Skeptikko · Skeptikko 3/2022
Raippaluodon merihirviö korskui ja huohotti
Kesällä koko Suomi seurasi Itämerellä harhaillutta, Haminaan rantautunutta, matkaansa
jatkanutta ja lopulta Kotkaan hyytynyttä mursua. 1800-luvun lopulla seurattiin Raippaluodon
merihirviötä, jonka tavat ja pää muistuttivat skeptisten havaintojen mukaan hyljettä.
VESISTÖISSÄ ELÄVÄT KRYPTIDIT ovat hankalimpia. Niistä todisteita kaipaava ei voi tehdä kipsivaloksia jalanjälkeä etäisesti muistuttavista kuopista tai kerätä mitä tahansa oksiin tarttunutta karvaa, niin kuin vaikkapa lumimiehen tai isojalan metsästäjät. Kun vedenelävä kuolee, sen jäänteet katoavat pohjamudan sekaan. On turvauduttava vain havaintoihin. Ne taas ovat usein lyhytkestoisia säikyn kryptidin sukeltaessa syvyyksiin turvaan.
Tuhansien järvien maassa uskoisi olevan lukuisia havaintoja tuntemattomista vesipedoista. Kyllähän niitä onkin, mutta harva järvihirviö on saanut sen suurempaa huomiota. Useimmat havainnot on mediassa mainittu vain lyhyesti kuriositeetteina tai mätäkuun juttuina.
Ehkä tunnetuin järvihirviöistä on Loukusanjärven hirviö, jota etsimässä Taivalkoskella sukelteli Apu-lehden legendaarinen hurjapää Matti Jämsäkin. Oliosta tehtiin monia havaintoja, joiden mukaan se oli ehkä kahdesta kolmeen metriä pitkä, haarapyrstöinen ja väriltään vaalea. Jämsä ei petoa sukelluksillaan nähnyt.
Vaikka Loukusanjärven peto olikin tunnetuimmillaan 1950-luvulla, elävät tarinat siitä vieläkin. Vesipeto otettiin 1980-luvulla mukaan kylän markkinointiin. Loch Nessin veroinen turistirysä ei Loukusanjärvi ole, mutta hyvä tarina tekee muuten tavallisesta järvestä edes hieman mielenkiintoisemman.
Tieteelliseltä kannalta järvihirviöt ovat epäuskottavia olentoja. On tehty lukuisia arvioita siitä, riittäisikö Loch Nessin kokoinen järvi elättämään edes pientä populaatiota suurehkonkokoisia eliöitä. Järkevien arvioiden mukaan se tuntuu suorastaan mahdottomalta. Vaikka Suomessa on Loch Nessiä suurempiakin järviä, tuskin nekään riittävät hirviöpopulaation ylläpitämiseen.
Meret sen sijaan ovat suuria. Vielä nykypäivänäkään niitä ei tunneta läheskään yhtä hyvin kuin vedenpinnan yläpuolisia seutuja. Eikö meren syleilyyn voisikin kätkeytyä suurempikin tuntematon otus?
Merissä ihan tiettävästikin ui huonosti tunnettuja otuksia. Jättiläiskalmari ymmärrettiin omaksi, olemassa olevaksi lajikseen vasta 1800-luvulla. Ensimmäiset kuvat elävästä jättiläiskalmarista luonnollisessa elinympäristössään otettiin vasta 2000-luvulla.
Merellisistä kryptideistä kiehtovin on suuri merikäärme. Sellaisesta on tehty havaintoja Suomessakin. Olisi kummallista, jos ei olisi. Tuhansien järvien lisäksi maallamme on pitkä rantaviiva.
OOLANNIN SODASTA HIRVIÖJAHTIIN
KOTIMAISISTA MERIKÄÄRMEHAVAINNOISTA mielenkiintoisin on ehdottomasti Raippaluodon hirviö. Raippaluodon saari sijaitsee Merenkurkussa Vaasan luoteispuolella. Se on syntynyt pienten saarten yhdistyessä maan kohotessa jääkauden jäljiltä. Maan kohoaminen jatkuu edelleen.
Raippaluodon mantereeseen yhdistävä silta on Suomen pisin, peräti 1045 metriä pitkä. Helsinkiin rakennettava Kruunuvuorensilta tulee tosin päihittämään sen pituudessa.
Raippaluodon hirviö näyttäytyi useita kertoja 1800-luvun aikana ja aiheutti seudulla siinä määrin haittaa, että piirinsä turvallisuudesta huolestunut nimismies lähetti Vaasan läänin kuvernöörille eli maaherralle selostuksen pedosta.
Olof Reinhold Sjöberg syntyi 12. 3. 1838 Kristiinassa ja kuoli 29. 5. 1913 Raippaluodossa. Nuorena hän osallistui Oolannin sotaan. Syyskuussa 1855 britit yrittivät jo toistamiseen maihinnousua Kokkolaan. Mukana maihinnousua torjumassa oli Sjöberg.
Raippaluodon kruununnimismies Sjöbergistä tuli vuonna 1870. Sitä virkaa hän hoiti tarmokkaasti aina vuoteen 1905 saakka. Hänen kerrotaan uhranneen paljon aikaansa kunnan, kirkon ja kansakoulujen hyväksi.
Sjöberg on unohdettu suomalainen kryptoeläintieteen pioneeri. Nykyään hänet muistetaan parhaiten työstään folkloristiikan alalla. Yhdessä poikiensa Wilhelmin ja Hugon kanssa hän taltioi kotiseutunsa kulttuuriperimää, erityisesti tanssiin ja musiikkiin liittyen. ”Svenska litteratursällskapetiin” lähetettyjä muistiinpanoja kertyi 1770 sivua.

kruununnimismies Olof*** reinhold Sjöberg, Unoh- dettu Suomalainen Kryp- ***toeläintieteen Pioneeri.
RUUMIS TURKIN VERHOAMA JA KAUHISTUTTAVAN PITKÄ
RAIPPALUODON MERIHIRVIÖN TARINA ei ala vuodesta 1885, mutta silloin se tuli tunnetuksi suuren yleisön keskuudessa. Nimismies Sjöbergin lääninvirastoon lähettämä kirje sai huomiota sanomalehtien palstoilla.
Itse asiassa kirjeitä oli useampi. Kaksi viikkoa ensimmäisen kirjeen jälkeen vallesmanni lähetti uuden kirjeen, jossa kertoo hirviöstä lisää. Ilmeisesti kuvernööri Victor Napoleon Procopé oli halunnut saada tarkempia tietoja. Tätä seurasi vielä lyhyt asiaa täydentävä viesti.
Sjöberg osasi arvata, että hänen vetoomustaan ei otettaisi vastaan sillä vakavuudella, mitä hän odotti. Hän kertoo epäröineensä, mutta päätti kuitenkin puhua suunsa puhtaaksi. Omasta mielestään hänellä oli hirviöstä tarpeeksi todistusaineistoa, jotta luonnontutkijoidenkin tulisi asiasta kiinnostua.
Merihirviön pää on pyöreähkö. Kaulan kohdalta sen läpimitta on noin ¾ jalkaa ja ruumiin keskikohdalta 1 ¾ jalkaa. Ruumis on punaisenruskean tai ruskeanharmaan turkin verhoama. Väri on niin tumma, että se näyttää lähes mustalta. Joidenkin havaitsijoiden mukaan siinä on vaaleanharmaita läikkyjä.
Ruumis on ympärykseltään pyöreä ja ohenee päätä ja pyrstöä kohti. Useiden havaintojen mukaan pedolla on selässään jonkinlaiset uimaevät. Merikäärme on kauhistuttavan pitkä, ainakin 60 tai 70 jalkaa. Jalka on suunnilleen metrin kolmasosa, eli hirviöllä olisi mittaa noin 20 metriä.
Sjöbergin havainnon mukaan merikäärme ui liikuttaen ruumistaan spiraalimaisesti. Otus on nopea uimari; se ui ehkä 100 tai 120 jalkaa minuutissa. Se ei kuitenkaan ole kovin ketterä. Sen kaula on hyvin jäykkä. Äkkikäännökset eivät onnistu, vaan sen tulee tehdä suuria kaarroksia kulkusuuntaansa muuttaessaan.
Pedon ääntely muistuttaa korskuntaa tai nopeaa huohotusta.
Ainakin kerran nähtiin merihirviöitä kaksi yhtä aikaa. Joskus peto poikkeaa kuivallekin maalle, mutta ei kovin usein.
PEDON HAMPAANJÄLKIÄ REIMARITANGOISSA
MITÄ HAITTAA TURKISPEITTEISESTÄ KÄÄRMEESTÄ sitten oli? Sen kerrotaan joskus pyrkineen veneen alle sen kaataakseen. Kuitenkaan missään Sjöbergin kuvailemassa kohtaamisessa ei hirviö ole aiheuttanut henkilövahinkoja. Se on saattanut näyttää uhkaavalta, mutta villieläimen käytöstä on vaikea tulkita.
Merikäärme ei tykkää merenkulkua varten asetetuista viitoista ja reimareista. Niiden tankoja se taivuttaa ja joskus jopa vahvoilla leuoillaan katkaisee. Kukaan ei ole ollut näitä hyökkäyksiä todistamassa, mutta nimismies on nähnyt pedon hampaanjälkiä reimaritangoissa.
Koska pedon ruokavalion täytyy koostua pääasiallisesti kaloista, vaikuttaa se niiden liikkeisiin. Se voi ajaa ne paikasta toiseen, mikä taas vaikuttaa kalastajien saaliisiin. Tämä päättely tosin kuulostaa siltä, että Sjöberg syyttää merihirviötä huonosta kalaonnestaan.
Käärmeestä on myös haittaa kalastajien verkoille ja pyydyksille. Tosin samanlaista haittaa aiheuttavat myös seudulla tavattavat hylkeet. Siksi kaikki eivät hirviön olemassaoloon uskokaan. Sen tavat ja pääkin kun kovin muistuttavat hyljettä.
Saisiko hylje kuitenkaan revittyä verkkoon reiän, joka on monta kertaa suurempi kuin hylkeen ruumiin ympärys?

sjöbergin Luonnostelma Merikäärmeen Profiilista.*** kalastustarkastaja Sandmanille Nimismies Sanoo, Et- tä Sivuprofiili Ei Ole Aivan Oikein. Hän Ei Kuitenkaan ***osaa Osoittaa, Mikä Siinä On Vialla.
PYRSTÖ VEDESSÄ, PÄÄ PUSIKOSSA KAUKANA RANNASTA
NIMISMIES SJÖBERG näki merihirviön ensimmäisen kerran vuonna 1872. Tuolloin hän oli veneessään Norrskärin majakan luona. Noin 4000 jalan päässä peto nosti päänsä 5 jalan korkeuteen.
Myöhemmillä kerroilla oli hirviö lähempänä. Vuonna 1874 havaitsi Sjöberg hirviön noin 200-300 jalan päässä veneestään. Se nosti päänsä vedestä ja liikutti sitä kuin hevonen, joka yrittää pudistaa suitsia suustaan. Näytti kuin eläin olisi halunnut ottaa vauhtia hyökätäkseen.
Berggrundin ja Bergskärin välillä merikäärme näyttäytyi vuonna 1878. Se oli vain 300 jalan päässä veneestä, kun miehistö huomasi sen. Nimismies tiesi eläimen olevan vaarallinen peto, joten rauhoittaakseen kyydissä olleita naisia ja lapsia hän väitti sen olevan pelkkä pyöriäinen.
Sjöberg ei suinkaan ollut ainoa, joka on nähnyt merikäärmeen. Norrskärin majakkamestari Wilhelm Färm ja vaimonsa Sofia näkivät sen purjeveneestään juhannuksen tienoilla vuonna 1879. Otus kohotti ruumistaan suuressa, noin 30 jalan pituisessa kaaressa vedenpinnan yläpuolelle.
Tämä ei ollut ainoa kerta kun majakkamestari näki merikäärmeen. Siksi Sjöberg ehdottikin kuvernöörille, että Färmiltä tulisi pyytää asiasta valaehtoinen todistus.
Ensimmäiset havainnot pedosta tehtiin jo 1830-luvulla. Loisvaimo Brita Lisa Svahn näki sen 1833 rannalla Raippaluodon ja Wallgrundin välisen salmen lähistöllä.
Luotettava talonpoika Gustaf Karlsson Ström näki sen yhdessä usean muun henkilön kanssa. Kotinsa ikkunasta Wallgrundissa he katselivat, kuinka merikäärme ui selältä ja nousi 300-400 jalan päässä olevaan puroon. Karlsson kertoi, että he eivät uskaltaneet useaan tuntiin edes porstuan ovea avata. Niin pelottava kokemus oli ollut.
Muutamaa vuotta ennen Sjöbergin kirjettä näki vartioveneiden tarkastaja Wilhelm Glasberg sekä muutamat muut hirviön nousevan maalle. Käärme oli tavattoman suuri. Sen pyrstö liikahteli vielä vedessä, kun se ryömi pää pensaikon suojissa kaukana rannasta.
Samoihin aikoihin tehtiin toinen samantapainen havainto. Kerrotaan, että paimenet olivat viemässä lampaita laiduntamaan pienelle saarelle Mikkelinsaarilla. He kuitenkin perääntyivät nähtyään suuren käärmeen. Silloinkin sen pää oli pusikossa kaukana rannasta, kun pyrstö vielä laahasi vedessä.
TARINOITA MERIKÄÄRMEESTÄ KERROTTU VUOSISATOJA
RAIPPALUODON MERIKÄÄRME asettuu osaksi kansainvälistä ja historiallista jatkumoa. Tarinoita suuresta merikäärmeestä on kerrottu vuosisatojen ajan. Josko hirviö on varhaisimmissa versioissaan muistuttanut myöhempiä lajitovereitaan, on vaikea sanoa, sillä vanhoja tarinoita merihirviöistä on tulkittu myöhempien aikakausien silmälasien läpi.
Länsimaisen kulttuurin käsityksen merihirviöstä voi jäljittää ainakin 1500-luvulle saakka. Olaus Magnuksen ”Pohjoisten kansojen historia” sekä ”Carta Marina” kuvailevat laivoja uhkaavia merikäärmeitä. Yhden tällaisen pedon hän sijoitti Bergenin lähelle Norjan rannikolle.
Jo 1500-luvulla merikäärme sijoitettiin myös lähemmäs Raippaluotoa. Luonnontieteilijä Konrad Gesnerin mukaan Magnuksen merikäärme on hyvin pitkä ja asustaa Itämeressä.
