Skeptikko · Skeptikko 3/2022
Raisa Räisästä häpäisemässä
AAVEDATA-RYHMÄ on kunnostautunut jälleen. Vuonna 2019 MTV:n Sub-kanavalla esitettiin ”Aaveiden jäljillä” -sarjaa, jossa haastateltiin kummituksia ns. ghostboxin tuottamaa valkoista kohinaa tulkitsemalla. Silloin tämä hörhöryhmä iski Turun linnaan ja muihin sinänsä harmittomiin kohteisiin, mutta nyt on etsitty kadonneita ihmisiä heitä itseään kuulustelemalla.
”Yhä löytämättä” -sarjaa esitettiin alun perin Aavedatan YouTube-kanavalla vuonna 2021, mutta ”suuren yleisön” tietouteen se iski, kun sarjaa alettiin esittää tv-kanava Inezillä kuluneena kesänä 2022. Sarjan toisessa jaksossa selvitetään 16-vuotiaan Raisa Räisäsen katoamista Tampereen keskustassa 16. lokakuuta 1999, joka lienee Suomen tunnetuin katoamistapaus. Mahdollisten hautapaikkojen liepeillä tallailevat Jupe Keskitalo ja Tuuli Nikki.
Harvoin olen nähnyt yhtä noloa ja raivostuttavaa ohjelmaa. Myötähäpeä on valtava, kun Keskitalo ja Nikki käyvät läpi kohteita, joissa Raisa on varmuudella katoamisiltanaan nähty. Vainajan muistoa kunnioittamatta he tekevät henkirikoksesta viihdettä, kun huutelevat typeriä kysymyksiä ja keksivät niihin vastauksia ghostboxin radioaalloilta löytämistä ja toistamista häiriöäänistä ja äänenpätkistä.
Todellisuudessa viestien kuulemista kohinasta pidetään eräänlaisena kuulopareidoliana, eli satunnaisten äänien tulkitsemisena sanoiksi tai puheeksi. Kyseessä on populaarikulttuurin levittämä pseudotiede.
Kysymyksiä esitetään autossa ja maastossa ja vastaukset saavat joskus Keskitalon ja Nikin niskakarvat pystyyn. ”Raisa Räisänen, pystytsä tulemaan istumaan tänne autoon meidän kanssa?” (Ei.) Raisa, kuuletko sä meidän äänen? (Jättebra.) ”Onko sun ruumis Armonkalliolla? (Näsi.)
Vastausten mukaan Raisa ei ollut katoamisiltana jenkkiauton kyydissä, mutta hänet pantiin väkisin jenkkiauton kyytiin. Raisa ei huutanut Armonkalliolla, mutta huudot Armonkalliolla olivat hänen. Päätekijä Raisan surmassa on Matti, mutta myös teoria naisparista on oikea. Ristiriitaisuuksia selitetään sillä, että myös murhaaja on tullut paikalle vastailemaan kysymyksiin ja sekoittamaan tutkintaa. ”Kaduttaa”, murhaaja sanoo ääni säristen.
Kaikki touhu tapahtuu pimeässä. Miksi? Koska maastossa huutelu ei kestä päivänvaloa? Koska päivänvalossa Keskitalo ja Nikki huomaisivat itsekin, miten lapsellista ja häpeällistä heidän hämärähommansa on? Koska pimeässä saa vaikuttavampaa ja myyvempää videokuvaa?
Aavedatan pelleilijät päättelevät, että Raisan ruumis saattaa vastausten perusteella olla Näsijärvessä. Raisa vastaa ”joo”, kun häneltä kysytään, kannattaako heidän etsiä häntä Suomen tunnetuimman hukkuneiden etsijän Reino Savukosken kanssa. Ohjelmassa haastateltu Savukoski kertoo, että oli etsimässä Raisaa jo 20 vuotta sitten. Hän myös paljastaa, että hänen pappansa oli Suomen paras selvänäkijä Aapo Savukoski ja että hän itse on löytänyt kahden hukkuneen ruumiit unessa saamiensa vinkkien perusteella.
Myös Raisa Räisäsen katoamisen tutkinnanjohtaja, KRP:n rikoskomisario Paavo Tuominen pitää Aavedatan toimintaa hyvän maun vastaisena. Poliisi saa hänen mukaansa säännöllisesti tietoja, joiden kerrotaan ilmaantuneen jollain yliluonnollisella tavalla. Kertaakaan tällainen vihje ei ole MTV:n uutisten (13.8.2022) mukaan johtanut jutun ratkeamiseen.
Artikkeli lehden taitossa (PDF) »
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 3/2022. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
”Valtiattarenne on kuollut”
Minä, skeptikko
Miksi nykynainen ryhtyy noidaksi?
Internet – ilmastoa kuormittava sähkösyöppö vai ei?
Ukko Kalevi pääsi televisioon
Valtsun tuolissa: Käyttääkö skeptikko ravintolisiä?
Raippaluodon merihirviö korskui ja huohotti
Slava Ukraini!
Karma puraisi Alex Jonesia
Kalorit, kalorit ja kalorit
Verta vuotava kuva ja muita outoja ihmeitä
Hotel California
Huuhaa-parodiaa Ristijärveltä
Päätöksenteon illuusiot
Naisia sademetsässä
Ekstremismiä, ostrakismia vai cancelointia?
Irma Hirsjärvi vastaa
