Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 4/2023

Salaliitot ympärilläni

ja Pyrhönen kirjoittavat. ”Mikäli tieto- ja faktapohjaisessa keskustelussa on tarjolla riittävästi ideologista moninaisuutta, vähenee tarve etsiä vaihtoehtoja salaliittoselityksistä ja -väitteistä.”

QANON: VAARALLINEN HENKILÖKULTTI

YHDYSVALTALAINEN THE DAILY BEAST -LEHDEN politiikan toimittaja Will Sommer on seurannut QAnonliikettä sen alkuvaiheista asti ja joutunut itsekin salaliittolaisten maalituksen kohteeksi. Teostaan varten hän on haastatellut liikkeen kannattajia ja heidän lähipiiriään. ”Tuloksena on hyytävä kuvaus siitä, mihin salaliittoteoria yhdistettynä populismiin ja sosiaaliseen mediaan voi johtaa”, kirjan takakansi kertoo. Se johti mm. henkiä vaatineeseen mellakkaan Washingtonissa 6. päivä tammikuuta 2021, kun vaalit hävinnyttä Donald Trumpia tukevat mielenosoittajat ja QAnonin kannattajat yrittivät väkivalloin vallata Yhdysvaltain kongressitalon.

Syvällä sisimmässään QAnon-liikkeellä on Sommerin mukaan yksinkertainen viesti: maailmaa hallitsee saatanaa palvovien kannibalististen pedofiilien muodostama salaliitto, joka koostuu demokraattisen puolueen, Hollywoodin ja kansainvälisen rahoitusalan ihmisistä, jotka käyttävät lapsia hyväkseen ja juovat rituaaleissaan jopa heidän vertaan. Yhdysvaltain asevoimat on värvännyt Donald Trumpin pyrkimään presidentiksi ja vastustamaan tuota elitistien muodostamaa läpipahaa joukkiota. Jonakin päivänä aivan kohta hän tulee siivoamaan tieltään kaikki vastustajansa väkivaltaisessa ja katarttisessa tapahtumassa, jota kutsutaan nimellä ”Myrsky”, jolloin hänen vihollisensa joutuvat joko vankilaan Guantanamo Bayhin tai sitten kenttäoikeus teloittaa heidät. Kaikki maailmassa olevat ongelmat – mukaan lukien sinun henkilökohtaiset – tullaan lopullisesti ratkaisemaan.

Sommerin mukaan on vaikea tietää, miten QAnon, henkilökultti, joka on rakennettu Trumpin ympärille, tulee reagoimaan, mikäli Trump pyrkii jälleen presidentiksi. Kun Trump siirtyi syrjään kaikkivoipaisesta asemastaan politiikassa ja hänet estettiin sosiaalisessa mediassa ja pakotettiin tukeutumaan lehdistötiedotteisiin, jotta hän voisi rehvastella ja haukkua sen sijaan, että hän aikaisemmin saattoi twiitata, on QAnonuskovaisille luonnollisesti ollut vähemmän tarjolla aineksia, joiden vuoksi olla innoissaan. Sommer arvelee, että Trumpin kampanja vuonna 2024 voisi hyvinkin sytyttää QAnonin intohimot uuteen liekkiin ja antaa heille mahdollisuuden tuoda johtajansa jälleen valtaan.

AIVOT: HYVÄLLÄ ASIALLA

SKEPSIKSEN ENTISEN PUHEENJOHTAJAN (1999-2003) Jukka Häkkisen kirja tarkastelee salaliittoja havaintopsykologian näkökulmasta. Kirjan keskeisin viesti on, että käsitys salaliittoteoreetikoiden harhaisuudesta ja typeryydestä on vahvasti liioiteltu. Aivojen taipumus muodostaa salaliittoteorioita on seuraus selviytymistä edistävien aivomekanismien toiminnasta.

Häkkinen kirjoittaa, että on välttämätöntä, että uskomme salaliittoteorioihin. Salaliittouskomukset ovat osa aivojen evolutionaarisen, selviytymistä edistävän työkalupakin toimintaa. Sen välineiden avulla aivot hahmottavat todellisuutta tavalla, joka on satojentuhansien vuosien aikana edistänyt selviytymistämme.

Kirja on jaettu viiteen lukuun: 1. Metsästäjä-keräilijän aivot. 2. Arvailevat aivot. 3. Merkityksiä luovat aivot 4. Hyvän mielen aivot. 5. Salaliittoaivot.

Häkkinen mukaan metsästäjä-keräilijän aivot ovat sopeutuneet selviämään ympäristössä, joka on ollut nykymaailmaa epävarmempi ja satunnaisempi, jossa huono onni on voinut yhtäkkiä johtaa kuolemaan ja jossa on täytynyt pysyä optimistisena vakavista vastoinkäymisistä huolimatta. Tällaisessa ympäristössä kehittyneiden aivojen täytyy tarkkailla ympäristön uhkia ja mahdollisuuksia hiukan yliherkästi.

Arvailevat aivot tekevät tulkinnat ja päätökset nopeasti ja vain riittävän hyvin. Selviytyminen ja nopeus ovat usein tärkeämpiä kuin totuus. Nopeiden tulkintojen ja valikoinnin mekanismit ovat eräänlaisia älykkäitä arvauksia, joilla luovitaan tilanteista nopeasti läpi, mutta jotka toisaalta voivat johtaa salaliittouskomuksiin.

Merkityksiä luovat aivot tulkitsevat havaintoja tilannesidonnaisesti. Aivojen kehityksessä on oman turvallisuuden kannalta ollut olennaisen tärkeää ymmärtää muiden tunteiden, motiivien ja aikeiden vaikutus omaan asemaan ja tavoitteisiin. Vaikka joskus tämä arvailu pyörii niin ylikierroksilla, että havaitsemme illuusioita kulissien takaisesta juonittelusta, niin evoluution näkökulmasta salaliittoteoreetikko ei olekaan hörhö, vaan miljoonien vuosien karaisema selviytyjä, jonka sosiaalisten uhkien havainnointijärjestelmä etsii tehokkaasti heikkoja signaaleja uhkaavista liittoutumista.

Hyvän mielen aivot esittävät maailman lainmukaisena paikkana, jossa sattumalla ja huonolla tuurilla ei ole tilaa. Kun jotain ikävää sitten sattuu, esimerkiksi rakastettu prinsessa kuolee autokolarissa, aivot joutuvat venyttämään todellisuuden rajoja ja tarttumaan tiedonmurusiin, joiden perusteella sattuma häviää ja ikävien asioiden taustalta paljastuu pahantahtoinen salaliitto. Hyvän mielen aivot luovat mielenterveyttä suojaavan illuusiomaailman. Lievä epärealismi ja katteeton optimismi ovat toimintakykymme edellytys, mutta niiden sivuvaikutuksena syntyy alttius uskoa yliluonnollisiin ilmiöihin, arkipäivän magiaan, disinformaatioon ja salaliittoteorioihin.

Arvailevat aivot vetävät mutkia suoriksi, merkityksiä luovat aivot keksivät kulissien takaisia toimijoita ja hyvän mielen aivot pitävät toimintakykyä yllä. Mekanismien yhteistyön tuloksena syntyvät salaliittoaivot, jotka ovat niin virittyneitä salaliitoille, että aivojen voidaan sanoa suorastaan rakastavan salaliittoteorioita.

Häkkisen mukaan ei ole olemassa tiettyjen persoonallisuuspiirteiden, ajattelun oikopolkujen ja elämänhistorian yhdistelmää, joka aina tuottaisi salaliittoteorioita viljelevän henkilön. Vähäinen koulutus ja taipumus uskoa yksinkertaisiin selityksiin ennustavat salaliittouskomuksia, mutta näiden ohella tarvitaan kokemus puuttuvista vaikutusmahdollisuuksista yhteiskunnassa ja kokemus omasta alhaisesta sosiaaliluokasta.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 4/2023. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Meitä tarvitaan edelleen!
Minä, skeptikko
Ruotsalainen skeptikko Dan Katz: Meitä tarvitaan – enemmän kuin koskaan
Aikamme tarvitsee hidasta tietoa
Faktabaarille valtionpalkinto
Tutkittu juttu: Onko lihansyönnin terveysriskejä liioiteltu?
Quo ivisti, Skepsis?
Skepsis palasi messuille
Jumala sai kilpailijan
X-palvelu, misinformaation tehomylly
Paljon puhetta ilmastonmuutoksesta
Jose Ahosen kiertue: Sukellus esoterian mustaan liejuun
Tieteen valepuvussa
Salaliittoteorioiden politiikat
Ilmasto-oivalluksia
Päin elämää
Mies, jota ei uskottu
Vastine: Skepsis edelleen tunnettu tieteellisen näkökulman puolustamisesta – myös transasioissa
Argumentaatiovirheet kertovat argumenttien puutteesta
Huomioita sukupuolidysforian lääkitsemisestä

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit