Sammakoita pitää tökkiä!

/ Alexa Pixabay

Tiede on hyödyllistä. Tiede on investointi tulevaisuuteen.

Tiede on itseisarvo.

TIETEEN PÄIVILLÄ Helsingin yliopiston Porthaniassa käytiin 13. tammikuuta paneelikeskustelu, jossa pohdittiin, mitä hyötyä tieteestä on.

”Hyödyn käsite on venyvä ja eri tutkimusaloilla varsin erilainen. Mikä on kalliin avaruustutkimuksen hyöty ihmisten maailmankuvalle? Entä mitä hyötyä on humanistisesta tutkimuksesta?”

Puheenjohtajana toimi professori Tuomas Heikkilä ja panelisteina laskennallisen avaruusfysiikan professori Minna Palmroth; akateemikko, filosofian professori emeritus Ilkka Niiniluoto; kielitieteilijä, professori emerita Anna Mauranen ja matemaattisen ja tilastollisen ekologian professori Otso Ovaskainen.

Minna Palmroth: Mitä hyötyä tieteestä on? Näin tutkijan näkökulmasta kysymys on hävytön. Jos haluaa olla hyvää pataa tutkijoiden kanssa, saada tutkittua tietoa päätöksenteon tueksi, tätä kysymystä ei kannata esittää. Ennemminkin kannattaa kysyä, miten sinun tutkimuksesi muuttaa maailmaa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Se on paljon hedelmällisempi lähtökohta keskustelulle.

AIKAVIIVE TULEE YMMÄRTÄÄ

Ilkka Niiniluoto: Kaikella tieteellä on itsessään arvoa. Se, että meillä on tiedejärjestelmä ja tutkijat, tarkoittaa sitä että meillä on suuri joukko Suomessa henkilöitä, jotka harjoittavat kriittistä totuudenetsintää, pystyvät tuottamaan uutta luotettavaa tietoa, pystyvät arvioimaan uskomusten pätevyyttä, ymmärtämään maailmaa, historiaa ja rakentamaan tulevaisuutta ja myös vastustamaan henkistä harhauttamista ja manipulaatiota. Tämä on valtava etu yhteiskunnassa. On parempi tietää kuin olla tietämätön, totuus on arvokkaampaa kuin erehdys tai epätotuus. Siksi kaikki tiede on hyödyllistä.

Anna Mauranen: Koska olen humanisti ja kielitieteilijä, olen usein altavastaajana, kun tieteen hyödyllisyyttä kritisoidaan. Mikä kuitenkaan voisi olla hyödyllisempää kuin kaikki ihmistieteet, kielitiede mukaan lukien? Erityisesti ihmistieteille ominaista on se, että ne suhtautuvat kriittisesti yhteiskunnallisiin asioihin. On tyypillistä, että autoritääriset valtiot ja diktatuurit eivät suvaitse humanistis-yhteiskunnallista tutkimusta juuri siksi, että se on yhteiskuntakriittistä. Kukaan meistä tuskin haluaa elää yhteiskunnassa, jossa ei ole ihmistieteitä ja valppaita kriittisiä tutkijoita puuttumassa siihen, mihin suuntaan yhteiskunta on menossa.

Luulen, että osasyy siihen, minkä takia ihmistieteet ehtimiseen joutuvat altavastaajiksi, kun pohditaan tutkimuksen hyödyllisyyttä, on se että ihmiset kuvittelevat olevansa vähintäänkin kokemusasiantuntijoita ihmisenä olemisessa. Tämä tuo keskusteluun mielivaltaisia sävyjä. Jos kaikkien oma kokemus on yhtä pätevää kuin tutkittu tieto, se on hyvin erikoista.

Otso Ovaskainen: Yksi tieteen hyödyistä on uteliaisuuden tyydyttäminen. Siten kaikki tiede on hyödyllistä. Kaikkeen perustutkimukseen liittyy aina aikaviive. Ratkaisuja ei löydetä nopeasti silloin, kun ei suoraan lähdetä selvittämään jotain ongelmaa. Lähes kaiken ihmisen talouteen ja terveyteen liittyvän toiminnan taustalla on jokin perustutkimus. Eivät lentokoneet lennä siksi, että lähdettiin nollasta liikkeelle – päätettiin keksiä lentokone – vaan keksintö pohjautuu kaikkeen sitä edeltävään tietoon. Kuka tietää, ehkä 50 vuoden päästä tropiikin ilmasta löytämistämme sieni-itiöistä löytyy laji, joka tuo uusia ratkaisuja energiantuotantoon tai johonkin täysin yllättävään. Aikaviive on yksi perustieteen hyötyyn liittyvä tärkeä näkökohta.

TIEDE LOI POHJAN ITSENÄISELLE SUOMELLE

Minna Palmroth: Melkein lempitarinani tieteen historiassa on se, kun Luigi Galvani tökki sammakoita Bolognassa 1790. Hän selitti sammakoiden nytkähtelemisen sillä, että nyt on löytynyt ”eläinsähkö”. Luigi oli väärässä. Hän ei ollut löytänyt eläinsähköä, vaan oli itse asiassa keksinyt maailman ensimmäisen patterin. Tästä, pitkän jatkumon seurauksena, meillä on nyt sähköt kaikkialla. Ajatelkaa tilannetta, että tänä päivänä joku tökkisi jossain labrassa sammakoita. Häneltä varmasti kysyttäisiin, mitä hyötyä tuosta on. Kukaan ei tiennyt 1700-luvun lopulla, että Galvanin tutkimus johtaa nykyisen kaltaiseen yhteiskuntaan.

Tiede on investointi. Emme voi tietää mistään tietyistä investoinnin aloista, mihin ne tulevat joskus johtamaan. Kannattaako meidän olla tekemättä tätä investointia, kun se kuitenkin on aina johtanut johonkin täysin uuteen? Kaikki, mitä näemme yhteiskunnassa tällä hetkellä, on tieteellisen ajattelun tulosta. Luonnontieteilijänä en halua elää sellaisessa yhteiskunnassa, joka kieltää jonkin tietyn tutkimuksen tekemisen. Se on hirveän sivistymätöntä. Jos sallimme keskustelun ”tämä tiede on huonoa ja hyödytöntä, eikä sitä pidä tehdä”, niin aika pian sama keskustelu saattaa ulottua niihin jäljellä jääneisiin tieteisiin.

Ilkka Niiniluoto: Perustutkimus, jota tehdään tutkimuksen omista lähtökohdista, intresseistä ja tutkijoiden uteliaisuudesta, voi tuottaa hyvinkin hyödyllisiä tuloksia, mutta usein pitkällä aikavälillä. 1900-luvun alussa fysiikka kävi läpi vallankumousta, kun vanha Newtonin mekaniikka ei pystynyt hallitsemaan kaikkia ilmiöitä. Syntyi kvanttimekaniikkaa, suhteellisuusteoriaa, ja nyt sata vuotta myöhemmin Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria on tuottanut käytännön sovellutuksia, esimerkiksi gps-paikannusjärjestelmän. Ei Einstein tehnyt tiedettä sen takia, että sadan vuoden kuluttua joku voi keksiä kivan sovelluksen hänen teorialleen. Hänen intohimonaan oli selvittää, mikä gravitaation rakenne oikeastaan on. Kvanttimekaniikan kohdalla on ihan sama juttu. Nyt rakennetaan kvanttitietokoneita, jotka ovat mullistamassa tietojenkäsittelyn.

Vastaavia esimerkkejä löytyy myös humanististen tieteiden piiristä. Kun Turun akatemia aikanaan siirrettiin uuteen pääkaupunkiin Helsinkiin, 1800-luvun puolivälissä meillä oli filosofian professorina J.V. Snellman, historian professorina Z. Topelius, suomen kielen professorina E. Lönnrot. Nämä humanistiprofessorit rakensivat Suomesta kansakunnan, jolla on oma kieli, kirjallisuus, historia, kansanrunous. Tämä loi pohjan sille, että Suomesta syntyi itsenäinen valtakunta puoli vuosisataa myöhemmin.

Kun koronapandemia tuli, hyvin nopeasti pystyttiin kehittämään rokotukset virusta vastaan. Se ei olisi ollut mahdollista, ellei lääketieteellinen perustutkimus olisi jo aiemmin tehnyt valtavan määrän työtä, jonka pohjalle pystyttiin geeniteknologian ja muun osaamisen kautta kehittämään rokotteita. Lähtökohta, että tiedettä pitäisi rahoittaa juuri nyt näkyvän hyödyllisyyden perusteella, on väärä.

Anna Mauranen: Uteliaisuus on perusinhimillinen tarve. Useimmat ihmiset ovat kiinnostuneita siitä, mistä me tulemme, keitä me olemme, millaisia ihmiset ovat ennen meitä olleet ja mitkä ovat tulevaisuuden mahdollisuuksiamme, mitä voimme tietää maailmasta. Tämä ei koske vain tutkijoita. Jo pelkästään se, että tutkijat tekevät uteliaisuuspohjaista perustutkimusta, vastaa ihmisen perustarpeisiin – se kiinnostaa muitakin. Sillä on itseisarvoa sinänsä.

katso Koko Paneeli: youtube.com/watch?v=8m7k-bbgope