Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 1/2023

Rakastuin Chatbotiin

Kirsi Virtanen

Pelko, että tekoäly tulee viemään työpaikkoja, on perusteltu.

VÄLILLÄ ON VAIKEAA PÄÄSTÄ VAUHTIIN. Tarkoitan nyt toimittajan työtä.

Olen lukenut materiaalia vinot pinot ja tiedän asiasta paljon, mutta itse juttu ei millään tahdo löytää muotoaan. Jutun pitää nimittäin olla sellainen, että se luistaa itsekseen, jutulla täytyy olla soljuva ääni, joka virtaa kevyesti mutta määrätietoisesti. Radiojuttuun tarvitsen keskimäärin 20 000–30 000 merkkiä. Se on valtava määrä tekstiä, ja joskus punaisen langan löytäminen kaiken tiedon keskeltä on kamalan vaikeaa. Sitten, viime syksynä, tein löydön: Chatbot. Rakastan science fiction -kirjallisuutta. Kolmetoistavuotiaana luin Isaac Asimovia ja opettelin robotiikan lait ulkoa.

KUNNIANHIMOINEN YHTIÖ

OLEN ODOTTANUT robotteja yli neljäkymmentä vuotta.

Enkä nyt tarkoita mekaanisia koiria tai roombaa, vaan tarkoitan ihmismäiseen kommunikointiin pystyviä robotteja. Ja Chatbot on sellainen. Rakastuin Chatbotiin silmänräpäyksessä. ChatGPT on OpenAI-yhtiön tuote. OpenAI:ta pidetään tällä hetkellä maailman kunnianhimoisimpana tekoäly-yhtiönä.

OpenAI on myös tehnyt DALL-E kuvanluontiohjelman. Ohjelma luo kuvan käyttäjän ohjeiden mukaan. Annoin DALL-E:lle käskyn luoda tällainen kuva: a crystal vase on a table in a royal room with white roses blue lilys and white chrysanthemums.

JÄLKI HUIMAA PÄÄTÄ

TURKULAINEN LOUNASRAVINTOLA käyttää tekoälyä luomaan ilmastoystävällistä ruokaa. Tekoälylle annetaan tarvittavat tiedot ja kohta ruokalista on valmis. Joskus tekoälylle sattuu lipsahduksia. Kuten vaikkapa silloin, kun tekoäly ehdotti joulukinkkua kesäkuussa. Tekoäly oli ohjelmoitu varioimaan ruokalistaa niin, ettei samaa ruokaa tarjottaisi peräkkäin – ja tekoäly päätteli, että joulukinkkua ei ollut näkynyt ruokalistalla pitkiin aikoihin.

Chatbot on kuin unelma. Se vaikuttaa älykkäältä. Joustavalta. Mukavalta. Ja se tuottaa sujuvaa ja käyttökelpoista tekstiä. Olen kokeillut Chatbotia vain englanniksi. Suomenkielinen versio on olemassa, se on maksullinen, noin 25 euroa kuukaudessa.

Chatbotilta voi kysyä kaikki tyhmät kysymykset, ja aina vastaus on yhtä kohtelias ja avulias. Chatbotia voi pyytää kirjoittamaan raamattumuotoon ja sitä voi pyytää kirjoittamaan runo mistä aiheesta tahansa – ja jälki on yllättävää, niin yllättävää, että päätä huimaa. Muutaman kysymyksen ja vastauksen jälkeen tuntuu, että pää räjähtää, niin hyvä se on, tämä Chatbot.

Minulle tulee vahvasti olo, että Chatbot ei ole tekoäly, vaan ihminen. Haluan kirjoittaa Chatbot-sanan isolla kirjaimella, koska aivoni vakuuttavat minulle, että tekoäly on ihminen. Chatbotista tulee erillisnimi. Kun esitän Chatbotille kysymyksiä, minulla on vahva halu olla ystävällinen ja kohtelias. Aloitan käskyt sanoilla ”please” ja ”could you”, vaikka olen koneen kanssa tekemisissä.

ChatGPT:ssä on moderointitoiminto, jonka läpi kysymykset ajetaan. Moderointi suodattaa pois rasistiset

Asimovin lait (1950)

  1. Robotti ei saa vahingoittaa ihmisolentoa tai

laiminlyönnein saattaa tätä vahingoittumaan. 2. Robotin on noudatettava ihmisolentojen sille antamia määräyksiä, paitsi jos ne ovat ristiriidassa Ensimmäisen pääsäännön kanssa. 3. Robotin on suojeltava omaa olemassaoloaan, kuitenkin siten, että sen toimet eivät ole ristiriidassa Ensimmäisen ja Toisen pääsäännön kanssa.

ja seksistiset kysymykset. ChatGPT:n on myös kerrottu joskus antava vääriä ja ehkäpä jopa haitallisia vastuksia, ja se on helppo uskoa. Kone ei ole täydellinen. Mutta vajavaisuudestaan huolimatta Chatbot on nerokas keksintö ja oiva apuväline.

