Veli Toukomies

”Seksipastori” luopui uskosta ja päätyi Skepsiksen puheenjohtajaksi 1995.

SYNNYIN SYYSKUUSSA 1944. Olen ollut onnellinen eläkeläinen jo yli kymmenen vuotta. Asun Porvoon lähellä Ilola-nimisessä kylässä ja viihdyn siellä erinomaisen hyvin omissa oloissani. Minulla on Nurmijärven Klaukkalassa naisystävä, jonka luona vietän noin viikon kuukaudessa. Harrastan elokuvia dekkareista luontodokumentteihin. Erilaisissa matrikkeleissa olen ilmoittanut harrastuksekseni myös Madeiran saaren, jossa olen käynyt vaimoni kanssa kymmenen kertaa ja nykyisen kumppanini kanssa kerran.

Tämän vuoden syyskuussa olin sepelvaltimon pallolaajennuksessa Meilahden sairaalassa Helsingissä. Operaation aikana sattui niin sanottu ”no flow” -tilanne, jossa veren virtaus sydämeen pysähtyi hetkeksi kokonaan. Kelvottomien lääkärien käsissä olisin kuollut, mutta onneksi Suomessa lääkärit ovat alan huippuja. Operaatio sujui lopulta mainiosti. Nyt vointini on olosuhteisiin nähden hyvä.

ÄKKIKÄÄNTYMISUSKO

LAPSUUTENI JA KOULUAIKANI aina ylioppilaaksi asti asuin Keravalla. Minulla oli kaksi nuorempaa sisarusta, veli ja sisko. Isäni oli vakausteknikko ja äitini toimi Suomen pankissa konekirjoittajana. Hän muun muassa kirjoitti puhtaaksi Suomen tulevan pääministerin Ahti Karjalaisen väitöskirjan.

Olimme keskiluokkainen porvarisperhe. Uskonto merkitsi meille lapsille iltarukousta ja rippikoulun käymistä, ei muuta. Omalla kohdallani kaikki muuttui syyskuussa 1960, kun olin toisella luokalla lukiossa. Osallistuin mielenkiinnosta evankelis-luterilaisen kirkon sisällä toimineen ja Keravallakin voimakkaasti vaikuttaneen ”viidennen herätysliikkeen” tapahtumaan. Nostin käteni ylös ja tulin äkkikääntymysuskoon.

Seksuaalisuus oli kyseisessä herätysliikkeessä yhtäältä tabu, mutta toisaalta taas hirmuisen syyllistämisen ja pelottelun aihe saarnaajien puheissa. Kääntymykseni taustalla vaikutti oman seksuaalisuuteni tuoma synnintunto ja syyllisyys.

Isäni oli sodan käynyt ankara mies, ja kun tämä yhdistettiin ankaraan herätyskristillisyyteen, minulle syntyi hyvin voimakas fundamentalistinen usko, joka vaikutti elämääni tiukasti monen vuoden ajan. Teologinen tiedekunta Helsingin yliopistossa oli ainoa ”laillinen” vaihtoehto, kun hain opiskelupaikkaa lukion jälkeen. Papiksi minut vihittiin 1967.

USKOSTA POIS HITAASTI, MUTTA VARMASTI

OLIN AKTIIVINEN OPISKELIJA ja pappi. Olin muun muassa perustamassa Kansanlähetystä Helsingissä 1967. Ensimmäiset neljä työvuotta toimin nuorisopappina Lahdessa. Sieltä siirryin uskonnonopettajaksi Mänttään. Kun Säämingin kristillisen opiston rehtori Olavi Ronkainen valittiin eduskuntaan, toimin hänen sijaisenaan seuraavat neljä vuotta. Koulu, joka nykyään tunnetaan Savonlinnan kristillisenä opistona, oli hyvin tiukkalinjainen. Pornografiaa vastaan eduskunnassa taistellut Ronkainen sai lisänimen ”porno-Ronkainen”.

Säämingin opiston jälkeen menin Paimioon, jossa toimin kaksi vuotta ei-kristillisen kansanopiston rehtorina. Uskonnollisen urani huippu ja samalla siitä irtautumisen merkkipaalu oli, kun toimin 1978-1980 pienen Artjärven seurakunnan kirkkoherrana. Vuonna 1980 jätin kirkon kuviot kokonaan taakseni. Seuraavat 25 vuotta tein uraa lautapelien parissa.

