Tieteen valepuvussa

Petri Paavilainen: Tieteen valepuvussa. Mitä pseudotiede on ja miksi siihen uskotaan? Gaudeamus, 2023.

STROLOGIA, parapsykologia ja erilaiset uskomuslääkinnän muodot ovat esimerkkejä opeista, joita usein pidetään pseudotieteenä, tieteen valepukuun verhottuna hölynpölynä. Kiistanalaiset teoriat kiehtovat monia. Osa niistä on helppo huomata silkaksi huuhaaksi, mutta toisinaan se on vaikeampaa. Pseudotiede ei ole sama asia kuin virheellinen tai huono tiede. Mitä se siis on ja mistä sen tunnistaa? ”Tieteenhistorioitsija Michael D. Gordin on huomauttanut, ettei tunneta ainuttakaan tutkijaa, joka olisi itse ilmoittanut olevansa pseudotieteilijä: yksikään tutkija ei aamulla herätessään ajattele itsekseen, että ’lähdenpä tästä pseudolaboratoriooni tekemään pseudokokeita vahvistaakseni pseudoteorioitani pseudofaktoilla’. Nekin, joita tiedeyhteisö pitää pseudotieteilijöinä, katsovat itse tekevänsä tiedettä. Miten pseudotiede eroaa virheellisestä, väärennetystä tai hylätystä tieteestä, epätieteestä, ei-tieteestä, ’rajatieteestä’, vakiintuneiden tieteellisten näkemysten ja menetelmien kyseenalaistamisesta (esimerkiksi rokotusten vastustajat tai ilmastonmuutoksen kieltäjät) tai yleisestä tiedevastaisuudesta?”, kirjassa pohditaan.

Petri Paavilainen, FT, dos., on tietokirjailija ja kognitiivisen neurotieteen yliopistolehtori Helsingin yliopiston psykologian ja logopedian osastossa. Hänen kirjansa käsittelee pseudotiedettä ilmiönä niin tieteenfilosofian, kognitiivisen psykologian kuin tieteenhistoriankin näkökulmista. Millaisilla kriteereillä rajaa oikea tieteen ja pseudotieteen välille on yritetty vetää? Kuinka tieteellinen ajattelu eroaa arkiajattelusta? Miten pseudotieteet hyödyntävät ihmisen tiedonkäsittelyn heikkouksia luodakseen uskottavuuden vaikutelmaa? Tällaisiinkin kysymyksiin Paavilainen etsii vastauksia.

Kirja keskittyy nimensä mukaan pseudotieteisiin. Tieteen ja pseudotieteen rajanvetoon kytkeytyvät tavalla tai toisella monenlaiset muutkin filosofiset ongelmat sekä psykologiset ja sosiaaliset ilmiöt kuten taikausko, magia, yliluonnolliset ja paranormaalit uskomukset, skientismi, tieteen ja uskonnon suhde, salaliittoteoriat, tiededenialismi sekä ”paskapuheen” ja ”totuudenjälkeisin ajan” kaltaiset, mediassakin paljon esillä olleet käsitteet. Näitä teemoja sivutaan kirjassa siltä osin kuin ne avaavat näkökulmia ja vertailukohteita pseudotieteeseen.

Uskomushoitoja, kuten akupunktio, kiropraktiikka, vyöhyketerapia, homeopatia, iirisdiagnostiikka, korvakynttilähoito, väriterapia, hopeavesi, reikihoito, enkelihoidot, parantavat kristallit ja henkiparantaminen yhdistää se, että niiden harjoittajat perustelevat menetelmiään maallikoille usein päällisin puolin vakuuttavilla argumenteilla, kuten holistisella lähestymistavalla, jossa mieltä ja kehoa hoidetaan kokonaisuutena, tai esittävät niiden perustuvan vuosituhansia vanhaan viisauteen. ”Yhteistä uskomushoidoille on se, ettei niiden toimivuudesta ole saatu yleisesti hyväksyttyä tieteellistä näyttöä. Pahimmillaan ne voivat viedä rahat ja terveydenkin, ainakin silloin, jos ne kieltävät potilaalta turvautumisen virallisen lääketieteen hoitomenetelmiin”, Paavilainen kirjoittaa.

Tieteeseen ja tieteelliseen tietoon ei hänen mukaansa pidä luottaa sokeasti, mutta ei myöskään suhtautua kyynisesti. Tiedeyhteisön konsenus jostain asiasta – aina silloin, kun sellainen on selkeästi osoitettavissa – on paras mahdollinen perusta päätöksenteolle. Tiede ei ole erehtymätöntä, eikä se etene suoraviivaisesti kohti totuutta vaan haarautuu monille poluille. Niistä useat voivat osoittautua umpikujiksikin.

”Tieteessä saa erehtyä, mutta todisteiden edessä tutkijan on oltava tarvittaessa valmis nöyrtymään. Jos paikkansapitämättömien teorioiden ei anneta siirtyä kunnianarvoisasti hylättyjen tieteellisten teorioiden joukkoon vaan niitä jääräpäisesti esitellään pätevinä, oltaneen jo alueella, jota voi perustellusti kutsua pseudotieteeksi. Pseudotieteet ovat kognitiivisia ja episteemisiä umpikujia, joilta niiden harjoittajat eivät suostu kääntymään.”

Tämä teos kuuluu ehdottomasti jokaisen paatuneen skeptikon kirjahyllyyn. Opuksen asiasanahakemistosta löytyy aiemmin mainittujen lisäksi lukemattomia skeptikoille tuttuja juttuja kuten esimerkiksi alkemia, antroposofia, argumentointivirheet, esoteerisuus, ESP, falsifiointi, Ganzfeld-kokeet, kognitiivinen dissonanssi, kreationismi, kvanttimystiikka, new age, Okkamin partaveitsi, okkultismi, plasebo, psykokinesia, selvänäkö, spiritualismi, telepatia, ufot, älykkään suunnittelun teoria.