Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 4/2023

Jumala sai kilpailijan

Risto K. Järvinen

MIELENKIINTOISIN KOHTAAMINEN Hengen ja Tiedon messuilla tapahtui itselleni ennestään tuntemattoman Janne Koivuniemen kanssa. Hän oli paikalla messuvieraana, ja kulki koulun käytävillä mukanaan laukullinen itse kirjoittamaansa, taittamaansa ja julkaisemaansa lehdykkää Vartiantornia. Kyseinen julkaisu on parodia Jehovan todistajien Vartiotornista. Se kertoo Ktulhu-Jumalasta ja Hänen joka päivä kasvavasta valtakunnastaan. Ktulhu viittaa kirjailija H.P. Lovecraftin luomaan jumalaolentoon Cthulhuun.

Lehden kakkossivun tietolaatikon mukaan Vartiantorni-lehden tarkoituksena on paitsi tuottaa kunniaa Ktulhu-Jumalalle, koko maailmankaikkeuden hallitsijalle, myös lohduttaa ihmisiä uutisella, että Ktulhun valtakunta tekee pian lopun kaikesta, mistä haluaa ja muuttaa maan orjakunnakseen. ”Pyhien taulujen löydyttyä Hulluuden vuorilta ja meille annetun ihmisen nahasta tehdyn pyhän kirjan Necronomiconin voimalla ihmiskunta tulee tietoiseksi paikastaan luomakunnassa.”

Necronomiconiin voi lehden mukaan luottaa, koska Necronomiconissa sanotaan, että se on luotettava.

”Pitäisikö meidän rukoilla?” lehdessä kysytään. Vastaus kuuluu: ”Ainahan voi rukoilla, mutta Suuri Jumala Ktulhu ei meitä kuuntele, velvollisuutemme on vain totella ja olla ylemmän ravintona.” Lehdessä kysytään myös: ”Tiesitkö, että Ktulhun seuraajia ja jälkeläisiä on jo kaikissa maissa, ja sinustakin voi tulla hyvä uhri, vaikket itse uskoisikaan itseesi?”

Vartiantorni on kuvitettu runsaasti ja värikkäästi. Lehti herätti messuilla Koivuniemen tavanneet skeptikot pohtimaan, voisiko myös Skepsis käyttää parodiaa valistustyössään. Mikä ettei!

”EN TÄYTÄ TIEDON AUKKOJA USKOLLA”

JANNE KOIVUNIEMI KERTOO Skeptikko-lehdelle harrastaneensa fantasiatyyppistä valokuvausta toistakymmentä vuotta (gothic.fi). Hän on suunnitellut myös tarotkortit, jotka edustavat samankaltaista kuvamaailmaa. ”Ne ovat viihteelliset, niissä ei ole ennustusfunktiota.”

Koivuniemen suhde rajatietoon on skeptinen, mutta ei torjuva. Hän tuntee, että on olemassa paljon enemmän kuin näemme ja tiedämme. ”Esimerkiksi jokin elämänvoima pitää kaiken – niin kuin esimerkiksi minut – kasassa ja itseni näköisenä, vaikka atomit vaihtuvat, eikä minulla itselläni onneksi ole valtaa siihen. Minätietoisuuteni ei sitä tee, mikä voima se siis on?”

Koivuniemi sanoo, että on monia asioita, joista hän ei tiedä mitään, mutta hän ei täytä aukkoja uskolla.

Vartiantornin hän teki, jotta voisi sujauttaa sen joskus salaa Vartiotornien lomaan Jehovan todistajien messupöydällä. Sitten tuli mieleen, että lehtiä voisi myös jakaa Hengen ja Tiedon messuilla.

Hän ei ymmärrä, että joku suuttuu, jos maailmankuvaa haastetaan. Sitähän pitää haastaa! ”Miten totuutta voisi millään lailla kumota tai halventaa? Miten kaiken luonutta Jumalaa, jos sellainen on, voisi pilkata?”

Koivuniemi lupaa postittaa lehtiä kiinnostuneille asevelihintaan. Niitä voi tiedustella osoitteesta gothictones@gmail.com.

”huumoria Aina Olla Pitää”, Sanoo Janne Koivuniemi.*** ***kuvassa Hänen Käyntikorttinsa Etupuoli.

Artikkeli lehden taitossa (PDF) »

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 4/2023. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Meitä tarvitaan edelleen!
Minä, skeptikko
Ruotsalainen skeptikko Dan Katz: Meitä tarvitaan – enemmän kuin koskaan
Aikamme tarvitsee hidasta tietoa
Faktabaarille valtionpalkinto
Tutkittu juttu: Onko lihansyönnin terveysriskejä liioiteltu?
Quo ivisti, Skepsis?
Skepsis palasi messuille
X-palvelu, misinformaation tehomylly
Paljon puhetta ilmastonmuutoksesta
Jose Ahosen kiertue: Sukellus esoterian mustaan liejuun
Tieteen valepuvussa
Salaliittoteorioiden politiikat
Salaliitot ympärilläni
Ilmasto-oivalluksia
Päin elämää
Mies, jota ei uskottu
Vastine: Skepsis edelleen tunnettu tieteellisen näkökulman puolustamisesta – myös transasioissa
Argumentaatiovirheet kertovat argumenttien puutteesta
Huomioita sukupuolidysforian lääkitsemisestä

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit