”argumentum ad soveticum on argumentointivirhe, joka tarkoittaa sitä, että koska neuvostoaikana esoteerisuus ja uskonto olivat virossa halveksittuja, niin jokainen, joka hyökkää niitä vastaan, on neuvostoajan jäänne ja kannattaa stalinistisia keinoja toisinajattelijoiden eliminoimiseksi,” kirjoittaa virolainen skeptikko martin vällik.

JOSSAIN VAIHEESSA ELÄMÄÄNI mietin vakavasti, oliko maailmaa olemassa ennen tietoisuuteni heräämistä. Puhuvatko muut minua vanhemmilta tai ainakin isommilta näyttävät ihmiset totta, kun väittävät olleensa olemassa jo ennen syntymääni, vai ovatko he osa salaliittoa, jonka tarkoitus on jättää vaikutelma, että maailma todellakin oli olemassa jo ennen minua? Ja jos voisin syntyä uudelleen, syntyisinkö tulevaisuudessa vai ehkä menneisyydessä, vai olisinko määrätty toistamaan samaa elämää, kunnes sen kerran elän oikein? Mutta sitten kasvoin, kävin kouluja ja niin edelleen.

Virallisten papereiden ja vanhempieni muistojen mukaan synnyin vuonna 1970 Tallinnassa, joten olen nyt 53-vuotias, mutta tunnen itseni enemmän tai vähemmän 25-vuotiaaksi.

Suurimman osan elämästäni olen työskennellyt lehtimainonnan parissa. Sen jälkeen, tähän päivään asti, olen toiminut koulussa fysiikanopettajana. Lisäksi olen pienyrittäjä tähtitieteellisten optisten tuotteiden alalla (teleskoop.ee) sekä valokuvataiteilija. Erityisen usein kuvauskohteeni on Kuu, ja tälläkin hetkellä gallerioissa on esillä kaksi näyttelyä kuukuvistani. Perheessäni on kasvanut kaksi lasta, ja toivottavasti tulen isoisäksi pian.

ELÄMÄNVIISAUTTA ISOISÄLTÄ

ELIN LAPSUUTENI Viron sosialistisessa neuvostotasavallassa 1970- ja 1980-luvun pysähtyneisyyden aikana. Isäni työskenteli ”rakennuslaitoksessa” (jota ei neuvostoaikana voitu kutsua ”yritykseksi” tai ”liiketoiminnaksi”). Perheemme talous oli isän työn takia vakaa, joten äitini saattoi jäädä kotiin.

Puolet vuodesta asuimme maalla isoäidin tilalla, jossa oli lehmiä, lampaita, kanoja, kasvimaita, perunapeltoja, karjan paimentamista, kitkemistä, sadonkorjuuta. Isoäiti, rauha hänen muistolleen, oli nähnyt tarpeeksi elämän helvettiä: toisen maailmansodan kauhut, perheenjäsenten karkotukset ja kuoleman kaukana kotoa, omaisuuden takavarikoinnin, koko elämäntavan ylösalaisin kääntämisen, tulipalon, lapsen kuoleman jne. Hänen suustaan ei tullut yhtäkään sanaa, joka olisi viitannut Jumalaan tai uskomiseen.

Kylässä eli yksi perhe, josta sanottiin, että he ovat uskovaisia. Se oli erikseen mainitsemisen arvoinen asia ja sitä seurattiin ihmetellen. Kerrottiin, että perheen isä hakkaa lapsiaan juuri uskonnon takia, ja siksi lapset ovat henkisesti raunioina. Uskovaisuuteen suhtauduttiin siis ”kierosti ja vinosti”, mutta ei neuvostoaikaisen ateismikasvatuksen vuoksi, sillä isoäitini oli käynyt koulut jo silloin, kun Viro vielä oli itsenäinen tasavalta.

Myös isänpuoleisen suvun isotäti oli uskovainen. Sekin oli hieman ihmeellistä, taustalla oli traaginen henkilökohtainen tarina, josta lapsille ei kerrottu tarkemmin. Merimiesisoisäni sen sijaan pilkkasi ja ärsytti uskovaisia hiidenmaalaisella huumorillaan. Voisi jopa sanoa, että ranskalaisen Jean Effelin (1908-1982) sarjakuvakirjat maailman ja ihmisen luomisesta, jotka isoisä antoi luettavakseni, muovasivat maailmankuvaani pitämään Jumalaa vitsinä. Toisaalta isoisän tarinat avaruudesta, tähtitaivaasta, arvoituksista, sanaleikeistä, lorulauluista ja nikkaroinnista välittivät tervehenkistä elämänviisautta, johon kannattaa nojautua ja luottaa.

Luultavasti sain sekä isoisältä että vanhemmalta veljeltäni ymmärryksen, että jos jotain tapahtuu, syytä tulee etsiä luonnollisesta selityksestä, eikä laittaa tapahtumia ihmeiden ja yliluonnollisten olentojen piikkiin.

FLIRTTAILUA HENKISTEN SUUNTAUSTEN KANSSA

RATIONAALISEN AJATTELUN SIEMEN oli siis läsnä jo lapsuudessani, mutta aikuiseksi kasvaminen tuo uusia tunteita, kokemuksia ja tilanteita, joille ei vielä ole sanoja. Oman paikan löytäminen tai luominen on vaikeaa, joskus toivotonta, ja silloin on tärkeää, ketkä osuvat kohdalle antamaan henkisiä neuvoja ja ohjausta herkälle mielelle.

Minulla oli kiusaus paeta todellisuutta, sukeltaa esoteeriseen eskapismiin, sitoutua johonkin guruun, joka näyttäisi oikean henkisen tien. Jopa kirkkoon liittyminen tuntui houkuttelevalta, ei niinkään Jumalan tai uskon vuoksi, vaan pitkien perinteiden, selkeiden vakiintuneiden näkemysten ja hierarkian vuoksi.

Tällainen flirttailu henkisten suuntausten kanssa johdatti minut kuitenkin enemmän taiteen suuntaan: avaamaan omia luovia porttejani, katsomaan sisäänpäin, tuntemaan ihmisten välisten suhteiden salaperäisiä polkuja. Mutta jokin esti minua täysin sukeltamasta taiteen koloon, jäin roikkumaan reunalle. Ajattelin, että ehkä henkimaailmassa sittenkin on jotain sellaista perustavaa laatua olevaa, jonka erityislahjakkaat ihmiset pystyvät välittämään meille tavallisille kuolevaisille.

Tämä aika elämässäni sattui yhteen Viron toisen itsenäistymisen jälkeisen yhteiskunnallisen vapautumisen kanssa, jolloin kaikki aiemmin kielletyt ja halveksitut liikkeet, ajatukset ja elämäntunteet pääsivät irti kuin vasikat kevätlaitumelle. Tuoreessa vapaudessa on paljon sekasortoa, ja tätä sekasortoa yrittävät opportunistit kääntää omaksi edukseen. Esimerkiksi valtaapitävien lähipiirissä liikkui idea, että valtion pitäisi palkata tuhat meditoijaa, joiden toiminnan tuloksena tulisi olla yhteiskunnallisen rauhan luominen, rikollisuuden väheneminen, yleisen onnen ja hyvinvoinnin lisääntyminen.

TOTUUS VAPAUTTAA?

TODELLINEN SKEPTINEN HERÄÄMISENI oli kuin ilmestyskokemus. Ennen sitä uskoin jotenkin, että ihmeteot ovat mahdollisia ihmeellisiä kykyjä omaavien ihmisten avulla, mutta parin viikon intensiivisen jakson ja tunnemyllerryksen jälkeen en uskonut enää yhtään sellaisiin. Tämä oli kokemus, jota en ole täysin vieläkään sulattanut ja jota en ole valmis julkisesti jakamaan.

Tyhjensin henkisen hyllyni ja aloin täyttää tätä tyhjiötä tieteellisillä käsitteillä henkisestä manipuloinnista, ryhmädynamiikasta, ajatusvirheistä, argumentoinnista ja muusta sellaisesta. Kaikki tämä tuntui jännittävältä. Aluksi harjoitin uusia tietojani ja taitojani aktiivisilla foorumeilla, joissa keskusteltiin ufoista, hengistä, kreationismista, guruista, selvänäkemisestä, parantamisesta, aiemmista elämistä ja kaikesta muusta, mikä piti esoteerisuudesta kiinnostuneet hereillä. Vastikään heränneen henkisen selkeyteni innoittamana yritin käyttää tätä valoa näyttääkseni myös muille tien, koska ”totuus vapauttaa”. Voi, kuinka herkkäuskoinen ja naiivi olinkaan! Onneksi olen sellainen vähän vieläkin. Pian kehittyi ajatus esittää löytöjäni jotenkin systemaattisemmin. Verkkosivujen rekisteröimiseen tarvittiin tuolloin (v. 2007) juridisen henkilön olemassaolo: siitä vaatimuksesta sai alkunsa yleishyödyllinen yhteisö MTÜ Eesti Skeptik ja verkkosivusto skeptik.ee. Esimerkkiä otettiin järjestöistä USA:ssa, Australiassa, Isossa-Britanniassa, Saksassa ja myös Suomessa.

Järjestimme mediaesiintymisiä. Jaoimme Skepsiksen Huuhaa-palkintoa vastaavaa Umbluu-palkintoa näyttävästi. Minusta tuli paikallisen skeptisen liikkeen keulakuva. Sensaatiolehdet ristivät minut hellästi Viron johta- vaksi skeptikoksi. Toiminta oli alkuvuosina niin näkyvää, että vuonna 2009 Viron valtio palkitsi skeptik.ee:n toiminnan myöntämällä minulle kansallisen tieteen popula- risoija -palkinnon.

Media oli tuolloin erittäin epätasapainoinen. Jokainen jännittävä niin sanottu ”henkinen menetelmä” sai suotuisaa mediahuomiota ilman minkäänlaista kritiikkiä, ja vaihtoehtoisen lääketieteen kanssa tekemisissä oli oikeita lääkäreitä ilman kollegoidensa julkista paheksuntaa. Nykyään tilanne on hieman muuttunut. Esimerkiksi lääkärijärjestöt ottavat aktiivisesti kantaa huijaushoitoja vastaan ja yrittävät informoida ihmisiä niiden mahdollisista haittavaikutuksista. Toimittajat osaavat jo pyytää asiantuntijoilta lisäkommentteja, kun jonkin palvelun tai tuotteen mainoksessa esitetään rohkeita lupauksia. Jopa virallisiin toimenpiteisiin on ryhdytty, vaikka lainsäädäntömme ei tällä hetkellä anna liikaa mahdollisuuksia huijareiden toiminnan rajoittamiseen.

SKEPTIKKOJÄRJESTÖN TOIMINTA HIIPUNUT

SKEPTIK.EE oli pitkälti henkilökohtainen blogini asioiden muistiin tallentamista varten. Toki mukana oli myös muita kirjoittajia ja avustajia. Suurempaa organisaatiota, joka ei olisi yhteydessä henkilööni, ei sen ympärille kehittynyt. Monien aiheiden osalta ympyrä on kohdaltani sulkeutunut. Olen päässyt entisestä henkisestä ambivalenssistani vakaammalle pohjalle, ja siksi skeptik.ee:n toiminta on tänään melko vähäistä. Kommentoin ajoittain jotakin aihetta järjestön Facebook-sivulla ja vielä toisinaan minut kutsutaan kommentoimaan asioita johonkin ohjelmaan.

Tarvitaanko skeptisiä yhdistyksiä nykyään? Jokainen organisaatio, eli siinä olevat ihmiset arvioivat tarpeitaan, eikä ole mitenkään outoa, jos organisaatiot pienentyvät tai supistavat toimintaansa olosuhteiden muutosten vuoksi. Ihmiset ovat kuitenkin edelleen skeptisiä, jatkavat osaamiensa toimintojen tekemistä, kommunikoivat keskenään tarpeen mukaan jne. Tietenkin virallinen organisaatio antaa joskus sanoille ja näkökannoille suuremman painoarvon – esimerkiksi silloin, kun lainsäätäjät pyytävät lausuntoja. Tietyissä tapauksissa, jolloin on välttämätöntä käynnistää jokin yhteiskunnallinen muutos, organisaatio ja työnjako ovat myös tarpeen.

Tällä hetkellä vaikuttaa onneksi siltä, että Virosta löytyy monilta erikoisaloilta hyviä skeptisiä asiantuntijoita, joilta saa asiantuntevia kommentteja. Nämä tuovat skeptistä viestiä kukin omalla tavallaan ja tyylillään sekä eri kohderyhmiä tavoittaen. Ei pitäisi antaa vaikutelmaa, että skeptikot ovat jonkinlaisia ”viisaita vanhoja miehiä”, jotka tietävät, miten asiat todella ovat ja miten niiden pitäisi olla. Monimuotoisuus on tärkeää – tarvitsemme nuoria, vanhoja, naisia, miehiä, eri kansallisuuksien ja kulttuurien edustajia, monenlaisia ammattilaisia jne.

Skeptikkona toimiminen voi olla rankkaa. Koska skeptik.ee oli niin henkilökohtainen minulle, olin myös henkilökohtaisesti haavoittuvainen sen suhteen. Hörhöjen yksi suosikkitekniikoista on hyökätä vastustajansa henkilöä vastaan (argumentum ad hominem). Sainkin kokea muun muassa uhkauksia oikeusjutuilla ja minuun yritettiin vaikuttaa myös läheisteni kautta.

Löysin myös uuden argumentointivirheen – argumen- tum ad soveticum. Se tarkoittaa sitä, että koska neuvostoaikana esoteerisuus ja uskonto olivat halveksittuja ja ateismi oli niin sanottu valtion uskonto, niin jokainen, joka hyökkää esoteerisuutta ja uskonnollisia organisaatioita vastaan ja kannattaa ateismia, on neuvostoajan jäänne ja kannattaa myös stalinistisia keinoja toisinajattelijoiden eliminoimiseksi.

PUTIN PELASTAA IHMISKUNNAN?

SUURET YHTEISKUNNALLISET MULLISTUKSET, kuten koronapandemia ja Putinin aloittama sota Ukrainaa vastaan, ovat nostaneet ja nostavat edelleen esiin erilaisia henkilöitä ja ajatuksia yhteiskunnan syvästä päädystä. Nämä henkilöt pyrkivät löytämään merkityksiä uusille tilanteille ja tunnistamaan niihin piilotettuja kaavoja. Tilanteessa, jossa tietoa on saatavilla niukasti, nousevat esiin ja saavat uutta voimaa teoriat, joihin ei rauhallisempina aikoina edes kiinnittäisi huomiota, koska ne vaikuttavat niin ilmiselvästi mielettömiltä. Kuitenkin laajamittainen epävarmuus saa nämä selitykset näyttämään joillekin järkeenkäyviltä.

Esimerkiksi eräs paikallinen tuonpuoleisen kanssa kommunikoija julisti, että Putinin piti tunkeutua Ukrainaan ja panna henkilökohtainen maineensa pantiksi ihmiskunnan pelastamiseksi vielä pahemmalta – kasaarimafialta ja Yhdysvaltain biologisilta aseilta, joita kehitettiin Ukrainassa sijaitsevissa biolaboratorioissa. Putin ei tämän meedion mukaan välitä henkilökohtaisesta hyödystä, vaan tekee ihmiskunnalle itseuhrautuvan palveluksen. Eikä venäläisten suorittamia asuintalojen pommituksia ja siviilien tappamisia ole tapahtunut, ne ovat vain propagandaa venäläisten esittämiseksi huonossa valossa.

Kansallisella tasolla puhutaan paljon medialukutaidosta, laaditaan ohjelmia ja järjestetään koulutuksia opiskelijoiden ja haavoittuvien ihmisten tavoittamiseksi. Jotkut ryhmät voivat esimerkiksi heikon kielitaidon vuoksi helposti joutua harhaanjohtavan tiedon ja vihamielisen propagandan vaikutuksen alle. Suuri itänaapurimme on immunisoinut meidät tietynlaista propagandaa vastaan, mutta liian ylimielisiä meidän ei pidä olla. Meidän pitää pysyä valppaana.

Järvinen Risto K.

LUETTELO ELÄMÄN TARKOITUKSESTA

TERVEISIÄ SUOMEEN? Olen käynyt Suomessa skeptikoiden vieraana muun muassa Jyväskylän kesässä vuonna 2006. Skepsis taas on käynyt Tallinnassa kevätretkellä ainakin vuosina 2007 ja 2011. On aina mukavaa tavata muista maista ihmisiä, joilla on samanlaiset kiinnostuksen kohteet. Muistan kiitollisuudella yhteistyötä Suomen skeptikkojen kanssa. Tärkeänä välittäjänä tuolloin toimi Skepsiksen ainaisjäseneksi kutsuttu Kulle Raig.

Skepsis tosiaan oli yksi niistä ryhmistä, joiden toimintaa seurasin ja josta etsin esimerkkiä MTÜ Eesti Skeptikun perustamiselle. Odotan edelleen innolla Skeptikko-lehteä, jonka luen aina kannesta kanteen.

Elämääni muuttanut kokemus? Lapsen syntymä, isäksi tuleminen.

Mikä on elämän tarkoitus? Kerran toivoin, että elämän tarkoitus ilmestyisi minulle fanfaarien ja ilotulitusten saattelemana. Sitten menin kouluun ja kasvoin isommaksi, ja nyt elämän tarkoitus löytyy ruohonkorresta, tähtitaivaasta, rakkaudesta, lapsista, lätäköstä, tammenterhosta, koivunrungosta, hämähäkinseitistä, uudesta kamerasta, vihreästä vallankumouksesta, katseesta, kosketuksesta, hautausmaalta, valokuvanäyttelyn pystyttämisestä. Huom. Luettelo ei ole tyhjentävä.

artikkelin On Suomentanut Viron Kielestä pertti Laine.

Uskomaton hajukone

SKEPSIKSEN kevätretki suuntautui vuonna 2007 Tallinnaan. Suomalaiset skeptikot tapasivat virolaisia kollegoitaan tilaisuudessa, joka järjestettiin Soomi Instituutissa. Vierailun isäntänä toimi Viroon juuri Skeptik-yhdistyksen perustanut Martin Vällik, joka valitteli sitä, kuinka vaikeaa järjestöön oli ollut saada mukaan aktiivisia toimijoita. Tarvetta olisi ollut, sillä kun maassa vieraili edellisenä vuonna USA:n presidentti George W. Bush, paikallinen pommiryhmä tutki rakennuksia Sniffex-laitteella, joka käytännössä on pelkkä taikavarpu.

Skeptikko-lehdessä 2/2007 julkaistussa kuvassa Tallinnasta näkyy, kuinka skeptikot suhtautuvat skeptisesti kaikkeen, myös ravintolalaskuun. Kuvassa vasemmalta Martin Vällik, Otto J. Mäkelä, Kulle Raig ja Matias Aunola.