”Kannattaa hankkiutua erimielisiin porukoihin”

”Salaliittoteoreetikoilla on valtava tiedonjano. Se on hyvä asia.”

TIETEEN PÄIVILLÄ Helsingin yliopiston Tiedekulman Stagella pidettiin 11. tammikuuta kriittisen ajattelun peruskurssiksi nimetty tilaisuus, joka näytti ja kuulosti tuiki perinteiseltä paneelikeskustelulta. ”Kuinka ajatella itse, mutta ei yksin? Miten tunnistaa todenmukainen tieto? Miten kuumista keskustelunaiheista voi keskustella rakentavasti ja kriittisen avoimesti? Mitä on kriittisyys tieteessä, journalismissa ja politiikassa?”

Puheenjohtajana toimi tietokirjailija ja toimittaja Mikko Pelttari ja panelisteina journalisti, kriitikko Sonja Saarikoski Image-lehdestä; tutkijatohtori, politiikan tutkija Johanna Vuorelma Helsingin yliopiston Eurooppatutkimuksen keskuksesta ja kasvatustieteen tutkija ja filosofi Tuukka Tomperi Tampereen yliopistosta.

KUN KRIITTISYYS ONKIN VASTAISUUTTA

Johanna Vuorelma: Kriittinen ajattelu on olennainen osa tieteellistä ajattelua. Tiede ei ole totuuksia. Se ei ole sitä, että voidaan naulata joku totuudellinen teesi, toteuttaa sitä ja elää sen mukaan. Tiede on itseään korjaava prosessi. Kriittisessä ajattelussa otetaan jatkuvasti etäisyyttä tutkimusaiheeseen: tarkastellaan omia spontaaneja ja intuitiivisia lähtökohtia kriittisen etäisyyden päästä. Kriittinen ajattelu tieteessä liittyy jokaiseen prosessin vaiheeseen: tutkimusaiheen valintaan, menetelmien miettimiseen ja aineiston analysoimiseen.

Politiikan tutkimuksessa eräs kiinnostava lähtökohta on tarkastella, miten kriittistä lähestymistapaa käytetään politiikan retoriikassa. Kun poliittiset toimijat esittävät, että ovat maahanmuuttokriittisiä, ilmastokriittisiä tai koronakriittisiä, he eivät useinkaan edusta kriittisyyttä, vaan pikemminkin vastaisuutta. Kriittinen tarkastelu puuttuu täysin: että oltaisiin avoimia sille, mitä tarkastelun eri vaiheissa tulee esiin. Johtopäätös on valmiina.

Tuukka Tomperi: Kriittinen ajattelu tai kritiikki tarkoittaa tieteellisessä kielessä eri asiaa kuin arki- tai sanomalehtikielessä, jossa se usein on jonkin asian torjumista, kieltämistä, syyttämistä. Kriittinen ajattelu vakavassa terminologisessa käytössä viittaa siihen, että pyrimme arvioimaan jotakin, eli tekemään harkitun arvostelman.

Sonja Saarikoski: Kriittinen ajattelu liittyy tutkimukselliseen, tieteelliseen prosessiin, mutta sen pitäisi liittyä myös journalistiseen prosessiin. Näin ei aina ole. Se tarkoittaa yksinkertaisesti sen miettimistä, miksi ajattelen tällä tavalla, mistä ajatukseni ovat peräisin ja miten se vaikuttaa havaintoihini maailmasta. Miksi toisella ihmisellä on sellaisia ajatuksia kuin hänellä on? Toimittajan pitäisi ymmärtää, että ihmisillä on hyvin erilaisia todellisuuksia, joihin käsiksi pääseminen vaatii kysymyksiä.

Johanna Vuorelma: Salaliittoteoreetikoilla on valtava tiedonjano. Se on hyvä asia. Meillä opetetaan jo koulussa, että pitää olla kiinnostunut siitä, mitä maailmassa tapahtuu, pitää hankkia tietoa, pitää olla kriittinen sen suhteen, mistä tietoa hankkii ja minkälaisia lähteitä käyttää. Nämä ovat kaikki tärkeitä kansalaistaitoja. Kun omat uskomukset on valmiiksi naulattu kiinni, haetaan vain tietoa, joka vahvistaa niitä omia uskomuksia tai teorioita. Tätä kutsutaan vahvistusharhaksi tai -vinoumaksi.

Sonja Saarikoski: Kaikki ihmiset ovat alttiita vahvistusharhalle, myös tutkijat ja toimittajat. Jokainen kohtaa vahvistusharhoja ja niiden kautta tehtyjä vääriä päätöksiä jokapäiväisessä elämässään koko ajan. Salaliittoteoriat näen voimakkaasti myös luokkakysymyksenä. Salaliittoteoreetikoksi nimittäminen on koulutetun eliitin käyttämä leimakirves. Ihmiset eivät kuitenkaan ole kategorisesti sellaisia kuin miltä näyttävät. Olen tehnyt jutun rokotteita vastustavista ihmisistä Pietarsaaren alueella. Näiden ihmisten ajattelu oli hyvin janamaista: kategorista vastustamista oli totta kai, mutta niin oli myös paljon kaikkea muuta siltä väliltä. Meiltä puuttuu käsitteitä tällaisten ilmiöiden sanallistamiseen ja niiden juurisyiden ymmärtämiseen.

Tuukka Tomperi: Suurin ongelma salaliittouskomusten kanssa on se, miten niitä käytetään poliittisesti hyväksi niin, että niistä tulee ideologinen keino, jolla saadaan houkuteltua ihmisiä pahimmassa tapauksessa hirveyksiin. Paras esimerkki tästä on natsi-Saksa: Hitler ja antisemitistiset salaliittoteoriat, joita 1920-30-luvuilla liikkui läpi koko Euroopan.

Kuvakaappaus Youtuben Tiedetv-kanavalta

mikko Pelttari (vas.), Sonja Saarikoski, Johanna Vuorelma Ja Tuukka Tomperi.

ONGELMA EI ÄLYSSÄ VAAN TUNTEISSA

Mikko Pelttari: Itse kirjoitan paljon ilmastotutkimuksesta. 2000-luvulla on julkaistu 4-5 laajaa tutkimusta, joissa on todettu, että yli 97 prosenttia ilmastotutkijoista on ilmastonmuutoksen perusasioista täsmälleen yhtä mieltä. Tätä lukua me toimittajat olemme toistelleet mediassa varmasti enemmän kuin mitään muuta. Onko se vakuuttanut ihmiset siitä, että tiedeyhteisö on yhtä mieltä ilmastonmuutoksesta? Varmasti ei.

Tuukka Tomperi: Mitä enemmän media kertoo, että tieteidentekijät ovat yksimielisiä, sitä enemmän se tuottaa psykologisia mahdollisuuksia selittää asia pois salaliitolla: heidät on ostettu – journalistit ja tieteentekijät ovat kaikki samassa liitossa. Yksimielisyyden korostaminen ei auta. Ennemminkin kannattaisi korostaa tieteellisiä käytäntöjä: tuoda esiin se, miten tiede päätyy tuloksiin, miten toimii vertaisarviointi ja tiedeyhteisöt, millaisia tutkimusmenetelmiä käytetään, missä mittauksia tehdään. Tiedetoimittajien kannattaisi myös korostaa sitä, miten erimielistä tiede on myös tieteen sisällä ja miten merkittävää on, jos alkaa syntyä konsensus siitä, mikä on vallitseva käsitys jostain asiasta.

Koska kriittisen ajattelun suurin kynnys ei ole älyssä tai kognitiossa, vaan emotionaalisella tasolla, pitäisi oppia tunnistamaan omat tunnereaktionsa ja se, millaiseen ajatteluun tunteet tuppaavat meitä houkuttelemaan. Ainakin silloin tällöin voisi koittaa myös lukea vastakarvaan niitä ihmisiä, jotka ovat kanssasi samaa mieltä. Missä hän menee vikaan, ei olekaan oikeassa? Mitä virheitä hän tekee? Mistä voisin olla eri mieltä? Vastaavasti voisi lukea myötäkarvaan niitä, joiden kanssa ennakolta ajattelee olevansa eri mieltä.

Verkossa omia tutkimuksiaan tekevältä, itseään kriittiseksi ajattelijaksi kutsuvalta ihmiseltä voisi kysyä, soveltaako hän uskomisen kriteereitä johdonmukaisesti ja tasavertaisesti kaikkiin lähteisiin? Mitä kriteereitä hänellä on? Millä perusteilla hän hyväksyy tai hylkää jonkin väitteen? Tämä on asia, jota ihminen ei useinkaan ole tullut miettineeksi. Kannattaa myös hankkiutua erimielisiin porukoihin, eli ei aina pyöriä omissa viiteryhmissään ja kuplissaan. Joskus on hyvä vaihtaa keskustelupiiriä ja löytää ihmisiä, joiden kanssa voi olla eri mieltä, ja sitä kautta kehittää omaa ajatteluaan.

katso Koko Paneeli: youtube.com/watch?v=idbgul9kk90