RAEVAARA

VUODEN ALUSSA tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen ilmoitti olevansa huolissaan kotimaisten kielten asemasta tieteessä ja tutkimuksessa. Hänet sai toimimaan muun muassa tieto, että kahdeksankymmentä prosenttia Aalto-yliopiston maisterintutkielmista kirjoitetaan englanniksi. Honkonen pani ministeriössä käyntiin selvityksen, millainen on suomen ja ruotsin kielten asema kotimaisessa tieteenteossa.

”Vieraat kielet valtaavat julkista tilaa yhä voimallisemmin. Selvityksellä kartoitetaan, millainen tilanne on korkeakoulutuksessa ja tutkimuksessa. Odotamme myös toimenpide-ehdotuksia, joilla kansalliskielten asemaa voidaan tukea”, Honkonen lausui ministeriön tiedotteessa.

”Vieraat kielet” ovat käytännössä vain englanti. Se on tieteenteon globaali kieli, työväline, jonka avulla tutkijat eri maista voivat tehdä tutkimusta yhteismitallisesti. Riippuu tieteenalasta ja tutkimuskohteesta, kuinka laajaa englannin ylivalta on.

Honkosta ei ilmeisesti huoleta tieteenteon tilanne, vaan se, miten englannin runsastunut käyttö vaikuttaa suomen kielen tulevaisuuteen. ”Pahimmillaan suomen kieli muuttuu kyökkikieleksi tieteen, tutkimuksen ja ajattelun kielestä. Tämä kehityssuunta pitää mielestäni ehdottomasti katkaista”, Honkonen sanoi Ylen haastattelussa 4. tammikuuta. Selvitystä palkattiin tekemään kielitieteilijä Janne Saarikivi.

Jaan osaksi Petri Honkosen huolen: On syytä kiinnittää huomiota siihen, että suomi on kieli, jolla voi keskustella kaikesta mahdollisesta, myös tieteen uusimmista tuloksista. Elinvoimaisen kielen merkki on se, ettei löydy elämänalueita, jotka olisivat kielelle tuntemattomia.

Kysymys on paitsi siitä, että kieli itsessään säilyy ja kehittyy, mutta myös siitä, että suomea äidinkielenään puhuvat ihmiset kykenevät ymmärtämään ja keskustelemaan maailman ilmiöistä.

En kuitenkaan ole ollenkaan varma, että näitä asioita kannattaa edistää puuttumalla tieteentekoon tai esimerkiksi siihen, millä kielellä korkeakoulujen opinnäytteitä tehdään. On tärkeää, että tutkijat ja opiskelijat saavat päättää kielivalinnoista itse, sen perusteella, mikä on tieteen kannalta tarkoituksenmukaisinta. Se on osa tieteen autonomiaa. Tieteessä pitää mennä tieteenteko edellä, ei kielipolitiikan sanelemana.

Yleistajuista ja suomeksi tapahtuvaa keskustelua tieteestä tarvitaan, mutta tärkein areena sille ei ole tiedemaailman sisällä. Tärkeintä on, että suomenkielistä keskustelua tieteestä käydään laajemmissa ympyröissä, suuren yleisön edessä. Siihen toki tarvitaan mukaan tutkijoita, mutta tarvitaan myös esimerkiksi journalisteja, tietokirjailijoita, somevaikuttajia ja aivan tavallisia maailmasta kiinnostuneita ihmisiä.

Jos olisin tiede- ja kulttuuriministeri, kiinnittäisin siis huomiota siihen, onko tutkijoilla tosiallisesti mahdollisuuksia kirjoittaa ja keskustella tutkimuksestaan yleistajuisesti ja suomeksi. Yliopistoista kantautuu jatkuvasti huolta siitä, että tutkijoille sälytetään entistä enemmän hallinnollisia tehtäviä. Digitaaliset järjestelmät kuormittavat, ja opettaminen vie entistä enemmän aikaa, jos opettajan pitää huolehtia myös tilavarauksista tai arvosanojen viemisestä rekisteriin. Tutkimusrahoitus on kilpailtua, ja suuri osa tutkijan työajasta menee aina uuden rahoituksen hakemiseen. Missä välissä tutkija ehtisi ja jaksaisi osallistua sosiaalisen median keskusteluihin, kirjoittaa yleistajuisia kirjoja tai lehtiartikkeleita, pitää yleisöluentoja tai antaa haastatteluja?

Julkisuuden perusteella näyttää välillä siltä, että yliopistojen suurin huolenaihe olisi se, että sananvapautta on kiristetty tai että nykyään pitäisi ottaa puheissa huomioon kaikenlaisia loukkaantujia. Näin ei ole. Suurin huoli on paljon arkisempi: on liian vähän aikaa, liian vähän rahaa.

Se, että suomen kielellä voi keskustella tieteestä, on joka tapauksessa kiinni muistakin kuin tutkijoista. Meillä on iso määrä esimerkiksi tietokirjailijoita ja tiedejournalisteja, jotka kirjoittavat ammatikseen suomen kielellä tieteen sisällöistä. He tekevät juuri sitä työtä, mitä Petri Honkonen toivoo.

Myös Skepsiksen tapaisilla toimijoilla on tärkeä rooli. Yleisötapahtumat ja Skeptikko-lehti ovat suomenkielistä keskustelua tieteestä ja sen roolista maailmassa.