KIRJAT

Risto K. Järvinen

salaliittoteoriat ovat vaarallisia mutta välttämättömiä

Ari-Elmeri Hyvönen & Niko Pyrhönen (toim.): Salaliittoteorioiden politiikat. Yhteiskuntatieteellisiä näkökulmia, Vastapaino, 2023. Will Sommer: QAnon. Salaliittokultin ytimessä. Bazar, 2023. Jukka Häkkinen: Salaliitot ympärilläni. Miksi totuus ei kiinnosta aivojamme? SKS, 2023.

SKEPTIKKO-LEHTI ESITTELEE kolme loppuvuonna ilmestynyttä salaliittoteoriakirjaa. Ensimmäinen niistä on tutkijatohtori Ari-Elmeri Hyvösen ja yliopistotutkija Niko Pyrhösen toimittama teos salaliittoteorioiden politiikasta, jossa on heidän lisäkseen tekstejä 11 kirjoittajalta.

Kirja on jaettu kolmeen osaan. 1. Demokratia, totuus ja salaliittoteoretisoinnin muodot. 2. Media ja salaliittoteoriat. 3. Salaliittoteoria osana poliittista järjestelmää. Teoksessa halutaan tarkastella salaliittoteorioita nimenomaisesti eri yhteiskuntatieteellisten ja humanististen tieteenalojen näkökulmasta ja ajantasaisen poikkitieteellisen tutkimuksen valossa. ”Ennen kaikkea olemme kiinnostuneita salaliittoteorioiden suhteesta politiikan ilmiöihin ja demokraattiseen järjestelmään”, Hyvönen ja Pyrhönen kertovat johdannossa.

Salaliittoteorioista on tullut erottamaton osa politiikkaa ja julkista keskustelua. Sellaisetkin salaliittoväitteet, jotka eivät suoranaisesti käsittele näkyviä poliittisia toimijoita, kuten lääketieteeseen ja ruoantuotantoon liittyvät salaliittoteoriat, viittaavat kuitenkin yleensä tavalla tai toisella vallankäyttöön ja piilotettuihin valtasuhteisiin. Valta puolestaan kytkeytyy kysymyksiin vastuusta, oikeudenmukaisuudesta ja vapaudesta, ja siksi valtaan liittyvät kysymykset ovat aina joko avoimen poliittisia tai sellaisia, jotka voidaan tuoda poliittisen arvioinnin pariin eli politisoida.

Eräs kirjan keskeinen käsite liittyy ajatukseen salaliittoteoretisoinnissa viime vuosina tapahtuneesta muutoksesta. ”Uuskonspirasismissa” kyse on siitä, että salaliittojen kehittelyssä nähdään entistä vähemmän vaivaa, sillä niiden ei ole tarkoitus olla älyllisesti vakuuttavia, vaan aiheuttaa alkukantaisia reaktioita poliittisissa vastustajissa ja oman ryhmän sisällä.

Politiikassa salaliittoteoretisoinnin haittavaikutuksiin liittyvät uhkakuvat ovat usein järisyttävämpiä kuin muilla elämänaloilla. Ilmastonmuutosta koskevat salaliittoteoriat ovat tästä silmiinpistävin esimerkki. Siirtymä kohti ekologisesti kestävää yhteiskuntaa on Hyvösen ja Pyrhösen mukaan ehkäpä merkittävin haaste, jonka poliittiset yhteisöt ovat maailmanlaajuisesti koskaan kohdanneet. Tällä saralla salaliittoteorioiden vaikutusvalta on paitsi poikkeuksellisen suurta, myös erityisen vaarallista. Sellaisten salaliittoteorioiden kannattaminen, jotka kieltävät esimerkiksi ilmastonmuutosta koskevan tieteellisen konsensuksen, saattaa kriittisellä tavalla hidastaa poliittista päätöksentekoa.

Salaliittoteorioiden kannatusta voidaan pitää huolestuttavana myös riippumatta siitä, koskeeko niiden varsinainen sisältö ihmisten ja kansakuntien kohtalonkysymyksiä. Salaliittoteorioiden kannattamisella vaikuttaa nimittäin olevan yhteys radikalisaatioon ja taipumukseen hyväksyä väkivalta osana poliittista toimintaa. Mielekäs demokraattinen keskustelu edellyttää kansalaisilta jonkinasteista jaettua todellisuuskäsitystä, eli yhteistä näkemystä siitä, mikä on faktuaalisesti totta, kenen hallussa valta on ja millaisia tavoitteita politiikassa ajetaan.

Yksinkertaisia ratkaisuja salaliittoteoreettisen sisällön negatiivisia vaikutuksia vastaan ei ole. Kirjan johtopäätös on, että sama asia, jota salaliittoteoriat osaltaan uhkaavat – demokratia – on myös lääke niiden leviämisen hillitsemiseksi. ”Keskeisenä salaliittoteorioiden ja muun disinformaation vetovoimaa heikentävänä tekijänä voidaan pitää aidosti moniäänistä julkista keskustelua”, Hyvönen