Samoihin aikoihin, kun Raippaluodon hirviö nakersi reimareiden tankoja, tehtiin merikäärmeistä havaintoja ympäri maailmaa. 1800-luvulla etäisyydet kutistuivat, kun lennätinlinjat kantoivat tietoja kaukaisten maitten tapahtumista.
Eräs merkittävimmistä 1800-luvun merikäärmehavainnoista tehtiin Intiasta Isoon-Britanniaan purjehtivan sotalaivan kannelta vuonna 1848. Länsi-Afrikan lähellä seilaavan ”HMS Daedaluksen” miehistö näki jättimäisen käärmemäisen olennon. Käärme oli väriltään tumma ja sillä oli selässään harja kuin hevosella.
Kapteenin mukaan merikäärme oli näkyvillä noin 20 minuutin ajan. He ehtivät tarkkailla sitä kauan ja siksi siitä onkin saatu hyvä kuvaus. Kuvauksen perusteella tehtiin otuksesta piirroskin.

konrad Gesnerin Versio Olaus Magnuksen Merikäär-*** meestä Gesnerin Teoksesta ”historiae Animalium” ***(1558).

Gary Todd, Public Domain
Rikkinäinen puhelin
”LOCH NESSIN HIRVIÖ saattoi sittenkin olla todellinen – uudet fossiililöydöt vakuuttivat tutkijat.” Näin otsikoi Iltalehti 1.8.2022. Ingressi jatkoi: ”Skotlantilaisen kansanperinteen uskotaan perustuvan esihistoriallisiin matelijoihin.” Vasta jutusta selviää, että näin uskovat ”hirviöharrastajat”, eivät suinkaan otsikon tutkijat.
Juttu kertoo Bathin yliopiston tutkijoiden tekemästä merkittävästä löydöstä, joka osoittaa, että plesiosaurit eli joutsenliskot (kuvassa Plesiosaurin luuranko) saattoivat elää makeavetisessä vesistössä. Löytö tosin liittyi Saharan alueen muinaisiin jokialueisiin, ei Loch Nessiin, johon Iltalehden juttu keskittyi. Artikkeli pohjautui brittiläisen Independent-lehden uutiseen, jossa siinäkin Nessie oli isossa osassa. Myös Independent otsikoi, että tutkijoiden mukaan Loch Nessin hirviö on mahdollinen.
Iltalehden ja Independentin toimittajat eivät ihan tuulesta temmanneet yhteyttä Nessieen. Vaikka alkuperäinen tutkimusartikkeli ei Loch Nessin hirviötä mainitsekaan, yliopiston tutkimuksesta julkaisema tiedote näin tekee. Kyseessähän on brittiläinen yliopisto, joten Nessien mainitseminen tuo juttuun kevennyksen lisäksi vähän paikallissävyä.
Lehdistötiedotteen viimeinen kappale alkaa: ”Mutta mitä tämä tarkoittaa Loch Nessin hirviölle? Jollain tasolla se on uskottava. Plesiosaurit eivät olleet rajoittuneet meriin, vaan asuivat myös makeissa vesissä.” Iltalehti mainitsee vain tämän. Independent sentään lainaa kappaleen lopunkin: ”Fossiilitallentumat kuitenkin viittaavat siihen, että noin 150 miljoonan vuoden jälkeen plesiosaurit lopulta kuolivat yhdessä muiden dinosaurusten kanssa, 66 miljoonaa vuotta sitten.”
Tämä on tyypillinen tiedeuutisoinnin sykli: tutkimusartikkeli on täysin asiallinen, lehdistötiedote vetää mutkat suoriksi ja nostaa esiin jonkin mediaseksikkään sivuseikan, johon media takertuu. Viesti vääristyy lisää, kun toisen mediatalon juttu pohjautuu edelliseen juttuun ja viimeisetkin mutkat vedetään suoriksi.
Lehdistö ympäri maailmaa raportoi Daedaluksen tapauksesta. Uutinen levisi myös Pohjolan perille. Sanomalehti Suomi kertoi asiasta vain kaksi kuukautta tapahtuman jälkeen.
Hieman Sjöbergin kirjeitä myöhemmin merikäärmeestä kirjoitti alankomaalainen eläintieteilijä Anthonie Cornelis Oudemans. Oudemans ei raportoinut omista havainnoistaan, vaan kokosi yhteen eri lähteistä lähes kaiken mitä merikäärmeestä tiedetään. Oudemansin järkälemäinen opus ”The great sea-serpent” on kryptoeläintieteen perusteos.
Oudemansin ote oli olevinaan tieteellinen. Hän analysoi havaintoja ja hylkäsi monia niistä erehdyksinä ja huijauksina. Jäljelle jäi noin kaksisataa havaintoa, joita hän piti uskottavina. Niiden pohjalta hän hahmotteli merikäärmeen biologiset ominaispiirteet ja kuvasi jopa sen käyttäytymistä.
Oudemans myös esitti havaintoaineistoon perustuvan rekonstruktion siitä, miltä olio saattaisi näyttää. Hieman yllättäen hän tuli siihen tulokseen, että suuri merikäärme ei olisi käärme ollenkaan, vaan ennestään tuntematon nisäkäs, joka kuuluu hylje-eläinten sukuun.
Oudemansin teoksesta julkaistiin myös muokattu ruotsiksi käännetty versio. Sitä kautta hänen hahmottelemansa kuva päätyi myös suomalaisiin kuvalehtiin.
Ei ole tiedossa, josko nimismies Sjöberg näki koskaan Oudemansin hahmotelmaa pitkäkaulaisesta hylkeestä. Siinä on kuitenkin jotain samaa Raippaluodon hirviön kanssa. Vaikuttaahan Raippaluodon hirviökin nisäkkäältä. Sillä on turkispeite ja se viihtyy myös kuivalla maalla.


Gary Todd, Public Domain
oudemansin Hylkeensukuinen Merikäärme, ”uusi Kuvalehti” No. 15, 15. 8. 1898.
kuva Merikäärmeitä Käsit- televässä Jutussa, ”nuori voima” No. 13, 1912.
MENETETTY TURISTIRYSÄ?
KUTEN ARVATA SAATTAA, Vaasan kuvernööri ei ryhtynyt toimenpiteisiin Sjöbergin kirjeiden johdosta. Niinpä tunnollinen nimismies tarttuu seuraavana vuonna uudestaan kynään ja kirjoittaa taas kuvernöörille. Sjöberg on huolestunut, että toimettomuus voi vielä koitua vahingoksi.
Sjöberg mainitsee sen vähemmän mairittelevan huomion, mitä hänen kirjeensä lehdistössä sai. Hän ei kuitenkaan ole vähääkään nolostunut. Niin vakuuttunut asiastaan hän on.
Kirjeessään hän kertaa vuoden 1874 kohtaamistaan ja esittää useita huomioita, jotka osoittavat, että kyseessä ei voinut olla hylje.
Nimismies tarttuu jälleen kynään vuonna 1903 ja kirjoittaa Helsinkiin kalastustarkastaja J. A. Sandmanille. Sandman oli aikeissa kierrellä kesällä Pohjanlahdella. Sjöberg ehdottaa, että hän ottaisi mukaansa pari valokuvauslaitetta. Valokuvauslevyä ei voi syyttää luulosairaudesta. Ilmeisesti, jouduttuaan aiemmin naurunalaiseksi halusi Sjöberg, että pedon olemassaolo todistettaisiin kiistattomasti.
Tässä kirjeessä Sjöberg myös paljastaa merihirviölle antamansa nimen: ”Confusarius Maris Balthici”. Nimi viittaa siihen hämmennykseen, jota tämä Itämeren peto on aiheuttanut.
Tämäkin kirje päätyi lehtien palstoille, ja taas tehtiin vallesmannista pilkkaa. ”Fotografiskt Allehanda” julkaisi humoristisen jutun, jonka kirjoittaja väitti onnistuneensa hirviön kuvaamisessa. Mukana olikin taitavasti tekaistu kuva merikäärmeestä. Samainen kuvaaja kertoi olevansa valmis kuvaamaan muitakin hirviöitä.
Mitä sitten kävi Raippaluodon merihirviölle? Tiettävästi ei siitä enää uusia havaintoja tehty. Confusariuksen taru päättyi Sjöbergin siirryttyä ajasta ikuisuuteen.
Jos Sjöbergille ei olisi naureskeltu, olisi Raippaluodosta voinut tulla Loch Nessin kaltainen turistirysä. Pitämällä tarina elossa olisi ehkä ilmennyt uusia havaintoja. Kryptoeläintieteelliset havainnot tuntuvat toisinaan olevan sillä lailla subjektiivisia, että hirviöitä nähdään, jos sellaisia osataan odottaa.
Kirjallisuutta Laitinen, Päivi (2021). Outojen otusten jäljillä – Tutkimusretkiä lumimiesten, vesihirviöiden ja muiden merkillisten olentojen maailmaan (Helsinki, Tammi).
Latva, Otto (2019). Merihirviöt – Merenneidosta mustekalaan (Helsinki, John Nurmisen Säätiö).
Leikola, Anto (2002). Seireenejä, kentaureja ja merihirviöitä – Myyttisten olentojen elämää (Helsinki, Tammi).
Markkula, Ilkka (2015). Pienet punkit ja suuri merikäärme – A. C. Oudemansin kaksikärkinen totuus. Luonnon Tutkija 2/2015: 61-65.
Sisättö, Vesa (2022). Huuhaa-Suomen historia (Helsinki, SKS). Sjöberg, Olof Reinhold (1881-1889, 1903). Replot länsmansdistrikts arkiv : Daa:2 Brevkopior (1881-1889) sekä Replot länsmansdistrikts arkiv : Daa:9 Brevkopior (1903-1903). Kansallisarkisto Vaasa.
Suomen Kuvalehti (1934). Vaarallinen merihirviö raippaluodon vesillä puoli vuosisataa sitten. Suomen Kuvalehti 13-14/1934 (27. 3. 1934): 430-431, 442, 447.
TURUN YLIOPISTON DOSENTTI REIMA VÄLIMÄKI kertoi torstaina Twitterissä, mistä väite, jonka mukaan (pääministeri Sanna Marinin) kohuvideolla olisi puhuttu huumeisiin viittaavasta ”jauhojengistä”, juonsi juurensa. Hänen mukaansa se lähti varsinaisesti leviämään kahdelta tililtä, joilta on aikaisemmin jaettu muun muassa erilaisia salaliittoteorioita. Samoihin aikoihin siihen tarttuivat Ylilauta-sivuston anonyymit keskustelijat, eli megafoniksi tuli foorumi, joka luokiteltiin viime vuonna oikeusministeriön raportissa Suomen ylivoimaisesti pahimmaksi vihapuheen julkaisualustaksi. Somesta jauhojengi-tulkinta päätyi sellaisenaan perinteiseen mediaan: ei vain iltapäivälehtiin, vaan myös Helsingin Sanomiin ja Yleisradioon. … Ulkoministeriön yksikönpäällikkö Ville Cantell onkin aiheelliesti kysynyt, mitä tapaus kertoo suomalaisen yhteiskunnan valmiuksista kohdata informaatiovaikuttamista, kun on oikeasti vakava paikka. TUOMO LAPPALAINEN: SUOMENKUVALEHTI.FI 19.8.
TWITTER-TILIT, jotka ovat aiemmin levittäneet QAnonsalaliittoteoriaa sekä koronarokotteisiin liittyviä salaliittoteorioita, keskittyvät nyt Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamaa ruokakriisiä koskevien valeuutisten levittämiseen. Asia selviää tutkimuskeskus NCRI:n tutkimuksesta, ja siitä uutisoi brittilehti Guardian. Tutkimuksen mukaan salaliittoteoriatilit levittävät nyt väitteitä siitä, että länsimaat estävät vehnän, ohran ja maissin toimituksia Ukrainasta. Samaa on väittänyt myös Venäjän hallinto. Sosiaalisessa mediassa leviävää valeuutisointia jäljittävä NCRI kertoo, että salaliittotilit syyttävät elintarvikepulasta muun muassa ”usein juutalaisen eliitin hämäräperäisiä salajuonia”.
NÄIDEN ESIMERKKIEN VALOSSA voitaneen todeta, että nosebolla – kielteisten odotusten tuottamilla oireilla – voi olla todella dramaattisia vaikutuksia. Niinpä voimme miettiä hetken, miten nosebo voi vaikuttaa oireiluun, josta saamme lukea kuohuttavia esimerkkejä mediasta tai somesta. Kuvittele esimerkiksi, että olet lukenut internetistä kaikenlaista pelottelua koronarokotteesta. Jos rokotus pelottaa, etkä oikein tiedä keneen voit luottaa, onko ihme jos saat rokotusta seuraavina päivinä kirjavia oireita – eikä niillä tarvitse olla mitään tekemistä rokotteen kanssa. Entä jos oletkin lukenut kauhutarinoita siitä, miten asuminen hometalossa on vienyt ihmisten terveyden, ja sitten vieraasi jonakin päivänä huomauttaa, että asunnossasi on kellarin haju. Jos homeet pelottavat ja alat tarkkailla itseäsi, eivät oireetkaan ole kaukana – vaikka asunnossasi ei hometta olisikaan. Kenties yksinkertaisin tapa, jolla nosebo voi aiheuttaa mystisiä oireita, on kuitenkin itsensä tarkkailu ja omilla oireilla spekulointi. JANI KAARO: RAPPORT.FI 31.7.
PINNAN ALLA -PODCASTIN uudessa jaksossa käsitellään jälleen yhtä Suomen alakulttuurimuotoa, joka on tällä kertaa toisinajattelijat. Podcastin juontaja Teemu Potapoff, 49, on tällä kertaa kutsunut vieraakseen toisinajattelija Jontin, joka kertoo yksityiskohtaisesti eri elämänkatsomuksistaan, jotka poikkeavat niin sanotusti yleisistä ajattelutavoista. …
Potapoff kertoo jo heti jakson alussa, miten vaikeaa oli saada ketään toisinajattelijaa haastatteluun, koska moni sanoi pelkäävänsä joutuvansa maalittamisen, mustamaalauksen ja vääristelyn kohteeksi. Haastatteluun uskaltautunut toisinajattelija Jontti väittääkin, että syypää yleiseen pelkoon on valtavirtainen media. ”Ei ole enää kyse siitä, etteikö kukaan haluaisi esittää mielipiteitään, vaan siitä, ettei uskalleta edes sanoa jotain valtavirrasta poikkeavaa näkökulmaa. Se ilmapiiri on niin aggressiivinen, että se on niin epämiellyttävää, eivätkä ihmiset halua altistaa itseään sellaiselle”, Jontti avaa. Jontti sanookin, että vaikka toisinajatteleminen on laaja käsite, hän silti uskoo toisinajattelijoiden joutuneen epäreilun arvostelun kohteeksi syyttä.
”Sinulta vaaditaan valtavaa todistamisen taakkaa, vaikka tosiasiassa saatat esimerkiksi vain esittää kysymyksiä. Ja se on kuitenkin tämän meidän niin sanotusti avoimen yhteiskuntamme ihan peruspilari, että saadaan esittää kysymyksiä ja etsiä niihin vastauksia. Ja se, että on sallittua kyseenalaistaa, kuuluu ihan perusarvoihin ja mielestäni se on kadonnut tässä maailmantilanteessa”, Jontti perustelee.
YHDEN ITÄ-EUROOPAN suosituimman urheilijan perhettä on kohdannut uskomaton draama. Slovenialainen pyöräilijä Tadej Pogacar yrittää tällä hetkellä voittaa kolmatta peräkkäistä Tour de Francen mestaruutta, mutta hänen ajatuksensa ovat perheensä luona kotona. Urheilutähden serkku – 10-vuotias Julia on ollut kateissa 241 päivää. 23-vuotias pyöräilijä vetosi Instagram-tilillään maailmalta apua hieman ennen tämän vuoden Tour de Francea. … Juliasta ei ole merkkiäkään 3.11.2021 lähtien. Tytön isä Peter, joka on Tadej Pogacharin setä, on luonut erityisen verkkosivuston, jossa hän jakaa kaiken asiasta käsiinsä saaman tiedon.
Pieni tyttö katosi äitinsä Melissan ja kahden muun henkilön kanssa Espanjassa. Koska Melissa ja kaksi muuta ovat ”Lana Praner z Gospodi” -lahkon seuraajia, Peter Pogacar on huolissaan siitä, että ryhmä on kidnapannut hänen tyttärensä. ”Lana ja hänen seuraajansa uskovat radikaalisti salaliittoteorioihin. Heidän mukaansa rikkaat ihmiset yrittävät orjuuttaa maapallon väestöä, 5G on vaarallinen, COVID-19-testit ja rokotteet laittavat mikrosiruja ihmiskehoon ja lentokoneet myrkyttävät meitä kemikaalivanoillaan”, Peter Pogacar kirjoittaa sivustolla. BULGARIA.POSTSEN.COM 3.7.
YLLÄTTÄVÄ PALJASTUS: USA:n virallisen ufo-raportin johtava tutkija olikin yliluonnolliseen uskova tosi-tv-tähti, joka on nähnyt ”niin paljon ufoja, ettei pysy enää mukana laskuissa”.
Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset julkaisivat viime vuoden juhannusaattona kauan odotetun ufo-raportin. Raportti oli pettymys siltä osin, että 144 siinä läpikäydystä ufo-havainnosta vain yhdelle löytyi lopulta lopullinen selitys. Kyseessä oli kookas tyhjentymässä ollut ilmapallo. … Tiedusteluviranomaiset eivät täsmentäneet raportissa, kuka tapauksia oikeastaan edes tutki. Nyt asiaan on saatu kuitenkin huonolla tavalla yllättävä vastaus, kertoo Science-tiedelehti verkkosivuillaan. Mies nimeltään Travis Taylor nimittäin ilmoitti viime viikolla olleensa kyseisen raportin ”johtavan tutkijan” virassa. Taylor on entinen avaruusjärjestö Nasan ja Yhdysvaltain puolustusministeriön insinööri, fyysikko ja tutkija, joka tunnetaan nykyisin tosi-tv-tähtenä ja kirjailijana. Hänellä on ollut rooli muun muassa Ancient Aliens – eli Muinaiset avaruusoliot -televisiosarjassa sekä The Secret of Skinwalker Ranch -televisiosarjassa. Molemmat televisiosarjat käsittelevät ufo-havaintoja näennäistieteellisestä näkökulmasta. Taylor on kertonut uskovansa yliluonnollisiin ”entiteetteihin” ja myös kohdanneensa niitä ja niiden yliluonnollisia voimia. Hän on kehuskellut televisioesiintymisissään myös sillä, kuinka hän on nähnyt elämänsä aikana ”niin paljon ufoja, ettei pysy enää mukana laskuissa”. TEKNIIKANMAAILMA.FI 1.7.
KIINNOSTUS PIMEÄÄ VERKKOA KOHTAAN on lisääntynyt koronapandemian aikana. Tämä ilmenee Jyväskylän yliopiston tutkimuksesta, jossa kerättiin aineistoa Suomesta, Ruotsista ja Britanniasta. Tutkimuksessa havaittiin, että koronaskeptisyys eli kielteinen suhtautuminen esimerkiksi koronarajoituksiin selitti osaltaan pimeän verkon käyttöä. Suomessa matala luottamus instituutioihin oli yhteydessä pimeän verkon käyttöön, Ruotsissa ja Britanniassa korostui kielteinen suhtautuminen koronarokotteisiin. Pimeässä verkossa liikkuu runsaasti harhaanjohtavaa ja valheellista tietoa, kuten salaliittoteorioita, ja se mahdollistaa käyttäjälle korkean yksityisyydensuojan.
Poliisin mukaan 25 ihmistä on saanut hoitoa palovammoihin, jotka he olivat saaneet kävelemällä kuumien hiilien päällä yksityistilaisuudessa lähellä Zürichin kaupunkia. … Heistä 13 joutui sairaalaan vakavampien vammojen vuoksi. … Tapahtuman järjestäneen Goldbachmediamyyntiyhtiön mukaan ketään osallistujista ei pakotettu kävelemään kuumilla hiilillä. Hiililläkävely tarkoittaa kävelemistä paljain jaloin kuumien kivien tai hiilloksen päällä. Sitä harjoitetaan monissa osissa maailmaa siirtymäriittinä tai voima- tai rohkeustestinä. Sveitsissä se on harvinaista. Kävelyä on käytetty myös yritys- tai tiiminrakennusseminaareissa luottamusta lisäävinä harjoituksina.
USEITA NUORIA OSTEOPAATTEJA kalvaa pettymys (ammattikorkeakoulu) Metropoliasta saamaansa koulutukseen. Opetus on heidän mukaansa paikoin epätieteellistä, ja osa harkitsee jopa valituksen tekemistä. … Monet haastatellut kertovat, että fysiologian ja anatomian kursseista on ollut hyötyä, mutta nelivuotisten opintojen loppupuoliskolla opetetusta “hömpästä” ei niinkään. Haastateltujen mukaan opiskelijat jakautuivat opintojen edetessä käytännössä kahteen ryhmään: osa epäili oppeja ja toiset hyväksyivät ne kritiikittä. Opintolinjan tunnelmaa kuvaillaan sanoilla ”kultti”, ”lahko” ja “uskonto”. … Osteopatian ihanteena on hoitaa asiakasta kokonaisuutena. … Kokonaisvaltaisuuden varjopuoli on, että se avaa ovet kiistanalaisille hoidoille, joissa hierotaan silmämunia, puhdistetaan selkäydintä, puretaan sydämen tunnekuormaa ja tunnustellaan haiman rytmiä. Tällaisten tekniikoiden toimivuudesta ei ole tieteellistä näyttöä. Silti niitä käytetään etenkin niin sanotuissa kraniaali- ja viskeraaliosteopatiassa, joita kumpaakin opetetaan Metropoliassa. JUHA MATIAS LEHTONEN: HS.FI 9.6.
SALALIITTOTEOREETIKOT ovat saaneet kaadettua tuoretta vettä kaksi vuotta jatkuneeseen koronahuhumyllyyn sen jälkeen, kun apinarokkotapaukset ovat lisääntyneet äkillisesti alueilla, joilla se ei ole endeeminen. … Uutistoimisto AFP:n faktantarkastajat selvittivät kolme yleisintä virheellistä väitettä, jotka ovat levinneet netissä loppukevään aikana.
- Astra Zenecan koronarokotteesta voi saada apinarokon. … Huhu Astra Zenecan rokotteen ”sivuvaikutuksesta” on levinnyt siksi, että yhtiön rokote kehitettiin simpanssin adenovirusvektoria hyödyntäen. … 2. Uusi apinarokkorokote on Pfizerin kehittämä. … Yhdysvalloissa ainoa rokote apinarokon ennaltaehkäisemiseksi hyväksyttiin vuonna 2019, eikä valmistaja ole Pfizer. 3. Kanadan apinarokkotartunnoista 95 prosenttia olikin vyöruusua. Kanadan CTV Newsin -mediayhtiön väitettiin julkaisseen artikkelin, jossa väitettiin, että 95 prosenttia maan viranomaisten tutkimista apinarokkotapauksista olisi sittenkin ollut vyöruusua. Kanadalaismedia kuitenkin kiisti julkaisseensa jutun ja netissä levinneessä kuvakaappauksessa ei ollut kyse CTV Newsin aidosta artikkelista.

Yle.fi 3.8.
Voice.fi/podcast 14.7.
Mtvuutiset.fi/ 27.6.
Swissinfo.ch 15.6.
Iltalehti.fi 8.6.
Artikkeli lehden taitossa (PDF) »
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 3/2022. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
”Valtiattarenne on kuollut”
Minä, skeptikko
Raisa Räisästä häpäisemässä
Miksi nykynainen ryhtyy noidaksi?
Internet – ilmastoa kuormittava sähkösyöppö vai ei?
Ukko Kalevi pääsi televisioon
Valtsun tuolissa: Käyttääkö skeptikko ravintolisiä?
Slava Ukraini!
Karma puraisi Alex Jonesia
Kalorit, kalorit ja kalorit
Verta vuotava kuva ja muita outoja ihmeitä
Hotel California
Huuhaa-parodiaa Ristijärveltä
Päätöksenteon illuusiot
Naisia sademetsässä
Ekstremismiä, ostrakismia vai cancelointia?
Irma Hirsjärvi vastaa
