Skepsis ry · Suomalaisten skeptikkojen yhdistys torstai 5.11.2026
Skepsis ry

Kohta 40 vuotta kysymyksiä

Skeptikko · Skeptikko 1/2023

Ihme juttuja

Ufoja, salaliittoteorioita ja kemikaalijunaonnettomuus ”Juna ajettiin tarkoituksella pois raiteilta, jotta pystyttäisiin käsittelemään alasammuttujen avaruusalusten jäänteitä.”

/ Lehtikuva Afp

Juha Leinivaara

OHION OSAVALTIOSSA USA:ssa tapahtui dramaattinen onnettomuus 3. helmikuuta. Myrkyllisiä kemikaaleja kuljettanut tavarajuna suistui raiteilta lähellä East Palestinen kaupunkia. 50 vaunun pituinen juna syttyi tuleen. Kymmenen niistä oli kemikaalivaunuja. Pitkä liekkimeri valaisi alle viiden tuhannen asukkaan yötä.

Sammutustyöt jatkuivat seuraavana päivänä. Sysimusta savu jatkoi nousemista taivaalle. Maanantaina 6. helmikuuta palokunta päätti vapauttaa vaurioituneista vaunuista hallitusti nesteitä polttamalla. Se nostatti entistä uhkaavammalta näyttävän savupatsaan. Kaupungin yli lentäneistä matkustajakoneista nähtiin valkoisista pilvistä selkeästi erottuva musta pläntti.

Lähiseutu alkoi tuoksumaan oudolta ja ihmisten silmiä kirveli. Jotkut kuvailivat tuoksua klooriksi. Keskiviikkona viranomaiset vihdoinkin luopuivat evakuointimääräyksistä. Asukkaille kerrottiin, että oli turvallista palata kotiin.

KEMIKAALIVAUNUN PYÖRÄT ISKEVÄT KIPINÄÄ

ILMAN- JA VEDENLAATUA tarkkaillaan jatkuvasti. Pian kaupungissa viihtyneet kotieläimet kupsahtelivat kumoon. Televisiossa esiteltiin mm. häkkeihinsä kuolleita kanoja. Kaikesta huolimatta hengittämisen väitettiin olevan turvallista kaupungissa.

Uutisryhmien kamerat kuvasivat myös lähiseudun jokia. Kaikissa kellui kuolleita kaloja. Mutapohjaa sekoittamalla veden pintaan nousi selkeitä sateenkaaren värejä. Ympäristötuhojen laajuutta ei vielä tiedetä. Alustavien tietojen mukaan kemikaalit tulisivat hajoamaan ja haihtumaan nopeasti ympäristöstä, vaikka ne ovatkin erittäin haitallisia.

Tätä ei kuitenkaan uskota nikottelematta, sillä ilmassa on vieläkin kitkerä sivumaku.

Viranomaiset pääsivät tutkimaan onnettomuutta vasta palojen sammumisen jälkeen. Tiedotuksen uskottavuuden suureksi harmiksi prosessi oli kaikkea muuta kuin sujuva. Syy löytyi vaunujen kuljetuksesta vastaavan Norfolk Southern yhtiön päätöksistä. Yhtiö ei heti julkaissut kokonaista listaa vaunujen kuljettamista kemikaaleista. Säiliöissä oli vinyylikloridia, fosgeenia ja vetykloridia.

Näinkin kriittinen tieto annettiin toimittajille vasta sunnuntaina, keskellä Super Bowl -urheiluhurmaa. Yhtiötä syytettiin salailusta. Pian sosiaalisessa mediassa näytettiin, kuinka rahtiyhtiön junavaunuissa on hurjia turvajärjestelmien puutteita. Erään kemikaalivaunun pyörät iskevät kipinää koko matkan ajan.

Näin yhtiön säästötoimet pääsivät suurennuslasien alle. Luvassa on onnettomuustutkintoja ja syytteitä turvamääräysten rikkomisesta.

SALAILUA JA AVARUUSOLIOITA

MIKÄÄN NÄISTÄ oikean maailman ongelmista ei näytä häiritsevän tunteikasta keskustelua.

Samaan aikaan kansakuntien huomion veivät runsaat UFO-uutiset. Yhdysvaltojen ilmavoimat ampui alas vakoilusta epäiltyjä kiinalaispalloja. Joitain alasammuttuja kohteita kutsuttiin tuntemattomiksi esineiksi. Luonnollisesti USA:n hallinto ei kertonut kaikkia yksityiskohtia sotavoimiensa käytöstä. Huron-järven yllä ammuttua kohdetta kuvailtiin ”kahdeksankulmaiseksi esineeksi”. Jolloin huhut salailusta ja avaruusolioista kiersivät tiuhaan tahtiin uutisten kommenttikentissä.

Isoimmat uutistoimistot kertoivat Ohion junaturmasta vasta näiden UFO-uutisten jälkeen. Eihän itse turmassa kuollut ketään, joten mahdolliset myrkytyksestä kärsivät asukkaat eivät olleet vielä ylittäneet uutiskynnystä. Junaturmauutisten jälkeen roihahtivat salaliittoteoriat täyteen liekkiin. Uutistoimistoja syytettiin salailusta. Junaonnettomuuden uutisointi oli liian vähäistä, koska hallinto halusi piilottaa valtavien ympäristötuhojen vaikutukset.

Vastapuolella syyteltiin ihan päinvastaisesta toiminnasta. Juna ajettiin tarkoituksella pois raiteilta, jotta evakuoinnin varjolla pystyttäisiin käsittelemään alasammuttujen avaruusalusten jäänteitä.

1700 SUISTUMISTA VUODESSA

KINASTELUN ja digitaalisen huutamisen alle hautautuivat huolet oikeista ongelmista.

Vähemmälle huomiolle jäi rataverkoston huono kunto. Yhdysvalloissa tapahtuu liikenneviraston mukaan noin 1700 raiteilta suistumista vuodessa. Pelkästään Ohion osavaltiossa on vuosittain noin sata raideliikenteen onnettomuutta.

Kaikki suistumiset eivät tietenkään ole yhtä vaarallisia. Eivätkä kaikki junat kuljeta myrkyllisiä aineita. Julkisen keskustelun jumiutuminen avaruusolioihin ja uutisten salailusalaliittoihin ei ainakaan edistä tavaraliikenteen tason parantamista.

SALALIITTOTEORETISOINTI herättää tiedeyhteisössäkin usein vähättelyä, leimaamista ja naureskelua. Ilmiö kuitenkin ansaitsee vakavaa pohdintaa, ja tieteelläkin saattaa olla peiliin katsomista. Salaliittoteoretisointi nimittäin kytkeytyy tieteen vääristyneeseen julkiseen kuvaan ja sen itseymmärryksen rajoituksiin. - -

Vaikka omaa polkua kulkevat totuuden etsijät ovat tietyssä mielessä tieteenvastaisia, tieteen historiasta on helppo löytää esikuvia heidän eetokselleen. Ilmeinen esikuva tällaiselle totuudenetsinnälle on esimerkiksi Sigmund Freudin (1856–1939) psykoanalyysi itseanalyyseineen ja unien tulkintoineen. Freud sopii myös henkilönä hyvin omia polkuja kulkevan tutkijan esikuvaksi, sillä hän joutui taistelemaan vuosikymmeniä puritaanisen kulttuurin ja ennakkoluuloisen tiedeyhteisön lammaslaumoja vastaan. Myös Charles Darwinin (1809–1882) tutkijanote herättää salaliittohenkisessä ajattelijassa lämpimiä tunteita, sillä Darwin loi oman teoriansa liittämällä yhteen erillisiltä ja merkityksettömiltä vaikuttaneita yksityiskohtia. Isaac Newton (1643–1727) puolestaan oli kiinnostunut alkemiasta, ja Albert Einsteinin (1879–1955) suppean suhteellisuusteorian voi sanoa olevan ”oman tutkimuksen” tulos. Sitä kehittäessään Einstein nimittäin työskenteli patenttitoimiston virkailijana ilman yhteyksiä akateemiseen maailmaan.

VESA TALVITIE: TIETEESSATAPAHTUU.FI/NUMEROT/1-2023 16.2.

YHDYSVALTAIN HALLINNON mukaan ei ole mitään viitteitä siitä, että Pohjois-Amerikan ilmatilassa pudotetut lentävät esineet olisivat tulleet avaruudesta. ”Tiedän, että asiasta on kyselty ja huolestuttu, mutta ei, ei ole viitteitä muukalaisista tai maapallon ulkopuolisesta toiminnasta näiden pudotusten yhteydessä”, totesi Valkoisen talon lehdistösihteeri Karine Jean-Pierre. Sunnuntaina Yhdysvaltain ilmavoimien edustaja kertoi, ettei sulje pois maapallon ulkopuolista toimintaa tai mitään muutakaan selitystä tuntemattomien lentävien esineiden taustalle. Yhdysvalloissa ja Kanadassa on viimepäivien aikana ammuttu alas neljä kohdetta. Yksi niistä on todennäköisesti Kiinasta lähetetty ilmapallo, jolla mahdollisesti vakoiltiin Yhdysvaltoja. Kolmen muun alkuperästä ei ole toistaiseksi mitään tietoa.

NORJAN kuningas Harald ja kuningatar Sonja lähettivät lehdistötiedotteen 8.11.2022: heidän tyttärensä Märtha Louise ei saa enää työskennellä kuninkaallisen perheen palveluksessa. Kritiikki Märthan puolisoa shamaani Durek Verretiä kohtaan oli niin laajaa, että se saattoi vahingoittaa monarkiaa. - - Prinsessa menetti kaikki kuninkaalliset tehtävänsä miehensä vuoksi. Kyse ei ollut Märthasta itsestään. Näin hän kertoi Ruotsin television SVT:n Min sanning -ohjelmassa. - -Shamaania on kritisoitu mm. väitteistään, että medaljonki, jota hän myy verkkosivuillaan 2355 kruunulla, paransi hänet koronasta. Myös muita väittetä, kuten sitä, että lapset voivat saada itselleen syövän, jos ovat tyytymättömiä, on kyseenalaistettu voimakkaasti.

ILKKA VAINIO uskoo henkien läsnäoloon. 50 vuotta sitten hän juoksi humanoidia pakoon henkensä edestä. Isältään Juha Vainiolta hän on saanut viestejä tuonpuoleisesta. - - Ilmassa leijui tummaan kaapuun sonnustautunut hennolta naiselta näyttävä hahmo. Se näytti kalpealta, kuolemalta. - - ”Se leijui noin metrin korkeudella. Sillä oli ihmisen kasvot, mutta jotenkin ilmeettömät”, Ilkka kertaa kohtaamistaan humanoidin kanssa. - - Kun Ilkka siirtyi uuteen levy-yhtiöön tuotantopäälliköksi 2000-luvun alussa, ilmestyi Juha hänelle jälleen. Ilkan läheinen työkaveri kävi vainajameedion puheilla, ja sai mukaansa viestin Ilkalle. ”Kaikki menee töissä hyvin”, Juha viestitti silloin. HYMY 2/2023 7.2.

KEHO-WORKSHOPISTA tuli täyteläinen paketti! - - Syömiseen liittyvien haasteiden juurisyyt. Oletko koskaan ajatellut, että istukka ja napa on alkuperäinen ravinnon ja hapen lähde? Monilla ylimääräiseltä tuntuva rasva kerääntyy tälle alueelle. Syntymään sekä napanuoran katkaisuun liittyvät traumat voivat jättää puutteen tunteen, joka ei täyty ennen kuin parannat tuon trauman ja palautat yhteyden istukkaan. Workshopissa on mukana istukkameditaatio, joka voi auttaa kyltymättömän puutteen tunteen parantamiseen. MARIA NORDININ UUTISKIRJE 3.2.

KUTEN TIEDETÄÄN, netti on täynnä jos jonkinlaisia koijareita ja huijareita, joille kaikki keinot ovat sallittuja. Hiljattain eri sivustoille alkoi esimerkiksi ilmaantua mainoksia, jossa kantrilaulajalegenda Dolly Parton esittelee omaa nimeään kantavia CBD- (kannabis) ja ketonallekarkkeja joiden sanotaan muun muassa auttavan nivelkipuihin, nukahtamisvaikeuksiin ja parantavan jopa dementian. Mainokset johtivat erehdyttävästi Fox Newsin nettisivujen näköiselle huijaussivustolle, jolla Foxin toimittaja haastattelee ihmeparantavia nallekarkkeja maasta taivaaseen hehkuttavaa Partonia. Todellisuudessa tällaista haastattelua ei ole koskaan tehty. Kyseinen mainoskampanja, jonka muun muassa faktantarkistussivusto Snopes on osoittanut huijaukseksi, on kuitenkin sen verran vakuuttavasti toteutettu, että useat ovat siihen jopa haksahtaneet.

KUMPULANTIELLÄ SIJAITSEVAN kasvisravintola Brindavanin vesipiste herättää ihmetystä. Ravintolan nettisivujen mukaan tarjolla olevaa hanavettä on ”avitettu” veden energisointilaitteella ja aktiivihiilisuodattimella. Juomalasihyllyyn kiinnitetyssä energisointilaitteessa vesi kulkee omassa putkessaan muun muassa laavakivi-, vuorikristalli- ja kvartsihiekkakerrosten läpi olematta kuitenkaan kosketuksissa niihin. Levlin kertoo Latviassa valmistetun laitteen toiminnan perustuvan ajatukseen veden muistista. Kerrokset ovat kuin maaperä, jonka läpi vesi kulkee muuttaen sen rakennetta, mitä voisi verrata muistin puhdistamiseen. ”Jos vesi on ollut kosketuksissa esimerkiksi radioaktiivisuuden tai lääkkeiden kanssa, veden rakenne on muuttunut vaikka vierasaine olisi siitä fyysisesti poistettu.”

SUOMEEN on perustettu ensimmäinen new age -henkisyyteen nojaava uskonnollinen yhdyskunta. - - Yhdyskunnan luotsi Patrick Winquist kertoo, että vajaat 20 yhteisön jäsentä muuttivat Kemiönsaaresta Suonenjoelle joulun alla. - - Yhdyskuntajärjestyksensä mukaan Luxia-yhteisön pyrkimyksenä on poistaa rajat ja sodat eri uskontojen välillä ja löytää tie yhteen yhteiseen maailmanuskontoon ja yksilöiden väliseen rauhaan ja rakkauteen. Tähän pääsyssä auttavat muun muassa Jeesuksen Vuorisaarna Uudesta Testamentista, suomalaisteosofi Pekka Ervastin (1875–1934) teokset, Tiibetin buddhalaiset meditaatioharjoitukset, Kalevala sekä tuotemerkiksikin rekisteröity ”Luxia-Method”. SAVON SANOMAT 17.1.

OULUN VEDESTÄ kerrotaan, että veden laadusta on levitetty virheellistä tietoa Värtön ja Maikkulan alueilla. Kotitalouksiin jaettu disinformaatiokirje sisältää Oulun talousvedestä virheellistä tietoa veden desinfiointiin käytetyn kloorin ja väitettyjen epäpuhtauksien esiintymisestä. - - Kirjeiden takana on yritys, joka markkinoi omaa veden suodattamiseen käytettävää tuotettaan. ”Virheellisellä markkinoinnilla halutaan omalle tuotteelle luoda markkinaa, toteaa Oulun Veden johtaja Jouni Lähdemäki.

VAPAAOTTELIJA GEORGI GAGLOJEV on löydetty kuolleena junasta, joka oli matkalla Moskovasta Vladikavkaziin. Asiasta uutisoi Venäjän valtion uutistoimisto Tass. - - Tassin lähteen mukaan Gaglojevin kuolema saattoi olla väkivaltainen. Viestintäsovellus Telegramissa venäläisiä uutisia jakavalla Baza-kanavalla oli samanlaista tietoa. Bazan tilillä kerrottiin yli 850 000 seuraajalle, että Gaglojev kuristettiin kuoliaaksi tyynyllä. Samaan aikaan Telegramin 112-kanava kertoi, että 25-vuotaan vapaaottelijan alustava kuolinsyy olisi ollut lääkärien mukaan keuhkoveritulppa. - -

Bazan lähteiden mukaan Gaglojevin väitetty murha saattoi liittyä siihen, että hän etsi aktiivisesti tätiään Rimma Gaglojevaa, Pohjois-Kaukasuksen tunnettua ennustajaa, joka katosi Tšetšeniassa helmikuussa 2022. - - Vapaaottelija epäili, että täti siepattiin tämän kiistanalaisen ammatin vuoksi. Ennustaminen on kielletty islamissa ja siksi myös muslimivaltaisella Pohjois-Kaukasuksella, mukaan lukien Tšetšeniassa, jossa Rimma nähtiin viimeisen kerran.

YHDYSVALTAIN tiedustelujohtajan toimisto ODNI on julkaissut raportin tuoreista ufohavainnoista. Lähes puolet havaintojen kohteista on jäänyt yhä tunnistamattomiksi. Raportti on suppea yhteenveto kaikkiaan 366 ufohavainnosta, joista pääosa on tehty Yhdysvaltain asevoimien piirissä maaliskuun 2021 jälkeen. Raportin mukaan hiukan yli puolet havainnoista oli pallon tapaisia kohteita tai muistutti miehittämättömiä lennokkeja. Jos tavanomaisena pidetty selitys vaikutti todennäköiseltä, niitä ei enää tutkittu tarkasti. Sen sijaan viranomaisten mielenkiinto painottui niihin havaintoihin, joille ei edes tutkimuksissa löydetty mitään selitystä. Tällaisia oli lähes puolet ufohavainnoista. Raportin mukaan osa niistä ”näytti osoittavan erikoisia lento-ominaisuuksia tai suorituskykyjä, ja vaativat tarkempaa analyysia”. Raportin julkisessa versiossa johtopäätöstä ei täsmennetty. Pentagonin tiedotuspäällikön Pat Ryderin mukaan raportin perusteellisempi salainen versio toimitettiin joillekin kongressin valiokunnille keskiviikkona.

KARJALAN LIITON JÄSENET näyttävät joutuneen informaatiovaikuttamisen kohteeksi. Liiton jäsenet eri puolilla Suomea ovat marraskuusta lähtien saaneet viestejä, joissa kehotetaan nostamaan jälleen esille Karjalan palautus. Joitakin jäseniä on lähestytty kasvotusten. - - ”Vanhimmat viestejä saaneet ovat 90 ikävuoden kieppeillä olevia jäseniä, jotka ovat aikanaan Karjalasta lähteneet. Heille asia on tuskallinen”, kuvaa Karjalan Liiton puheenjohtaja Outi Örn STT:lle.

Tutkijan silmään kyse on tyypillisestä informaatiovaikuttamisen tavasta. ”Venäläisten tahojen voi helposti uskoa olevan tämän takana”, toteaa tutkijatohtori Teemu Oivo Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitokselta. Oivo kertoo viestien menevän täysin yksiin Venäjällä toistettavan ison tarinan kanssa. Siihen kuuluu uhkakuva siitä, että Venäjää pyritään hajottamaan. - - Oivon mukaan Suomi on pysynyt yllättävänkin syrjässä informaatiovaikuttamiselta. Paljon enemmän sen kohteena ovat olleet esimerkiksi Baltian maat ja Puola. Informaatiovaikuttaminen liittyy Oivon mukaan Venäjän hallinnon tarpeeseen perustella omalle kansalleen sitä, miksi Venäjä on vaarassa.

”Jo ennen suurhyökkäystä Ukrainaan on ollut viestintää poikkeusoloista ja siitä, miksi pitää ottaa normaalia kovempia lakeja ja otteita käyttöön. Myös sodan aikana on jouduttu näkemään paljon vaivaa siihen, että sota saadaan perusteltua”, Oivo kuvailee.

Yle.fi 13.2.

Aftonbladet.se 12.2.

Soundi.fi 2.2.

Helsinginuutiset.fi 26.1.

Yle.fi 16.1.

Iltalehti.fi 16.1.

Yle.fi 13.1.

Is.fi 5.1.

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2023. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »

Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Tiedepääomalla huuhaata vastaan
Minä, skeptikko
Rationalistijärjestöt kokoontuivat
Tieteestä pitää puhua suomeksi, mutta ei vain tutkijoiden kesken
Tutkittu juttu: Onko maskikeisarilla tutkimusnäytön valossa vaatteita?
Skepsiksen tulevaisuus
”Venäjä ottaa sen, mikä sille kuuluu”
Työpaja salaliittoteorioista kiinnosti nuoria
”Kannattaa hankkiutua erimielisiin porukoihin”
Sammakoita pitää tökkiä!
Oura-sormus – hyötyä, harmia, höpöä vai harmitonta huvia?
Rakastuin Chatbotiin
Tutkiva journalisti Kalle Keränen mukaan remmiin
Rokottamisesta rangaistava rikkomus?
Huuhaa-Suomen historia
Operaatio troijalainen
Rikos ja rahastus
Olly Donnerin kiehtova elämä
Onko aika ajanut perinteisen yhdistystoiminnan ohi?

« Kaikki vapaasti luettavat artikkelit