Herääminen uskosta pois alkoi 1970-luvun puolessavälissä. Kun vuodet vierivät, menin naimisiin ja tuli omaa perhettä, aloin ajatella, voiko tiukkapipoinen maailmankäsitykseni ja elämännäkemykseni olla oikea. Onko oikein, että minun pitää käydä elokuvissa salaa? Tulin aikanaan äkkiä uskoon, mutta uskosta pois tulin hitaasti ja vähitellen, mutta varmasti. Tietysti joku kurssikaveri teologiselta ilmoitti minulle, että olen menossa helvettiin, mutta muuten ratkaisuani ei kyseenalaistettu paljon.

Katsomusteni avartumisessa oli tärkeä osa kirjastollani, joka vuosien mittaan kasvoi 20 000 niteeseen. Nykyään kirjoista on jäljellä kymmenen prosenttia eli noin 2000 kappaletta. Olen opetellut, että vähentämisessä on enentämisen avain.

Suoritin toisen maisterintutkinnon Helsingin yliopistossa 1987. Kyseessä ei ollut titelinkipeys, vaan tarve saada kokonaan kirkosta riippumaton tutkinto. Pääaineeni oli teoreettinen filosofia, opettajinani olivat S. Albert Kivinen, Ilkka Niiniluoto ja Esa Saarinen.

PELI TOUKOMIES

OLEN KIRJOITTANUT MONTA KIRJAA. Päällimmäiseksi nostaisin Otavan kustantamat kaksi pelikirjaa: ”Seurapelit ja -leikit” (1986) ja ”Pelien maailma” (1988). Ne ovat peliammatillisesti ihan hyviä. Sisällöllisesti hyvänä pidän myös kirjaani ”Uskomatonta” (2003), jonka kustansi psykologi Tony Dunderfeltin yritys Dialogia. Kirjalla tosin on hölmö nimi, sillä se ei kerro mitään sen varsinaisesta aiheesta eli sodasta ja seksistä Raamatussa ja Koraanissa.

Kaupallisesti menestynein teokseni on Lehtimiehetyhtymän Pop-kirjojen kustantama ”Aikuisten leikit” (1982). Kirja on esileikkiopas, jonka kannessa lukee kirjoittajanimenä isolla ”Pastori Veli Toukomies”. Markkinointi toimi, sillä teos myi 13 000 kappaletta. Se herätti hirmuisen kohun erityisesti Artjärven pitäjässä, jossa olin äskettäin toiminut kirkkoherrana. Minusta tuli jonkinlainen julkkis. Sain lisätittelin ”seksipastori”. Nykykatsannossa kyseessä on kuitenkin varsin kesy opus.

Kun toimin uskonsaarnaajana, käytin kaikenlaisia havaintovälineitä esiintymisissäni: monisteita, piirtoheitintä, fläppitaulua ja omia piirrosarkkeja. Kerran toin Lahdessa saarnatuoliin Suno-pesujauhepurkin havainnollistamaan pelastusta eli sydämen puhdistumista.

Kirkkoherran hommat taakse jätettyäni oivalsin, että pelit ovat hyvä tapa havainnollistaa muitakin asioita. 1980- ja 1990-luvuilla perustin neljä pelialan firmaa: LA-konsultit, Peli-Suomi, Pelimedia ja Peli Toukomies. Firmat liittyivät sitkeään yritykseeni löytää avukseni pelien markkinoinnin osaaja, mutta tosi ammattilaista ei kohdalle osunut.

Suunnittelin lautapelejä yrityksille. Tein niitä noin sata aina Nokiaa ja Postilaitosta myöten. Taloudellinen tiedotustoimisto tilasi minulta pelin ”Riskiaika”, joka jaettiin kaikkiin kouluihin Suomessa. Peli kertoi ydinvoiman turvallisuudesta ja sai opettajilta hyvän vastaanoton.

Huhtikuussa 1990 Tricolor-pelini voitti kultamitalin kansainvälisillä keksintömessuilla Genevessä. Kyseessä on kuutioiden kääntely -lautapeli, jota voi pelata erittäin monin variaatioin. Vaikeusasteeltaan se voittaa Rubikin kuution. Peli sai patentin Suomessa ja ulkomailla, myös USA:ssa. Peli oli esillä Heurekasssa ja sen pohjalta Ylen TV1 esitti 11 osaa sarjaa ”Sirkus Tricolor” 1990-1991. Katsojia oli keskimäärin 700 000.

Guinnesin ennätyskirjassa minut mainittiin vuosina 1995-2001 maailmassa eniten pelejä keksineenä henkilönä. Pelejä syntyi yli 3000 kappaletta.

Pelit jätin taakseni siinä vaiheessa, kun ne muuttuivat digitaalisiksi.

LYHYESTÄ VIRSI KAUNIS

SKEPSIKSEEN LIITYIN 1990-luvun alussa. Minulle tuli Skeptikko-lehti ja tulee edelleen: minulla on tallella kaikki Skeptikon numerot ensimmäisestä tähän päivään. Osallistuin joihinkin kokouksiin ja tutustuin muun muassa Nils Musteliniin, Ilpo V. Salmeen ja Hannu Karttuseen.

Yhdistyksen sihteeriksi minut valittiin vuonna 1993 ja puheenjohtajaksi 1994. Vuosikokouksessa, jossa etsittiin uutta puheenjohtajaa Brysseliin muuttaneen Lauri Gröhnin jälkeen, vaalipuheeni oli lyhyt: ”En ole piruuttanikaan luopunut papin oikeuksistani.” Se puri, tulin valituksi. Tosin muitakaan ehdokkaita ei tainnut olla.

Viihdyin Skepsiksen porukoissa hyvin, tunsin olevani kotonani. Pääsin tutustumaan myös lokakuussa menehtyneeseen James Randiin, sillä hän sattui vierailemaan Suomessa kaksi kertaa puheenjohtajavuoteni aikana. Randi oli huijareiden paljastaja, taikuri ja täydellinen skeptikko: todella hurmaava henkilö.

Skeptikkona en ollut fundamentalisti. Mielestäni maailmassa saa olla tarinoita: homeopatiaa, kummituksia, enkeleitä. Ihminen tarvitsee mielikuvitusta ja kertomuksia. Tarinoita ei silti pidä nimittää todeksi samalla tavalla kuin kemiaa, fysiikkaa tai tiukkaa historian tutkimusta.

En usko Jumalaan, mutta olen kulttuurikristitty. En häpeä juuriani, enkä kiellä niitä. Joululaulut ja suvivirsi saavat raikua kouluissa, en lähde niitä liput liehuen vastustamaan. Olen edelleen kiinnostunut uskonnoista, mutta kulttuurisina ilmiöinä.

Pelien suunnittelu ja firmoissa juoksentelu veivät aikaani yhä enemmän niin, ettei minulla riittänyt rahkeita toimia Skepsiksen puheenjohtajana yhtä vuotta pidempään. Onneksi yhdistys on pysynyt kaiken aikaa aktiivisena. Nykyään pahinta huuhaata ovat valeuutiset ja todellisen tiedon ja tieteen vastustaminen. Ne ovat vaarallisia ilmiöitä! Outoa on, että vaikka tutkittua tietoa on koko ajan yhä enemmän, kaiken maailman huuhaa on edelleen vaikka vähenevää, mutta liian yleistä.

TYYTYVÄINEN KUOLIJA

MITÄ KADUN ELÄMÄSSÄ? Kolme vuotta kestänyttä turhaa riitaa lääkärityttäreni kanssa. Onneksi ehdimme tehdä täydellisen sovinnon ennen hänen kuolemaansa alle 50-vuotiaana.

Ihminen joka on tehnyt minuun vaikutuksen? Filosofian ja teologian tohtori Uuras Saarnivaara, huonossa mielessä. Hän oli ”viidennen herätysliikkeen” grand old man, kehitysopin ankara vastustaja. Kerran, kun kävelin hänen kanssaan uskonnollisen seminaarin väliajalla, hän kertoi uskovansa ufoihin ja jopa nähneensä sellaisia. Tämä ei mitenkään sopinut hänen asemaansa uskonnollisena johtajana eikä myöskään herätysliikkeen maailmankuvaan.

Positiivisessa mielessä arvostan kovasti Martti Ahtisaarta. Hän tulee toimeen kaikentasoisten ihmisten kanssa ja on sitä kautta todellinen rauhanneuvottelija.

Tärkein lukemani kirja? Ehkä Richard Dawkinsin uskontokriittinen ”Jumalharha” (2006). Kunnioitan Dawkinsin logiikkaa ja päättelyketjuja.

Mitä odotan tulevaisuudelta? Kuolemaa. En odota kuolemaa sitä toivoen, mutta kun se tulee, olen valmis. Toivon, että vietän jäljellä olevat vuoteni – on niitä pallolaajennuksen jälkeen enemmän tai vähemmän – kumppanini kanssa onnellisena. En enää pyri yhtään mihinkään.

