Skeptikko · Skeptikko 1/2023
Tutkittu juttu: Onko maskikeisarilla tutkimusnäytön valossa vaatteita?

MASKIT ovat viimeisten vuosien aikana tulleet tutuksi itse kullekin herättäen kiivastakin keskustelua. Pandemian alussa kangasmaskien käyttöä vaadittiin yli sadan tutkijan voimin jopa kansainvälisellä adressilla. Loppukeväästä 2020 julkaistiin Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) tilaama maskiselvitys, jonka johtopäätöksissä maskien hyötyjen todettiin olevan vähäiset tai olemattomat hengitystievirusten ehkäisyssä. Systemaattisuudestaan huolimatta yksi maskiselvityksen rajoituksista oli meta-analyysin puute. Meta-analyysissä vähintään kaksi tutkimusta yhdistetään painotetuksi arvoksi jonkin vaikutussuureen osalta.
Joukko suomalaistutkijoita teki STM:n tilaaman maskiselvityksen vastaavista viidestä satunnaistetuista tutkimuksista meta-analyysin, ja he osoittivat maskeilla olevan tilastollisesti merkitsevä ja suuri hyöty. Kaksi tutkijoista kirjoitti analyysistään Helsingin Sanomien Vieraskynässä (31.7.2020), jossa he ehdottivat maskisuosituksen käyttöönottoa.
Olin tietoinen aiemmin julkaistuista maskikatsauksista, joten kiinnitin huomioita tähän epäuskottavalta kuulostavaan maskien hyötyjä koskevaan tulokseen. Yritin toistaa meta-analyysin tulokset siinä onnistumatta, kunnes myöhemmin tilastoanalyysiä koskevan koodin tarkastelu vahvisti, että suomalaistutkijat olivat tehneet laskuvirheitä. Nostin nämä virheet esiin elokuussa 2020 yhteisö- ja mikroblogipalvelu Twitterissä ja myöhemmin myös medRxiv-esijulkaisupalvelimella, jossa oli julkaistu tutkimuksen ensimmäisen versio.
Suomalaistutkijoiden tekemät virheet tutkimusten keskivirheiden laskemisessa muuttivat meta-analyysin tulokset siten, että maskien hyödyt hengitystievirusten ehkäisyssä olivat tilastollisesti merkitseviä ja yliarvioituja. Myös Helsingin Sanomien mielipidepalstalla (4.8.2020) tutkimusta kritisoitiin, joskaan ei laskuvirheistä vaan maskien hyötyjen kannalta suotuisampien tulosten valikoinnista meta-analyysiin. Kahdesta tutkimuksesta oli valittu tulokset sekä maskien että käsihygienian osalta pelkkien maskien sijaan.
Valitettavasti media ehti tarttua tähän virheelliseen tutkimukseen, joten vahinko oli jo tapahtunut.
Tutkimukseen viitattiin myös muun muassa kansainvälisessä taloustieteen artikkelissa, jossa tutkittiin koronavirustautia koskevia toimia Yhdysvalloissa. Edellä oleva esimerkki osoittaa, että tutkijoiden tekemät virheet voivat kertautua. Epäilen, ettei vertaisarvioinnillakaan olisi pystytty huomaamaan suomalaistutkijoiden tekemiä virheitä ilman tulosten toistamista.
Suomalaistutkijoiden tekemän meta-analyysin tulokset olisivat olleet hyvin linjassa STM:n maskiselvityksessä tehtyjen johtopäätösten kanssa, mikäli meta-analyysi olisi tehty oikein lasketuilla keskivirheillä ja keskitytty kahdesta tutkimuksesta ainoastaan maskeja (eikä maskien ja käsihygienian yhdistelmää) koskeviin tuloksiin. Helsingin Sanomissa maskiselvityksen ja suomalaistutkijoiden tekemän meta-analyysin väliset eriävät tulokset nostettiin esiin otsikolla ”Kaksi maskitutkimusta antoi eri tulokset suojien hyödystä, vaikka aineisto oli sama – professori selittää, miten tämä on mahdollista” (31.7.2020). Helsingin Sanomien jutusta ei kuitenkaan käy ilmi, että tulosten erilaisuutta selittävät suomalaistutkijoiden meta-analyysissään tekemät virheet ja tulosten valikointi.
Maskikeskustelu sai jälleen uutta nostetta, kun tammikuussa 2023 julkaistiin Cochrane-katsauksen päivitys. Cochrane-katsaukset ovat vuonna 1993 perustetun Cochrane-yhteistyön piirissä tehtyjä systemaattisia katsauksia pääsääntöisesti satunnaistetuista tutkimuksista. Katsauksen päivityksessä muun muassa todettiin, että väestötason maskien käytöllä on todennäköisesti vähän tai ei ollenkaan eroa influenssan tai koronaviruksen kaltaisen taudin ehkäisyssä verrattuna maskittomuuteen näytön varmuuden ollessa kohtalainen. Tulos perustui yhdeksään satunnaistettuun tutkimukseen.
Tämänhetkisen laadukkaimman saatavilla olevan tutkimusnäytön ja empirian perusteella olisikin aika hyväksyä, että maskien hyödyt väestötasolla ovat vähäiset ja toisaalta haittoja on tutkittu puutteellisesti. STM:n maskiselvityksen johtopäätökset ovat meta-analyysin puutteesta huolimatta kestäneet hyvin aikaansa, vaikka kaiken maailman dosenttien näkemyksistä voisi muuta päätellä.
skeptikon Uusi Kolumnisti On Lääkäri Ja Tutkimusten suurkuluttaja.
Julkaistu Skeptikko-lehdessä 1/2023. Lehden sisällysluettelo » · Lue koko numero Digi-Skeptikkona »
Muut vapaasti luettavat jutut samasta numerosta:
Tiedepääomalla huuhaata vastaan
Minä, skeptikko
Rationalistijärjestöt kokoontuivat
Tieteestä pitää puhua suomeksi, mutta ei vain tutkijoiden kesken
Skepsiksen tulevaisuus
”Venäjä ottaa sen, mikä sille kuuluu”
Työpaja salaliittoteorioista kiinnosti nuoria
”Kannattaa hankkiutua erimielisiin porukoihin”
Sammakoita pitää tökkiä!
Oura-sormus – hyötyä, harmia, höpöä vai harmitonta huvia?
Rakastuin Chatbotiin
Tutkiva journalisti Kalle Keränen mukaan remmiin
Ihme juttuja
Rokottamisesta rangaistava rikkomus?
Huuhaa-Suomen historia
Operaatio troijalainen
Rikos ja rahastus
Olly Donnerin kiehtova elämä
Onko aika ajanut perinteisen yhdistystoiminnan ohi?