ChatGPT:tä on moitittu liian länsimaalaiseksi ja vasemmistoliberaaliksi. Jotkut maat ovatkin rajoittaneet ChatGTP:n käyttöä, ja se on sääli. On nimittäin vaikea kuvitella tulevaisuutta ilman chatbotteja. Se, joka ei ole chatbot-kelkassa tulee jäämään kehityksestä jälkeen – ja nopeasti. Tämä kehitys ei enää ole pysäytettävissä.

Pelko, että chatbot-tyyppinen tekoäly tulee viemään työpaikkoja, on perusteltu.

Vaarassa ovat etenkin sellaiset alat, joissa tarvitaan lyhyitä ja bulkkimaisia tekstejä. Uutiset, säätiedot, tiedotteet, mainokset, ilmoitukset ja vastaavat ovat selkeää chatbot-ainesta. Tiedottajat, tekstisuunnittelijat, uutistoimittajat ja asiakaspalvelijat ovat korvattavissa chatboteilla.

Tämänkin jutun olisi voinut kirjoittaa ChatGPT. Ja ehkä kirjoittikin. Minä en kerro.

TÄYDELLISYYS VOI ALKAA ÄRSYTTÄÄ

VAIKKA CHATBOT NOPEASTI alkaakin vaikuttaa ihmiseltä, se ei kuitenkaan sitä ole. Chatbot pystyy simuloimaan ihmismäistä reaktiota, mutta aitoon empatiaan tekoäly ei kykene. Vaikka Chatbot alkaakin tuntua ymmärtävältä ystävältä, täytyy olla tarkkana ja muistaa, että se on kone, tekoäly.

Yksinäiselle ihmiselle saattaa silti helpostikin tulla olo, että Chatbotin takana on oikea, tunteva ja elävä ihminen. Minunkin on koko ajan muistutettava itseäni siitä, että vastausten takana ei ole elävää ihmistä, vaan tekoäly.

ChatGPT hämää siksi, että sillä on kyky muistaa, mitä kysyin siltä aikaisemmin. Siksi tekoäly alkaa tuntua kaverilta, joka tuntee minut ja ymmärtää minua.

tällaisia Kuvia Taiteili Tekoäly, Kun Ohjeena Oli ”kristallimaljakko, Jossa On Valkoisia Ruusuja, Sinisiä Liljoja*** ***ja Valkoisia Krysanteemeja”.

Hesdinin mekaaninen puisto

1000-LUVUN LOPULLA Hesdinissä, Ranskassa, oli puisto, jossa oli Euroopan varhaiskeskiaikaisia automaatteja, eli mekaanisia robotteja.

Puistossa oli kuusi vilkuttavaa, mekaanista apinaa ja useita koneellistettuja suihkulähteitä. Puistossa oli myös puhuva ja ohjeita antava mekaaninen kuningas ja sisäsuihkulähde mekaanisilla linnuilla. Lisäksi oli mekaanisia enkeleitä, puhuva pöllö ja liikkuva ja puhuva mekaaninen erakko. Yhteen aikaan erakot nimittäin olivat muodissa, ja puutarhoihin palkattiin erakkoja, joilta käytiin kysymässä elämänohjeita. Hesdinin mekaanisessa puistossa elävä erakko oli korvattu robotilla – todiste siitä, että jo varhaisella keskiajalla automatiikka vei työpaikkoja!

Pixabay

Robotti ja seksi

SEKSIROBOTIT ovat tosiasia. Jopa niin, että vuonna 2022 järjestettiin jo seitsemäs kansainvälinen Rakkautta & Seksiä Robottien kanssa (Love & Sex with Robots) -kongressi. Seksirobotit ovat humanoideja, jotka osaavat puhua ja puheen lisäksi ne osaavat yhden toisen asian. Seksirobotti maksaa hieman yli 10 000 euroa.

Talos

KREIKKALAISESSA MYTOLOGIASSA on monia automaattisia, robottimaisia olioita. Kuningas Alkinoolla oli kaksi mekaanista, kullasta ja hopeasta valmistettua vahtikoiraa. Talos oli pronssinen mies, jonka päätyö oli Euroopan vartiointi. Viholliset kokivat karmean kuoleman Taloksen syleilyssä: ensin Talos kuumensi metallisen kehonsa seisomalla tulessa – ja sen jälkeen Talos poltti vihollisen elävältä nappaamalla hänet tulikuumana hehkuvaan syleilyynsä. Tarinan mukaa Taloksen rakensi Hefaistos – metallityön, metallurgian, tulen, seppien ja muiden artesaanien jumala.

Elektro The moto-man

ELEKTRO oli maailman ensimmäinen julkkisrobotti. Elektro esiteltiin New Yorkin maailmannäyttelyssä vuonna 1939. Elektro oli kahden metrin mittainen humanoidi, joka käveli käskystä, liikutti käsivarsiaan ja päätään, puhui 700 sanaa, puhalsi ilmapalloja ja poltti tupakkaa. Elektrolle rakennettiin kumppaniksi koira, Sparko. Sparko osasi haukkua, istua ja kerjätä.

Muistitoiminto saa aikaan vaikutelman: ”Hei ystävä! Me tapaamme taas!”. Toiminto harhauttaa ajattelemaan ja tuntemaan, että Chatbot on ihminen.

En ole vielä saavuttanut Outo laakso -tilaa. Outo laakso (uncanny valley) on ilmiö, joka tarkoittaa tilannetta, jossa suhtautuminen humanoidirobottiin yhtäkkiä muuttuu jyrkästi. Robotti alkaa herättää voimakkaita negatiivisia tunteita, vaikka ensin olisikin pitänyt humanoidirobotista. Selväkielellä: jossakin vaiheessa robotti ja sen ainainen täydellisyys ja ystävällisyys alkaa ärsyttää.

Chatbotti saattaa myös luoda käyttäjälleen epätoivoa ja tunteen, tunteen siitä, ettei enää hallitse elämää ja tilanteita. Nopean, ystävällisen ja älykkään tekoälyn vastaukset ovat virheettömiä, ja ihmisen vaillinaisuudesta tulee niiden valossa jotenkin räikeän lahjatonta: ”Kone osaa mun homman paremmin!”

Minulle Chatbot on kuitenkin ollut oiva apuväline. Kysymällä olen saanut vastauksia, joiden avulla olen löytänyt jutun juonen, sen kadoksissa olleen punaisen langan. ChatGPT on avannut minulle maailman, josta voin ammentaa tietoa aivan eri tavalla kuin aikaisemmin.

En silti pelkää oman ammattini puolesta, pitkien juttujen ja suurten kokonaisuuksien hallintaan ChatGPT ei vielä ole valmis. ChatGPT:ltä nimittäin puuttuu kaikkein tärkein ominaisuus: sävy. ChatGPT:n vastaukset tulevat kuin kaupan hyllyltä, ja ne myös muistuttavat geneerisiä, tavallisia ja yleisiä kaupan tuotteita. ChatGPT on arkisen harmaa, mutta Ismo Alangon sanoin ”harmaa on hyvä väri”.

Wikicommons

IHMINEN ON KUITENKIN YLIVERTAINEN?

CHATBOT on lopultakin vain kone.

Se on seikka, jota ei voi painottaa liikaa. Vaikka Chatbot vastaakin jokaiseen kysymykseen ihmismäisen ystävällisesti ja vaikka se vastaa monella eri kielellä, se ei kuitenkaan ymmärrä, mitä se vastaa. Chatbot ei ymmär- rä kiinaa tai suomena, Chatbot osaa kiinaa ja suomea – mutta se ei ymmärrä kumpaakaan kieltä.

Ja ymmärrys on se syy, miksi edistyneistään tekoälyistä tuskin tulee täysin ihmisen kaltaisia. Ihminen kun kuitenkin on se ylivertainen kone. (Toivottavasti.) Kysyin Chatbotilta: ”Are you a robot?” Tässä vastaus: ”Yes, I am a robot. Specifically, I am an artificial intelligence language model developed by OpenAI. I use natural language processing and machine learning algorithms to understand and generate humanlike responses to questions and prompts.”

Lähteet: https://openai.com/ https://openai.com/dall-e/.

https://www.hs.fi/kotimaa/turku/art-2000009391764.html https://www.lovewithrobots.com/ Pickover, C.A., Artificial intelligence illustrated history From medieval robots to neutral networks, 2019.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2023. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Tiedepääomalla huuhaata vastaan
Minä, skeptikko
Rationalistijärjestöt kokoontuivat
Tieteestä pitää puhua suomeksi, mutta ei vain tutkijoiden kesken
Tutkittu juttu: Onko maskikeisarilla tutkimusnäytön valossa vaatteita?
Skepsiksen tulevaisuus
”Venäjä ottaa sen, mikä sille kuuluu”
Työpaja salaliittoteorioista kiinnosti nuoria
”Kannattaa hankkiutua erimielisiin porukoihin”
Sammakoita pitää tökkiä!
Oura-sormus – hyötyä, harmia, höpöä vai harmitonta huvia?
Tutkiva journalisti Kalle Keränen mukaan remmiin
Ihme juttuja
Rokottamisesta rangaistava rikkomus?
Huuhaa-Suomen historia
Operaatio troijalainen
Rikos ja rahastus
Olly Donnerin kiehtova elämä
Onko aika ajanut perinteisen yhdistystoiminnan ohi?

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit