Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Kirjat · Skeptikko 1/2023

Olly Donnerin kiehtova elämä

Tiina Lintunen

KIRJAT

MAHTISUVUN PERIJÄTTÄREN SEIKKAILUT ANTROPOSOFIAN MAAILMASSA

Jasmine Westerlund: Olly Donnerin kiehtova elämä. WSOY , 2022.

LLY DONNER (1881– 1956) oli minulle täysin tuntematon nimi, kunnes sain käsiini hänestä kertovan kirjan. Kirjan sivuilta paljastuu erityislaatuinen henkilö, jonka elämä on kokonaisuudessaan hyvin mielenkiintoinen. Tässä tekstissä keskityn kuitenkin hänen elämänsä sellaiseen vaiheeseen, jonka otaksun erityisesti kiinnostavan Skeptikon lukijoita.

Olga ”Olly” Donner oli omaa sukua Sinebrychoff, kuulua panimosukua, ja siten jo taustaltansa hyvin varakas. Hän avioitui teollisuusjohtaja Uno Donnerin kanssa, ja heidän avioliittonsa jäi lapsettomaksi. Molempien varakas ja yläluokkainen tausta mahdollisti laajan matkustelun ja elämisen hotelleissa ympäri Eurooppaa. Donnerien elämään kuului oopperaa, parantoloita ja Rivieran rantabulevardeja, asioita joista suurin osa suomalaisista ei heidän aikanaan olisi osannut edes haaveilla.

1900-luvun alkuvuosina monet suomalaiset taiteilijat ja älymystöön kuuluvat kiinnostuivat salatieteistä. Tähän joukkoon kuuluivat muun muassa Eino Leino, Oskar Merikanto, Helmi Krohn ja Akseli Gallen- Kallela. Yksi kiinnostuksen kohteista oli antroposofia, jonka taustalta löytyy teosofiaa, kristillistä mytologiaa, idän uskontoja ja saksalaista luonnonfilosofiaa. Myös Olly puolisoineen innostui antroposofiasta tavattuaan vuonna 1913 Lontoossa vanhan ystävänsä Harry Collisonin, joka oli tuonut antroposofian Britanniaan.

Donnerit kiinnostuivat aiheesta niin paljon, että he matkustivat ympäri Eurooppaa kuulemaan Rudolf Steinerin luentoja sekä tapaamaan muita antroposofiaan paneutuneita ihmisiä. Välit Steineriin olivat ilmeisen läheiset, sillä Donnerit perustivat vuonna 1923 Suomen antroposofisen liiton, jonka ensimmäisenä puheenjohtajana Uno Donner toimi. Donnerit toivat Suomeen myös biodynaamisen viljelyn, jota harjoittivat tilallaan Pohjassa ja huvilallaan Espoossa.

Donnerien sukulaiset eivät suhtautuneet kovinkaan lämpimästi Ollyn ja Unon uuteen kiinnostuksen kohteeseen. Ollyn äiti Anna varoitti kirjeessään, ettei teosofia ole sopivaa ajateltavaa. Unon veli Harry Donner taas innostui antroposofiasta laajasti ja paneutui turhankin intensiivisesti henkimaailman asioihin. Harry kuvitteli olevansa Rudolf Steinerin veli ja päätyi mielisairaalaan. Vaikka Harryn mieli myöhemmin toipui, ymmärrettävästi suku ei ajatellut antroposofiasta lämpimästi.

Ollyn elämää varjostivat terveysongelmat, kuten lapsettomuus, ainakin yksi keskenmeno ja luultavammin endometrioosi sekä anoreksia. Ollyn ruokahalu oli vähäistä ja sitä yritettiin parantaa muun muassa viinillä, jota eräskin lääkäri määräsi jopa kuusi lasia päivässä. Muita sen ajan lääketieteen keinoja olivat Ollylle määrätyt arsenikki, risiiniöljy ja kokaiini. Onkin ymmärrettävää, että näiden lääkkeiden jälkeen antroposofian pehmeämmät keinot vetosivat Ollyyn. Hän kuvasi antroposofian tarjoavan hänelle ”portin absoluuttiseen rauhan ja hiljaisuuden maailmaan”.

Olly Donner oli tuottelias kirjailija, hän julkaisi yli 30 kirjaa. Hän kirjoitti ruotsiksi ja ranskaksi, ja käytti kirjailijanimeä Jean Bray. Kirjoja julkaisivat tunnetut kustantamot Bonnier ja Söderström, mutta kustannukset Olly maksoi kuitenkin itse. Häntä painoi suuresti, etteivät kirjat koskaan saaneet arvostusta. Syyksi tähän arvellaan niiden vaikeaselkoisuutta.

Kiinnostus antroposofiaan pysyi Olly ja Uno Donnerin elämässä mukana loppuun asti. Heidän hautansa on antroposofien hautausmaalla Dornachissa Sveitsissä. Omaisuutensa pariskunta lahjoitti Åbo Akademille, jossa heidän toiveidensa mukaisesti Donner-instituutti tukee tieteellistä uskonnon ja kulttuurin tutkimusta. Instituutin kirjasto on Pohjoismaiden suurin uskontotieteelliseen kirjallisuuteen erikoistunut kirjasto.

Kirjailija Jasmine Westerlund kertoo kirjan esipuheessa olleensa huolissaan lähteiden vähäisestä määrästä ja varautuneensa kaunokirjallisen teoksen kirjoittamiseen. Yllättäen Åbo Akademista löytyikin valtava määrä Ollyn elämää valottavia kirjeitä, valokuvia, sähkeitä ja muuta materiaalia. Westerlund kuvaa kirjan tekemistä luovaksi tietokirjoittamiseksi, jossa tieto välitetään tarinan muodossa. Valittu kertomistapa tuntuu onnistuneelta, ja kirja on tästä syystä helppolukuinen, vaikkei 1900-luvun alun elämä tai antroposofia olisi aiemmin tuttua.

Aivan erityisen kulman kirjaan tuo se, että Westerlund on kirjoittanut siihen itsensä mukaan. Ollyn tarinan lisäksi lukijalle avautuu mahdollisuus tutustua myös kirjoittavan tutkijan elämään.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2023. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Tiedepääomalla huuhaata vastaan
Minä, skeptikko
Rationalistijärjestöt kokoontuivat
Tieteestä pitää puhua suomeksi, mutta ei vain tutkijoiden kesken
Tutkittu juttu: Onko maskikeisarilla tutkimusnäytön valossa vaatteita?
Skepsiksen tulevaisuus
”Venäjä ottaa sen, mikä sille kuuluu”
Työpaja salaliittoteorioista kiinnosti nuoria
”Kannattaa hankkiutua erimielisiin porukoihin”
Sammakoita pitää tökkiä!
Oura-sormus – hyötyä, harmia, höpöä vai harmitonta huvia?
Rakastuin Chatbotiin
Tutkiva journalisti Kalle Keränen mukaan remmiin
Ihme juttuja
Rokottamisesta rangaistava rikkomus?
Huuhaa-Suomen historia
Operaatio troijalainen
Rikos ja rahastus
Onko aika ajanut perinteisen yhdistystoiminnan ohi?

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit