Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 3/2022

Karma puraisi Alex Jonesia

Juha Leinivaara

KYMMENEN VUOTTA SITTEN Sandy Hookin koulussa tapahtunut joukkosurma oli suunnaton tragedia. Tuon kauheuden jälkipyykkeinä Yhdysvalloissa on käsitelty aselakien muutoksia ja mielenterveyspalveluiden parantamisen tarvetta. Apajille saapui myös ”InfoWarsin” Alex Jones. Se ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen tragedia, josta Jones levitti salaliittoteorioita.

Hän kertoi miljoonille seuraajilleen, että koulussa ei oikeasti tapahtunut kauheuksia. Kaksikymmentä lasta ei oikeasti kuollut. Kaikki surevat vanhemmat olivat vain näyttelijöitä. Hallitus oli lavastanut tragedian, jotta pääsisi edistämään kansalaisten aseiden takavarikointia. Jones toisteli tätä tarinaa parisen vuotta eri ohjelmissaan.

Surevat vanhemmat huomasivat joutuvansa satunnaisten ihmisten ahdistelun kohteeksi, kun Jonesin seuraajat purkivat tuntojaan heihin. Uhkailuja lähetettiin sähköpostiviesteissä ja puhelimella. Viisi vuotta joukkosurman jälkeen ahdistelu ei ollut vieläkään päättynyt. Yhteensä kuusi perhettä nosti syytteen kunnianloukkauksesta Jonesia ja InfoWarsia kohtaan vuonna 2018. Syytteet johtivat oikeudenkäynteihin eri osavaltioissa.

Näiden oikeudenkäyntien aikana Jonesin näkökannat muuttuivat. Salaliittoteoriat oli hylätty. Valaehtoisissa todistuksissaan hän kertoi Sandy Hookin joukkosurman olevan täysin totta. Jones kertoi sekavan Sandy Hook -uutisoinnin aiheuttaneen hänen mielessään sekavuutta. Hän oli myös tavannut vanhempia ja puhunut heille. Jones toivoi, ettei media enää leimaisi häntä salaliittoteoreetikoksi. Ainakaan Sandy Hookin kohdalla.

Ongelmaksi muodostui itse oikeudenkäynnin prosessit. Jonesin puolustus ei suostunut tai kyennyt luovuttamaan syyttäjälle heidän pyytämiään asiakirjoja. Vastaaja määrättiin luovuttamaan kaikki tekstiviestit ja sähköpostit, jotka liittyivät Sandy Hookin tapahtumiin. Tätä luovutusta hidasteltiin toistuvasti. Puolustus luovutti sellaisia papereita, joita ei oltu pyydetty. Tuomari kyllästyi puolustuksen jatkuvaan viivyttelyyn ja julisti Jonesin ja InfoWarsin syyllistyneen kunnianloukkaukseen.

Tästä seurasi uusi oikeudenkäynti, jossa pyrittiin selvittämään, minkälaisen korvauksen Jones maksaa perheille. Jones tarjosi sovitteluna jokaiselle 13 asianomistajalle 120 000 dollaria. Tästä kieltäydyttiin. Korvausvaatimus pysyi 150 miljoonan dollarin suuruisena. Jonesin mukaan kaikki yli kahden miljoonan suuruiset korvaukset tulisivat tuhoamaan hänen yhtiönsä.

Samana vuonna Jones oli nostanut pääyhtiönsä tililtä 61,9 miljoonaa dollaria, jolloin yhtiön varat jäivät pieniksi. Tuota ennen hän oli nostanut edeltävän kolmen vuoden aikana yhteensä 18 miljoonaa dollaria. Jonesin muita varoja ei onnistuttu jäljittämään. Olemattomia varoja käytettiin perusteluna Alex Jonesin konkurssihakemuksessa. Hakemuksessa kerrottiin, että InfoWarsilla oli varoja jäljellä vain joitain kymmeniä tuhansia dollareita. Ja velkakirjoja muutaman miljoonan edestä. Jones ei näiden tietojen mukaan voisi maksaa oikeuden määräämiä miljoonien suuruisia korvauksia.

Jonesin istuessa todistaja-aitiossa häneltä varmistettiin menneitä tapahtumia. Syyttäjä varmisti, että Jones oli aikaisemmin itse etsinyt puhelimestaan häneltä pyydettyjä tietoja. Tietoja joita Jones ei todistuksensa mukaan löytänyt. Eikä täten voinut lähettää mitään materiaalia syyttäjälle.

Esitutkinnassa Jones oli valaehtoisen lausuntonsa aikana kertonut, ettei löytänyt kännykästään Sandy Hookiin liittyviä viestejä. Nämä – sekä liiketoimintaan liittyvät viestit – olisivat olleet niitä viestejä, joita syyttäjällä oli oikeus pyytää esitutkinnan aikana. Ja Jonesilla oli velvollisuus luovuttaa. Oikeudessa nähtiin tähän liittyvä dramaattinen käänne. Syyttäjä paljasti Jonesin lakimiehen lähettäneen vahingossa heille kaikki Jonesin kännykän sisältämät tiedostot. Aineistossa oli InfoWarsin sisäistä kommunikaatiota, jossa liikevaihdoksi mainitaan jopa 300 miljoonaa dollaria vuodessa. Eli huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin pystyttiin havaitsemaan.

Totuuden puolestapuhujana ja piilotettujen todisteiden etsijänä esiintyvä Jones näytti kärsivän karman puraisusta. Puhelimesta paljastuneet tiedot kiinnostavat muita lakimiehiä, jotka ovat syyttämässä Jonesia samoista asioista. InfoWars ei näytä olevan niin vararikossa kuin väittää olevansa. Syytteisiin ollaan luultavasti lisäämässä väärä vala.

Valamiesten päätös julkaistiin elokuun 5. päivä. Vahingonkorvauksia määrättiin 4,1 miljoonan dollarin edestä. Tämän lisäksi määrättiin rankaisevia vahingonkorvauksia 45,2 miljoonaa dollaria. Jones valittaa päätöksestä seuraavaan oikeusasteeseen. Hyvin todennäköisesti tulemme näkemään lisää oikeussalidraamaa.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 3/2022. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
”Valtiattarenne on kuollut”
Minä, skeptikko
Raisa Räisästä häpäisemässä
Miksi nykynainen ryhtyy noidaksi?
Internet – ilmastoa kuormittava sähkösyöppö vai ei?
Ukko Kalevi pääsi televisioon
Valtsun tuolissa: Käyttääkö skeptikko ravintolisiä?
Raippaluodon merihirviö korskui ja huohotti
Slava Ukraini!
Kalorit, kalorit ja kalorit
Verta vuotava kuva ja muita outoja ihmeitä
Hotel California
Huuhaa-parodiaa Ristijärveltä
Päätöksenteon illuusiot
Naisia sademetsässä
Ekstremismiä, ostrakismia vai cancelointia?
Irma Hirsjärvi vastaa

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit