Ekstremismiä, ostrakismia vai cancelointia?

IRMA HIRSJÄRVI esittää Skeptikko 4/2021 -lehdessä, että cancelointi -termin käytöllä olisi yritetty ”hiljentää rasisminvastaista keskustelua”. Seuraavassa lehdessä (1/2022) toivon Hirsjärveltä vastausta, ketkä näin ovat toimineet. ”Näin päästäisiin arvioimaan väitteen aiheellisuutta, ja asianosaiset saisivat tilaisuuden puolustautua.”

Hirsjärvi ei ivantäyteisessä vastineessaan (Skeptikko 2/2022) huomioi toivettani. Sen sijaan hän toistaa syytöksensä – edelleen nimettömänä – että cancelointi-termillä olisi pyritty suojelemaan asiatonta, jopa rikollista käytöstä: ”Erityisesti naisia on syytetty ’canceloinnista’, kun he ovat yrittäneet tuoda esiin seksuaalista väkivaltaa julki [sic].”

Kuten vastineessani totean, cancelointi-termi syntyi kuvaamaan yhdenmukaisuuteen pakottavan väkijoukon toimintaa, esimerkiksi yliopistolla tapahtuvien luentotilaisuuksien estämistä. Toinen osuva nimitys tällaiselle toiminnalle on ekstremismi. Ääriliikkeitä tutkineen J. M. Bergenin mukaan ekstremismiin kuuluu nimenomaan pyrkimys estää tiettyjä ihmisiä osallistumasta yhteiskunnalliseen toimintaan. Luennoitsijoiden häiriköinti ja luentotilaisuuksien estäminen ovat juuri tätä.

Kuka siis on käyttänyt cancel-termiä Hirsjärven mainitsemalla uudella tavalla, hiljentämään väkivallasta kertomista tai estämään rasisminvastaista keskustelua? Hirsjärvi pidättäytyy tätä kertomasta. Auki jää myös se, miksi kukaan kuvittelisi, että yksittäinen sana kykenisi ihmisiä vaientamaan.

Polveilevassa vastineessaan Hirsjärvi pilkkaa käyttämääni ostrakismi-termiä. Englanninkielinen Wikipedia kertoo siitä seuraavaa:

”Ostrakismi oli demokraattinen menettelytapa, jossa kansalainen voitiin karkottaa Ateenan kaupunkivaltiosta kymmeneksi vuodeksi. Vaikka joissakin tapauksissa kyse oli kansan suuttumuksesta tiettyä yksilöä kohtaan, ostrakismia käytettiin usein ennaltaehkäisevästi. Sillä neutraloitiin yksilöitä, joiden uskottiin olevan uhka valtiolle tai tyrannille – vaikka toisinaan yleinen mielipide vaikuttikin neutraloitavien yksilöiden valintaan. Sanaa käytetään edelleen tarkoittamaan sosiaalista eristämistä.”

Kyseisen määritelmän mukaan myös ostrakismi kuvaa sosiaaliseen rankaisemiseen pyrkivää cancel-kulttuuria varsin osuvasti. (Esimerkkejä ostrakismista: John McWhorter: Woke Racism, 2021 ja Claire Lehmann ym. toim.: Panics and Persections, 2020 [jälkimmäisestä arvio Skeptikko 3/2021 -lehdessä]).