Maailmankatsomukseltani olen subjektiivinen ateisti ja objektiivinen skeptikko/agnostikko. Minulle itselleni ei ole olemassa mitään tuonpuoleista, ei mitään yliluonnollista, ei Jumalaa, ei mitään. Kun kuolen, se on osaltani loppu. En kuitenkaan lähde käännyttämään ketään. Minulla ei ole kaikille päteviä todisteita näkemykseni puolesta, mutta en myöskään salaa sitä, että itselleni mitään yliluonnollista ei ole olemassa.

Edes salaa en kaipaa taivasta tai elämää kuoleman jälkeen. Olen tyytyväinen kuolija.

Millainen olisi täydellinen maailma? En enää käytä uskonnollista termiä ”perisynti”, vaan sanaa ”peruspaha”. Se merkitsee kaiken tason väkivaltaa: henkistä ja fyysistä, joita kumpaakin on edelleen älyttömästi tänä päivänä. Täydellisessä maailmassa ei väkivaltaa olisi.

SPORALOGY

VELI TOUKOMIEHEN haastattelua kirjoitettaessa Skepsiksen arkistosta tuli kuin ”johdatuksesta” vastaan Toukomiehen Nils Mustelinille lähettämä kirje 25.8.1991. Kirje sisälsi Toukomiehen pilke silmässä kehittämän ”pelin”. Sen innoittajana oli toiminut Nils Mustelinin keksimä ”sporalogia”, jonka mukaan raitiovaunujen sijainti reiteillään ihmisen syntymähetkellä vaikuttaa tämän luonteeseen määrätyillä tavoilla. Skeptikko julkaisee pelin Toukomiehen luvalla.

PELIN IDEA

Ensimmäisenä HUUHAA-konjuktioon päässyt pelaaja on päässyt perille myös sporalogian syvimmästä salaisuudesta: jokainen raide vie johonkin. Näitä raiteita liikennöidään uusin aikatauluin (New Age).

PELIVÄLINEET

1. Jokaisella pelaajalla on kolme omaa pelimerkkiä. Esimerkkejä sopivista: riimukivet, kristallit, kahvinpavut, teelehdet, pienoishevosenkengät, kananluut, lepakonkynnet.

2. Kaikilla yhteisenä on tavallinen arpanoppa. Tavallisuuden taakka poistetaan nopasta pitämällä sitä hetki kirkkaassa valossa. Tällöin noppa on kulkenut läpi valaistumisen tilan.

3. Sertifikaatti sporalogian I-tason (ns. UFO-vyön) suorittamisesta ei ole pelaajille välttämätön, mutta kylläkin suureksi avuksi.

4. Pelilautana toimii rataverkko. Esimerkkejä sopivista: Linnunrata, Eläinrata, Suomen valtion rautatiekartta, Helsingin kaupungin raitiotiekartta. Myös yllä oleva pelkistetty HUU-HAA-rataverkko käy.

PELIN KULKU

1§ Kaikkien pelaajien pelimerkit asetetaan Yhteiseen Alkutilaan, joka HUU-HAA-rataverkkoa käytettäessä on H-risteys.

2§ Sporalogian I-tason suorittanut pelaaja aloittaa. Ellei kelläkään pelaajista ole tätä sertifikaattia, arvotaan aloittaja heittämällä valaistunutta noppaa.

3§ Omalla pelivuorollaan pelaaja heittää ensin valaistunutta noppaa kaksi kertaa ja laskee yhteen saamansa silmäluvut. Summa on pelaajan Numero Logia. 4§ Pelaaja voi käyttää saamansa Numero Logian vapaasti kolmen pelimerkkinsä siirtämiseksi. Esimerkki: Numero Logia on 8; pelaaja siirtää yhtä pelimerkkiään 3, toista 4 ja kolmatta 1 askeleen.

5§ Jos pelaajan pelimerkki pysähtyy U- tai A-risteykseen, sitä ei enää saa siirtää: pelimerkki on transsendenssissa. 6§ Pelaaja pääsee HUU-HAA-konjuktioon, kun hänen pelivuorollaan yksi pelimerkki, kenen tahansa, on H-risteyksessä, ja vähintään kaksi pelimerkkiä, kenen tahansa, transsendenssissa.

7§ HUU-Haa-konjuktioon ensimmäisenä päässyt pelaaja voittaa koko pelin. Hänelle myönnetään sporalogian I-tason sertifikaatti, joka oikeuttaa hänet automaattisesti aloittamaan seuraavan pelin. Sertifikaatti on kirjoitettu automaattikirjoituksella.