Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 1/2023

Rationalistijärjestöt kokoontuivat

vaan koska vankilassa he eivät voi jatkaa ihmisten huijaamista, yleensä.

Itselleni on skeptikkona tärkeätä tehdä ero uteliaisuuden ja herkkäuskoisuuden välillä. Inhoan aika rajattomasti häikäilemättömiä huijareita, jotka vievät sinisilmäisiltä ja erilaisista vaivoista tai peloista kärsiviltä sekä rahat että aidon tervehtymisen mahdollisuuden. Mutta maailmassa esitetään myös paljon ajatuksia, jotka luokitamme helposti huuhaan puolelle, mutta jotka todellisuudessa ovat ei-jämähtäneen ihmisen uteliaisuutta.

Skeptisyys ei saisi muuttua kyyniseksi nihilismiksi, uteliaan ihmisen vilpittömyys ei kaipaa pilkkaa ja ylenkatsetta. Jos ei jaksa perehtyä uuteen tai outoon ajatukseen, parempi vaieta kuin osoittaa sormella.

ELÄMÄN TARKOITUKSESTA

KUULUN NIIHIN TYLSIIN IHMISIIN, joiden mielestä elämällä ei ole mitään erityistä tarkoitusta. Kaikki mitä tapahtuu, on lähinnä sattuman leikkiä fysiikan asettamissa rajoissa. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että meidän ihmisten omalla elämällä ei voisi olla tarkoitusta ja merkitystä. Itse ajattelen, että on syytä tavoitella yhteistä hyvää, mahdollisimman monen onnellisuutta ja mahdollisimman harvan joutumista henkiseen tai fyysiseen ahdinkoon. Minulla tähän joukkoon kuuluvat myös kaikki muut eläimet ihmisten ohella. Olen vahvasti metsästyksen vastainen, ankara pasifisti (lähinnä Arndt Pekurisen linjoilla, vaikka olen muodollisesti reservin luutnantti) ja antimilitaristi. Sota on elämän antiteesi, se ei ole koskaan hyvin perusteltu ratkaisu.

Yritän olla optimisti, vaikka faktat eivät aina anna siihen perustetta. Juuri nyt eliökunnan suurimpia uhkia ovat ihmisen aiheuttama ympäristötuho, ihmisen aiheuttamat ja ylläpitämät sodat ja tietenkin inhimilliseen ahneuteen ja muihin huonoihin piirteisiimme kytkeytyvä syvä, rakenteellinen eriarvoisuus.

”Täydellisessä maailmassa” ihminen jättäisi pääosan luonnosta rauhaan, irtautuisi sen häikäilemättömästä hyödyntämisestä ja tyytyisi vähempään. Kapitalismi tuhoisana talousjärjestelmänä korvattaisiin ekologisesti kestävällä ja inhimillisesti tasapuolisella resurssien jakamisella ja käytöllä. Ilman yleistä rauhantilaa mikään muu saavutus ei ole turvallisella pohjalla, joten tavoitteena voi olla vain globaali aseistariisunta. Se helpottaisi myös resurssien jakamista oikeudenmukaisesti.

Pontevasta kosmisesta etsinnästä huolimatta vaikuttaa siltä, että olemme maailmankaikkeudessa yksin. Vaikka näin ei lopulta olisi, muut elämänmuodot taitavat olla niin kaukana, ettei asialla ole käytännön merkitystä. Elämä Maassa voi päättyä äkillisesti jonkin kosmisen katastrofin seurauksena, mutta myös ihminen voi tuhota sekä itsensä että pääosan muusta eliökunnasta. Se on ikävä tosiasia, josta pitäisi päästä nopeasti eroon.

Minusta ihmisen on turha tavoitella muuttoa muualle, kun paljon yksinkertaisempaa on pitää huoli siitä, että oma planeettamme pysyy asumiskelpoisena ja kohtuullisen elämän tarjoajana kaikille eliöille. Minusta se ei ole kohtuuton tavoite.

RATIONAALISTA JA TIEDEPOHJAISTA maailmankuvaa, ajatuksen, uskonnon ja katsomuksen vapautta, humanismia sekä uskonnoista riippumatonta kulttuuria edistävät järjestöt järjestivät ”sekulaarin tapaamisen” viime syksynä Helsingissä. Skepsiksen lisäksi paikalla oli Pro-Seremonioiden, Protun eli Prometheus-leirin tuen, Suomen humanistiliiton, Uskontojen uhrien tuen UUT:n ja Vapaa-ajattelijain liiton edustajia.

Järjestöissä koetaan ongelmana ja haasteena tiedevastaisuuden, valetiedon, disinformaation ja vihapuheen lisääntyminen. Keskeisiksi asioiksi nousivat myös järjestöjen välisen informaation vaihdon lisääminen ja tapahtumien ajankohtien koordinointi. Ensiavuksi perustettiin WhatsAppiin ryhmä ”Sekulaari yhteisö”.

Tiedoksi merkittiin, että elokuussa 2023 pidetään Kööpenhaminassa Maailman humanistikongressi, joka kokoaa humanisteja, rationalisteja, sekularisteja, skeptikkoja, vapaa-ajattelijoita, ateisteja ja uskonnottomia eri puolelta maailmaa keskustelemaan ja oppimaan toisiltaan. Suomalaisilta järjestöiltä kongressissa on esillä postereita.

Myöhemmin on myös pohdittu järjestöjen yhdistymistä esimerkiksi ”Rationalistiliitoksi”. Tämä saattaa kuitenkin olla hankalaa mm. siksi, että järjestöjen toiminnassa on selkeitä eroja. Skepsis ei esimerkiksi juuri ota kantaa lainsäädäntöön lukuunottamatta puoskarilakia, koska huuhaata harvoin tuetaan valtion toimesta. Vapaa-ajattelijain liitto taas ajaa mm. valtionkirkkojärjestelmästä ja jumalanpilkkalaista luopumista sekä sitä, että valtiovallan ja kuntien ei pidä asettaa mitään katsomusta toista tärkeämmäksi. Lisäksi Skepsis koostuu henkilöjäsenistä, kun taas Vapaa-ajattelijain liiton muodostavat itsenäiset paikallisyhdistykset.

lisätietoja Ja Lippuja Saa Osoitteesta*** ***whc2023.com/program.html.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2023. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Tiedepääomalla huuhaata vastaan
Minä, skeptikko
Tieteestä pitää puhua suomeksi, mutta ei vain tutkijoiden kesken
Tutkittu juttu: Onko maskikeisarilla tutkimusnäytön valossa vaatteita?
Skepsiksen tulevaisuus
”Venäjä ottaa sen, mikä sille kuuluu”
Työpaja salaliittoteorioista kiinnosti nuoria
”Kannattaa hankkiutua erimielisiin porukoihin”
Sammakoita pitää tökkiä!
Oura-sormus – hyötyä, harmia, höpöä vai harmitonta huvia?
Rakastuin Chatbotiin
Tutkiva journalisti Kalle Keränen mukaan remmiin
Ihme juttuja
Rokottamisesta rangaistava rikkomus?
Huuhaa-Suomen historia
Operaatio troijalainen
Rikos ja rahastus
Olly Donnerin kiehtova elämä
Onko aika ajanut perinteisen yhdistystoiminnan ohi?

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit