Kirjat · Skeptikko 4/2023
Mies, jota ei uskottu
KIRJAT
”narsistisia huijareita ja harhaisia idiootteja”
Aarno Malin: Mies, jota ei uskottu, Atena, 176 s.

OIMITTAJA, kirjailija, FM Aarno Malin, 47, kertoo karmeista kokemuksistaan suomalaisen terveydenhuollon ja sosiaalitoimen syövereissä niin, että lukija hämmästelee joka käännettä. Voiko tämä olla totta: vuosikymmeni ä virkakunnan pompoteltavana ja lähes kidutettavana? Voiko noin pahasti sairastanut kirjoittaa näin hyvin ja sujuvasti? Kyllä voi, ja totta se on!
Malinin kirja on rohkea, avoin ja paljas sairaskertomus, mutta myös vahva selviytymiskertomus. Se ei ole omaelämäkerta, vaikka kertookin yhden ihmisen tuskaisesta taipaleesta kohti totuutta ja oikeaa diagnoosia. Päiväkirjat, tarkka asiakirjojen, diagnoosien ja reseptien dokumentointi tekee teoksesta uskottavan ja vaikuttavan. Huolellisuudella ja sinnikkyydellä kirjoittaja saa kusettajansa satimeen. Selviää esimerkiksi se, että Kelan vakuutuslääkäri ei ollut edes lukenut käsittelemänsä tapauksen papereita tai liitteitä! Silti hän teki Malinin kannalta kohtalokkaita päätöksiä.
Kovia kokenut Malin paljastaa, millaista valtaa pikkusieluiset, asioita ahtaasti tulkitsevat virkahenkilöt Suomessa käyttävät. Kaavoihinsa kangistuneet lääkärit ja muut virkaihmiset ovat pahimmillaan välinpitämättömiä, suorastaan tunteettomia kanssaihmisten kiduttajia. Onneksi aivan kaikki lääkärit ja hoitoalan ihmiset eivät ole Malinin tapauksessakaan aivan sysimustia.
Kaikki alkoi siitä, kun 17-vuotias lukiolainen sai outoja oireita: kivut lonkassa veivät ennen urheilullisen pojan lähes liikuntakyvyttömäksi keväällä 1993. Terveyskeskuslääkäri vain tuhahteli ja käski venytellä. Alkoi äärimmäinen terveydenhuollon hyppyytys lääkäriltä toiselle, röntgenistä fysiatrille, psykologille ja ties minne. Lääkärit eivät uskoneet, että kyseessä oli aito ja oikea vaiva, sairaus. Ankarasti koulukiusatun nuoren vaivoja pidettiin enemmän henkisinä kuin fyysisinä. Vasta melkein 20 vuotta myöhemmin selvisi, että potilas sairastaa pitkälle edennyttä, hoitamatonta selkärankareumaa.
Epäasiallinen kohtelu sekä väärät ja epätarkat diagnoosit johtivat epätoivoon, masennukseen, ja lääkekierteeseen. Kovia kipulääkkeitä kului vuosia ja niitä tarvittiin yhä enemmän ja yhä kovempia. Mies kertoo erilaisten opioidien vaikutuksista kuin alaan perehtynyt farmaseutti. Niin syvällä hän oli. Onneksi käytölle tuli stoppi. Lääkeriippuvuudesta irtautumiseen meni kaksi vuotta.
Malin ehti kokeilla myös vaihtoehtohoitoja. Nyt ne naurattavat, vaikka aikanaan olivat kokijalleen ikäviä, jopa kivuliaita ja tehottomia. Homeopaatti – nuori, energinen ja itsevarma nainen – määräsi potilaan oudolle dieetille. Erilaisten vaiheiden jälkeen Malin myönsi vihdoin itselleen, että homeopaatti oli pahimman luokan puoskari. Meridiaanien korjaajalla, henkiparantajalla ja shiatsussa käynnit Malin myös muistaa.
Epätoivoisena ihminen kokeilee lähes kaikkea. Eräällä shamaanikurssilla Alkio-opistolla ollut keski-ikäinen nainen suolsi kaikenlaista new age -soopaa. Hän väitti kuulevansa, kuinka kukka kiljaisi tuskasta, jos hän vahingossa astui sen päälle. Lisäksi hän väitti olleensa Malinin äiti edellisessä elämässäni. Malin uskoi! Hän oli nuori, sairas ja todella helposti vietävissä.
Kirjoittaja kokeili myös volgansientä, pellavansiemenlimaa ja ties mitä troppeja. Häneltä kului aamuisin pari tuntia kymmenen luonnonmukaisen ”lääkkeen” valmistamiseen ja nauttimiseen. Vähän myöhemmin ”äiti” suositteli hänelle raa’an perunan nauttimista joka aamu.
”Onneksi ymmärsin pian, että edellisen elämäni äiti oli seinähullu. Kaikki tapaamani ihmiset, jotka rahastivat tai ratsastavat henkimaailmalla, olivat joko narsistisia huijareita, harhaisia idiootteja tai molempia”, Malin kirjoittaa.
Jyväskyläläinen, Helsingissä nelisen vuotta elänyt Malin törmäsi ikävään ja epäasialliseen kohteluun lähes joka paikassa. Muutama asiallinen ja potilaistaan kiinnostunut lääkäri antoi toivoa. Juuri toivon varassa mies eli – ei yhteiskunnan tuella, vaikka sitäkin tippui, mutta vain murusia. Suurin toivon lähde oli ajatus kirjan kirjoittamisesta. Sillä mies jaksoi. Hän opiskeli kirjoittamista ja kehittyi siinä niin hyvin, että on nyt julkaissut kaksi kirjaa.
Malin on perehtynyt yhteiskunnan salattuun ja synkkään puoleen. Hänen esikoisteoksensa, tietokirja Pimeyden ytimeen (Atena, 2022) paljasti pimeän verkon rikollista sisältöä. Hän on ollut myös keskusrikospoliisin asiantuntijana Vastaamon tietomurtotapauksessa. Lisäksi hän on kirjoittanut muun muassa Suomen Kuvalehteen.
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 4/2023. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Meitä tarvitaan edelleen!
Minä, skeptikko
Ruotsalainen skeptikko Dan Katz: Meitä tarvitaan – enemmän kuin koskaan
Aikamme tarvitsee hidasta tietoa
Faktabaarille valtionpalkinto
Tutkittu juttu: Onko lihansyönnin terveysriskejä liioiteltu?
Quo ivisti, Skepsis?
Skepsis palasi messuille
Jumala sai kilpailijan
X-palvelu, misinformaation tehomylly
Paljon puhetta ilmastonmuutoksesta
Jose Ahosen kiertue: Sukellus esoterian mustaan liejuun
Tieteen valepuvussa
Salaliittoteorioiden politiikat
Salaliitot ympärilläni
Ilmasto-oivalluksia
Päin elämää
Vastine: Skepsis edelleen tunnettu tieteellisen näkökulman puolustamisesta – myös transasioissa
Argumentaatiovirheet kertovat argumenttien puutteesta
Huomioita sukupuolidysforian lääkitsemisestä
