pyrkivältä ja siksi hidaslukuiselta. Oppiensa mukaisesti tekijä on kuitenkin nähnyt paljon vaivaa varmistaakseen viestinsä perillemenon lukijan kalloon.